Kakkukahveja ja avaruutta

Usvaa ja pieni valkoinen poni.

Kakkuja on, aina. Salaattia, tai talvipäivinä ehkä soppaa. Koska mikään ei suju, jos ei syö kunnolla, sen me kaikki tiedämme, eikö?!

Vaan jännä oli törmätä tuohon ”parempi ruoka parempi mieli”-tyyppiseen ajatelmaan podcastissa, missä puhuttiin siitä, miten kirjoittaessaan saa tekstin tai tarinansa päätettyä. Miten lopettaa teksti, siihen heillä oli aika kaukaa hakeva vinkki. Tarkemmalla pohdinnalla se kuitenkin oli täydellisen hyvä ja ymmärrettävä vinkki.

Tekstit saa päätettyä parhaiten syömällä hyvin. Juomalla hyvin. Nukkumalla, liikkumalla.

Jos ei voi hyvin, ei osaa päättää eikä myöskään päästää irti. Jos ei noita kumpaakaan voi tehdä, on tosi vaikea tietää, mikä kohta tarinasta tai esseestä tai mistä tahansa kirjoituksesta on se kohta, mihin rakentaa loppu.

Kuin menisit nälkäisenä kauppaan. Et osaa päättää, joten otat vähän kaikkea, ja lopulta päädyt huonovointisena tuijottamaan kaikkea sitä, mitä söit, ehkäpä jo ennen kun edes kotiin pääsit.

Jos väsyneenä yrität maalikaupassa päättää, mikä sävy olisi paras olohuoneen seinään, sen tietää kyllä, miten homma päättyy. Joko tuijotat maalattua seinää, mikä on mielestäsi ihan helvetin ruman värinen. Tai et ikinä kehtaa mennä siihen maalikauppaan, missä sait itkupotkuraivarin ja mistä juoksit karkuun, kesken kaiken.

Sama pätee muuhunkin kuin vain kirjoittamiseen. Se pätee kaikkeen luovaan. Jos olet väsynyt tai maailmojen murjoma, et osaa päättää, etkä päästää irti. Jos et noita voi tehdä, ei edes aloittaminen ole mitenkään ystävällistä itseäsi kohtaan.

Se pätee kuvaushetkeen, koska aina voi pyytää mallia vielä vähän eri asentoon. Jos et tiedä, mitä haluat, mistä tiedät milloin lopettaa kuvaaminen? Jos taas ajatellaan kuvankäsittelyä, tekee päättämisen ja myös irti päästämisen vaikeus kuvan editoinnista vielä vaikeamman, koska AINA voisi vielä vähän jatkaa liukujen siirtelyä ja kuvan vääntelyä.

Koska mieli, ja luovuus. Tyhjää tekemällä, mitään tekemättä, silloin pääsee luovuus vapaaksi. Ja kun luovuus pääsee irti, tarkoittaa se sitä, että jaksaa etsiä uusia kohtia kuvata, tai kokeilla mitenkä rajaisi ja sommittelisi hommansa. Ainakin siis kuvauspäivien tapauksessa.

Photoshopkoulutuksen yhteydessä taas tuo ravinto on sangen oleellinen, koska uutta opetellessa saattaa hermo olla hiukan piukeana. Silloin on parasta huolehtia siitä, ettei verensokeri pääse liian alas; silloin ei hyvä heilu.

Kun keho voi hyvin, ja se pääsee toimimaan normaalisti, silloin on kapasiteetti uuden oppimiseen suurin mahdollinen. Siksi kakkukahveet, ja lounas, että jaksaa seikkailla epämukavuusalueellaan niin, että sieltä löytää takaisinkin, ilman itkupotkuja.

Kakkukahveja ja avaruutta

Kakkukahveet ja ruokailut ovat tärkeitä ja nimenomaan niin, että ne kuuluvat hintaan. Niin että minä teen, ja sinä saat vain lapata lautasellesi. Koska jos jokainen toisi omat eväänsä, saattaisi se mennä siihen, että just hetkeä ennen workshoppiin tuloa kurvaa ABC:lle hakemaan jotain. Minä en ainakaan koskaan löydä tai siinä hetkessä halua sieltä mitään sellaista, mikä oikeasti olisi hyvästä.

Siksi kakkukahveet. Ja lounas.

Seuraavaksi tärkein on sitten avaruus.

Ei universumi eikä linnunrata eikä planeetat, vaan avaruus mielessä, ja kalenterissa, ja suhteessa muihin.

Kun mielessä on avaruutta, eikä se ole kuormitettu kaikilla mahdottomillakin asioilla, silloin siellä on tilaa. Tilaa tarvitaan, jotta jaksaa nähdä koko ajan kaiken sen kuvattavan, mitä edessä (ja sivuilla ja takana) on.

Avaruus kalenterissa on haastava, se on oikeasti yksisarvinen. Ei sitä ole, tyhjää tai edes väljää nykyaikuisen kalenterissa.

Siksipä kuvauspäivän on oltava maksullinen. Jos tapahtuma on maksuton, tai sinne voi mennä ilmoittautumatta, ei se tule koskaan toteutumaan, ei sinne tule lähdettyä, koska aina tulee jotain muuta tai tärkeämpää.

Silloin kun sitoutuu, silloin on iso motivaatio sekä vetää isot henkselit kalenteriinsa sille päivälle että pitää ne henkselit siinä, vaikka mitä tulisi.

Kun näin tekee, on tyytyväisyys itseensä suurin ja se on aina hyvä lähtökohta hyvinvointipäivälle, sille, että tekee jotain aivan muuta kuin yleensä.

Avaruus muihin tarkoittaa näiden kuvauspäivien tapauksessa sitä, että päivään tullaan, vaikka ei yhtään tietäisi ketä muita siellä on. Toisilleen tuntemattomia ihmisiä on aina ollut, mutta ei se ole rentoutuneisuutta ja naurua ja hymyjä ja kokemusten kertomisia vähentänyt.

En ole keneltäkään kuullut, yhdeksän järjestämäni Hevoskuvauspäivän aikana, että joku olisi jäänyt sivuun, tai ollut yksinäinen, tai kokenut jääneensä paitsi.

Toki kyllä, onhan yksi lähentävä tekijä se, että kuvatessa hevosia ne parhaat kuvakulmat ovat aika kapea-alaisia. Siinä siis ollaan ihan oikeasti tosi lähekkäin, mutta koen että se on hyvä. Ja oi, toisaalta, kyllä hevosia kuvatessa sitten kuitenkin on tilaa!

Koska se yksi workshoppi, mihin itse osallistuin vuosia sitten, siellä kuvasimme studiossa alastonmallia. SILLOIN oli pieni ala, miltä kuvata, koska kapea valo ja kapea malli. Yksi kuvasi haara-asennossa seisten, toinen makasi lattialla siinä kuvaajan jalkojen välissä, yksi seisoi tuolilla ja kuvasi ihan siitä seisovan kuvaajan olan yli.

Hitsi, bts-kuvia ei just siitä taida olla, mutta valmiita kuvia, niistä tuli tosi kauniita. Ja on minulla varmasti olemassa bts-kuvia muista workshopeista tai yhteiskuvauksista, missä olen ollut. Näytänkö joskus?

Syksyn workshopit/ hyvinvointipäivät/ koulutukset

Tuolta ”Workshop”-välilehdeltä löydät tarkemmat tiedot jokaisesta päivästä ja lista saattaa kasvaa, mutta tässä lyhyesti tulevat jutut (ja kyllä, kaikissa on tarjolla kakkuja ja salaattipöytä tai soppaa):

  • Su 25.9. Hevoskuvauspäivä Ylöjärvellä – shirehevosia, niitä jättiläisiä, vielä tuonne on tilaa!
  • Su 30.10. Kirjansidontakurssi Jokioisilla – vanhan romaanin kannet, niihin tehdään valkosivuinen muistikirja!
  • Su 20.11. Kuvankäsittelykurssi Jokioisilla – Ihana Kamala Photoshop ja oi, tuolloin on jo taas uunienlämmitystä, ja mukavaa sisälläoloa!
  • Su 4.12. Kirjansidontakurssi Jokioisilla – Tehdäänkö vanhoista kirjoista muistikirjoja, vai neulakirjoja, vai sukkapuikkokirjoja vai muistikorttikirjoja, en ole vielä päättänyt. Toiveita?

Postauksen loppuun keräsin kuvia heiltä, ketkä osallistuivat tämän vuoden helatorstain Hevoskuvauspäivään. On suuri riemu nähdä erilaisia kuvia, vaikka samaa kuvattiin!

Kiitos ja kumarrus, kiitos ajastasi!

Minna

%d bloggaajaa tykkää tästä: