Halpa sähkö ja lukemisen helppous – nykyajan yksisarvisia?

Olimme jo aiemmin yrittäneet myydä kotiamme, siinä onnistumatta. Ei kukaan halua ostaa mahdollista kosteusvaurioista, itse myytyä kerrostaloasuntoa. Eri juttu oli, kun kosteusvaurio oli korjattu kylppäristä ja myyntiä hoiti ammattilainen. Kolmessa viikossa löytynyt ostaja kysyi, ”Voidaanko muuttaa asuntoon jo melkein heti?”

No tottahan toki te voitte! Meillä tosin ei ole aavistustakaan, minne muutamme mutta toki, kyllä se käy!

Toukokuun lopussa 2011 oli muuten aikas huikea olo! Me muutimme mökillemme, tavarat tutun vintille, lapset saivat ylimääräisen viikon lomaa. Koulun kevätjuhlassa kävimme, vaikka emme enää siellä päin asuneetkaan.

Mökiltä muutimme tänne Jokioisille neljäs heinäkuuta 2011. Maallemuutto on valtava asia, niin moneen suuntaan venyvine vaikutuksineen, hyvine ja huonoine puolineen.

• Kirjoitin tilan etsimisestä oman postauksensa: Tarina maatilan etsimisestä – Tila nro 18
• Kirjoitin myös yläkerran huoneesta ja elämästämme: Tarina yläkerran huoneesta

Muuttopäivämme on minulle edelleen merkityksellinen päivä ja silloin pohdiskelen aina paljon, muistelenkin.

Me ja Päiväkumpu

Ensimmäistä kertaa tänne tullessa, muistan kun koivikon takaa näkyi keltainen talo, ”Tuolla se on!!” ja kuinka se kutittikaan, voi jospa nyt löytyisi meidän paikka?

Siitä joitakin viikkoja eteenpäin, markkinapäivä Forssan torilla, olin myymässä käsinsidottuja kirjojani. Mukanani oli tonnitolkulla rahaa, koska olimme sopineet, että kaupat Veikko-hevosesta tehdään siinä.

Myöhemmin kun kerroin muutamille muille kauppiaille rahasummasta, mikä oli piilossa myyntipöytäni pöytäliinan alla, siitä saatiin hyvät naurut. ”Kirjakauppias tekee niin isoa tiliä forssalaisilla kesämarkkinoilla, että sillä voi ostaa hevosenkin!!”

Siis kyllä, todellakin, juuri näinhän se meni!!

• Jos kiinnostaa, niin Veikosta lisää: Opetusmestari, Terapeutti ja Ihmiskuiskaajat

Tuona hevosenostopäivänä oli muistaakseni myös talomme kaupantekohetki pienessä toimistossa, perikunnan kolmen sisaruksen kanssa. Aika jänskää, kun palasi mökille markkinapäivän jälkeen, maatilanomistajana!

Hämärästi muistan ensimmäisen yön, kun nukuimme kaikki vierekkäin patjoilla, pikkukamarissamme. Ei mennyt montaa yötä, kun tyttäremme jo muutti omaan huoneeseensa, yläkertaan. Minusta se oli rohkeaa, äänet täällä voivat olla hiukan erilaisia kuin kerrostalossa…

Kissat, ne muistan todellakin hyvin! Kolme pentua, koska kolme lasta. Arkoja pentuja, lähes käsittelemättömiä, ne sinkosivat piiloihinsa heti kun taloon pääsivät. Niitä sitten seuraavana aamuna etsimme kolme tuntia ja mietimme hyvänen aika, olemmeko me oikeasti onnistuneet kadottamaan kolme kissanpentua??

Emme sentään.

Noista ensimmäisistä kissoista kaksi on jo edesmenneitä. (Voihan kollinpojat kun teitä välillä kaipaamme!!)

Kissa ei ole ikäloppu yksitoistavuotiaana, mutta koirille se saattaa olla jo aikamoinen ikä, mihin kaikki eivät edes pääse.

Yksitoistavuotias sekarotuinen Tyyne-koiramme voi hyvin. On se harmaantunut, muuttunut aamujäykemmäksi, näkö on heikentynyt. Kuitenkin, se haistaa ja kuulee edelleen, on hyväntuulinen ja pirteä. Vieläkään ei ole sen tarvinnut käydä eläinlääkärissä ja edelleen se tulee metsään mukaan (ja kantaa sieltä mukanaan milloin mitäkin…)!

Omavaraisuutta uudella tavalla?

Kissoista ja koirista ajatukseni siirtyivät luonnon keskellä asumiseen. Pärjäämiseen. Nykyaikaan.

Sähkön hinta ja riittävyys ovat syystäkin tapetilla, ja niitä jäin pohtimaan. Fingridin isojehun mukaan ääritoimena voisi sähköpulassa olla kiertävät sähkökatkot. Pari tuntia olisi sähköt kerrallaan pois, maksimissaan. Miten se meihin vaikuttaisi?

Ei oikeastaan mitenkään.

Koska täällä oli ennen lähes joka myrskyllä sähkökatkoksia, on niihin totuttu. Talo on puulämmitteinen. On puuhella, millä voi valmistaa ruokansa. Toki, työnsä ottaa polttopuiden teko, mutta puuta kyllä riittää omassa metsässä. (Ja hyvä niin, että vaikka kuvan ottamisesta on jo yhdeksän vuotta, mies edelleen jaksaa!)

On taskulamppuja, otsalamppuja, kynttilöitä. Vesi on kunnan vettä, joten jos sähköttömyys katkaisee pumppujen toiminnan, kunta ratkaissee asian, emme me.

Työntekoni kannalta ei sähkökatko olisi ongelma. Vaikkakin kone, jolla kuvia teen, se on kyllä pöytäkone, mutta se millä kirjoitan, se on läppäri. Läppäriä voi ladata muualla, ja tarpeen vaatiessa kuvankäsittelyohjelmat saa tähänkin.

Omavaraisuus ei ollut lähelläkään kärkeä siinä ”Miksi haluamme muuttaa maalle?”-listassa, eikä vieläkään ole. Porkkanoita ja perunoita saa halvalla kaupasta tai lähiviljelijöiltä, joten en viitsi siihen hommaan tuhrata aikaani. Sama pätee kananmuniin, lihaan jne.

Mutta lähes-omavaraisuus sähkön suhteen, sitäpä en koskaan ajatellut. Aina vain vahvemmin ajattelen ja mietin, että näinköhän sähkön saannin haastavuudet lisäävät maalaistalojen myyntiä? Tuskin. Mutta toisaalta, tuskin kukaan olisi vuosikymmen tai kaksi sitten ajatellut, että sähkö tulee tuottamaan suuria haastavuuksia ja ongelmia tämän ajan ihmisille! 

Kauppalehti kertoi, kuinka ”pörssisähkön kuluttajahinta nousi aamuyhdeksän aikaan yli 107 senttiin kilowattitunnilta”. Onnea on toki se, että meidän sähkönkulutuksemme on aina ollut harkittua ja on se sitä vielä enemmän nyt, kun lapsukaiset asuvat jo omillaan.

Onnea on aviopuolisoni, joka on aina tarkkaan vertaillut sähkönhintoja. Onnea on myös ihan silkka tuuri. Meidän sähkökilowattituntimme maksaa neljä senttiä, koska mies osasi taannoin etsiä halvan sähkön. Koska on tuuria, sopimus on voimassa pitkälle ensi vuoteen.

Täällä siis pärjätään, mutta nöyränä on pysyttävä, koska luonnonvoimat.

• Saattanut ehkä tästäkin kirjoittaa: Maaseudulla asumisen hyvät puolet
• Ja myös: Maaseudulla asuminen

Meillä Suomessa ei vielä ilmasto ja luonnontuhot ole niin suurissa mittakaavoissa kun maailmalla, mutta kyllä täälläkin on jo muutoksia. Pilvet ovat toisinaan todella outoja. Tuulet tuovat mukanaan nopeita muutoksia. Ääri-ilmiöt, ne ovat vahvistuneet. Ukkoset aina kiertävät tämän paikan, toivottavasti jatkossakin, niin tuhoisiakin ukkosia alkaa Suomessa olla.

Sanoisin, että suurin ero lähiössä tai kaupungissa elämiseen on luonto. Täällä maalla luonto on välittömästi siinä oven takana, talon ympärillä, minun ympärillä. Naapureita en näe koskaan, mutta luonto, sen tunnen ja kuulen koko ajan.

Kaiken maailman säät ovat noiden ohuiden seinien takana, myrskyt siinä puolen metrin päässä tyynystäni. Se pitää nöyränä ja kiinni oikeissa asioissa.

Hyvä niin.

Päiväkummusta ja sähköstä ja nykyajasta hyppään seuraavaan aiheeseeni ja aivan eri aiheeseen, yritä pysyä mukana.

Lukutaidosta

Vaikka osaisikin lukea hyvin, tai ihan okei, on lukeminen ja tiedonkäsittely nykyaikana haastavaa. Valtava tiedon määrä, sen helppo saatavuus ja sosiaalinen media tekevät sen, että helisemässä ollaan. Lähdekritiikki on aika väljässä, väärän tiedon määrä on pelottava ja toisaalta, mainonta on aina vain taitavammin kirjoitettua ja tehtyä.

Kyllä, on haastavaa, meillekin, ketkä osaamme lukea. Mitenkä he, kenen ei ole niin helppo?

Lukukeskus kertoo, ”Noin joka kymmenes (11 %) aikuinen suomalainen työikäinen kuuluu heikkoihin lukijoihin, joille jatko-opinnot tai työhön sijoittuminen tuottavat vaikeuksia.

He ovat siis vaikeuksissa, jos tietoa tulvii paljon, isoina annoksina, tai se on ristiriitaista ja tulkinnanvaraista.”

Lisää tutkimustuloksia (linkit löydät tekstin lopusta!).

”Yksi tehokkaimmista keinoista vaikuttaa lapsen lukutottumuksiin on ääneen lukeminen. Etenkin poikien lukutottumusten muodostumisessa esikuvat ovat tärkeitä. Isän lukeminen vahvistaa poikien omaa lukuintoa.

Saksalaistutkimuksen mukaan säännöllisellä ääneen lukemisella voi vaikuttaa erityisesti poikien lukuintoon. Pojista, joille oli luettu ääneen, lukemisesta piti 44 % Niistä pojista, joille ei ollut luettu, lukemisesta piti vain 24 %.” (Lukukeskus)

Tässä maassa kun on aina tupattu pitämään mölyt mahassa ja ongelmat omanaan, niin kuinka moni suomalainen aikuinen sanoo ääneen, ettei osaa kunnolla lukea? Kuinka moni lukutaidoton vanhempi uskaltaa sanoa tarhatädeille tai eskariopeille tai opoille, ”Ei, en lue iltasatuja, koska en itse osaa kunnolla lukea”??

Se on tosi tosi surku, jos olisi halua muttei uskallusta pyytää apua lukemisen ongelmiin. Toki, onhan sitten vanhempia, keitä ei voisi vähempää kiinnostaa. Se ei ole surku, vaan raivostuttavuus.

”Huolestuttavaa on, että entistä useampi suomalaisvanhempi ei itse pidä lukemisesta. Vanhempien asenne lukemiseen voi periytyä: samalla kun lukukielteisten vanhempien määrä on kasvanut, on lisääntynyt myös niiden oppilaiden määrä, jotka pitävät lukemisesta vain vähän tai eivät pidä siitä ollenkaan.”

Mihin se sitten johtaa?

”Pisa-tutkimuksen mukaan peruskoulun päättää joka vuosi noin 6000 nuorta, joilla ei ole riittävää lukutaitoa. Osa nuorista lukee ja kirjoittaa niin huonosti, että arkielämästä selviytyminen tuottaa vaikeuksia.” (Selkokeskus, Kehitysvammaliitto ry: Selkokielen tarvearvio 2019)

”Lähes 16 % 20–24-vuotiaista suomalaisnuorista on kokonaan koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. Lukutaito on yksi avaintekijä syrjäytymisen ehkäisyssä.” (Selkokielen tarvearvio 2019)

Nuorista aikuisista siis kuusitoista prosenttia tippuu herkästi kaiken ulkopuolelle muun muassa siksi, kun heidän lukutaitonsa on heikko tai sitä ei ole.

Ja tämä siis Suomessa.

Se on paljon.

Mutta mistä siis alun perin lähdin tähän lukutaitoasiaan?

Kirjoituskilpailuista

Etsiskelin kirjoituskilpailuja, ja löysin mainion sivuston, missä on kaikki listattuna (linkki tekstin lopussa!). Siellä oli paljon, kaikkea! Hurjan mielenkiintoisia!

Myös Kehitysvammaliiton selkokielisen tekstin kilpailu. Koska olen jo aiemmin ajatellut kirjojeni lukijaksi ihmistä, kuka haluaa helppoa tekstiä ja mukaansa nappaavan tarinan, (ja koska selkokielistä tekstiä tarvitsee 11-14 % suomalaisista ja määrä vain kasvaa), oli tämä oikein hyvä.

Tosin haastava lähtökohta on, etten tiennyt selkokielisestä kirjoittamisesta yhtikäs mitään. En tiedä edes selkeästä yleiskielestä, vaikka pitkään olen jo kirjoittanut. Teksteissäni on liikaa sanoja, väärässä järjestyksessä, rönsyistä puhumattakaan.

Juttujeni punainen lanka on edelleen kuin kissanpennun jäljiltä.

Siksipä heitin haasteeksi itselleni osallistumisen tuohon selkokielisen tekstin kilpailuun. Sitä varten lainasin selkoromaaneja. (Jälleen kerran iso kiitos Jokioisten kirjastolle, sieltä niitä löytyi pieni, mutta ilahduttavan kaiken kattava valikoima.)

Nämä olivat minulle aivan uusi tuttavuus, ja saman tien tykästyin! Rivit ovat lyhyitä, sanat helppoja, juoni kulkee kuin juna. Jos tarinassa oli enemmän henkilöhahmoja, oli ne esitelty kirjan alussa. Kuvan klassikkoromaani ”1984” oli täydellinen lukea selkokielellä, sen verran epämukava oli tuo Orwellin vuonna 1949 kirjoittama dystopia oli. Annan Karenina ei nykylukemisellani enää taittuisi, mutta selkokielisenä kyllä todellakin!

Olen ehkä hiukan hankala lukijana. Olen lukenut elämäni aikana aina, ja paljon, mutta nykyään olen hyvin kärsimätön ja erittäin hajamielinen. Selkoromaanit olivat minusta mukavia, mutta eivät ehdottomia sen kannalta, että muuhun lukemiseen en pystyisi.

Selkokeskus kertoo, että tarpeellista tai välttämätöntä selkokirjoitus on heille, kenellä on pysyvä kielellisen tuen tarve (esim. kehitysvamma, kehityksellinen kielihäiriö, lukivaikeus, ADHD) tai elinaikana syntynyt kielellisten kykyjen aleneminen (esim. muistisairaus tai afasia) tai kenelle suomenkieli ei ole ensimmäinen oma kieli (esim. maahanmuuttajat, viittomakieliset ja muiden vähemmistökielten puhujat).

Kun olin lueskellut selkokielisestä kirjoittamisesta, aloin kirjoittaa kirjoituskilpailunovellia. Ihan hullun ärsyttävää!! Piti kirjoittaa itselleen uudella tavalla! Piti pitäytyä annetussa sivumäärässä! Lyhyesti ja selkeästi ja hyvin lyhyillä riveillä!

Mutta oi miten nautinnon tuovaa, venyttää itsensä yli sen mitä on!!

Nyrkkeilyottelu, tomaattimurska ja spagettikastike

Ottaen huomioon sen, että tässä isoin homma oli työstää tarina selkokieliseksi, lienee tässä ehkä onni se, että tekstin pituus sai olla vain kolme liuskaa.

Se näissä olikin mukavaa, näissä kirjoituskilpailuissa, niiden pituus. Lyhyempiä tarinoita saa mahtumaan tähän syksyyn, siellä on houkuttelevia lyhyiden tekstien kilpailuja. Niitä on hyvä kirjoittaa samalla, kun keräilee viimeisiä taustatietoja, mitä tarvitsen, ottaakseni uuteen käsittelyyn sen fantasiaromaanini. Tai niin ainakin luulen…

• Lisää tuon kirjoittamisesta: Kohti kirjan kirjoittamista – Joululahjakirjani, Rosettan kivi ja hyvinvoinnin vaaliminen

No oli siellä kilpailuissa kyllä ihan koko romaaninkin mittainen juttu. Otavan nuortenromaanikilpailu, mikä polttelee kovasti, mihin haluaisin osallistua. Varsinkin kun ajatelma juonesta ja hahmoista olisi tuossa jo olemassa. Sitähän minä aloin kirjoittaa silloin heinäkuussa 2020, ennen kun se tarina laukkasi omille teilleen.

Ja pahus, vaikka kuin yritän itselleni puhua viisaita, tiedän jo nyt hävinneeni tämän neuvottelun.

Ennen kun on edes ottelun aloitusmerkki kajahtanut, on minussa asuva jääräpäinen Mutkumähaluun singonnut omasta nurkastaan ikuisuusvastustajansa Järjen kimppuun ja tyrmännyt sekä Järjen että tuomarina toimineen Herra Aikataulun.

Kahden kirjan käsikirjoitus, ihan hyvin niitä voi kirjoittaa päällekkäin (kunhan eivät ole samassa vaiheessa…), eikö?!

Kilpailuun osallistuvan nuortenromaanin pitää ohjeenannon mukaan olla silkkaa realismia, nykyaikaa peilaten. Minun oma käsikirjoitukseni on fantasiaa ja se siis on jo luotu, se tarina. Toinen romaani olisi siis luomisvaiheessa ja toinen editointivaiheessa. Toinen on nuorille ja toinen nuorille aikuisille ja/tai ruuhkavuosinaisille.

On kuin toista varten vasta valittaisiin parasta tomaattimurskaa, ja toisen valmiiksi haudutettu spagettikastike jo odottaisi spagettien kypsymistä.

Sitä paitsi tuon nuortenromaanin palautusaika päättyy vasta marraskuun alussa. Hyvinhän tässä vielä ehtii!

Ajastasi kiittäen ja kumartaen

Minna

Selkokielen tarve

Selkokielen tarvearvio 2019 https://selkokeskus.fi/wp-content/uploads/2021/05/Tarvearvio-2019.pdf

https://lukukeskus.fi/5-faktaa-lukemisesta/

https://kirjoittaminen.fi/kirjoituskilpailut/

Sähköstä:

”Netissä olevat sähkön hinnan vertailupalvelut eivät pysy perässä muutoksissa – yhtiöt päivittävät hintojaan jopa kahdesti viikossa”, Termonen, 10.8., Yle https://yle.fi/uutiset/3-12567458

”Kattavin verkkopalvelu sähköyhtiöiden hinnoista on Energiavirastolla, mutta senkään tiedot eivät ole välttämättä ajan tasalla”, https://www.sahkonhinta.fi/