Kymmenen vuotta sitten muutimme Espoosta tänne Päiväkummun tilalle Jokioisille. Ajattelin sinulle esitellä viisi asiaa, miksi maaseudulla asumisen hyvät puolet ovat tavallaan huonoja puolia. Tai siis huonot puolet ovat hyviä puolia.
Eiku?
Maaseudulla asumisen hyvät puolet – Heikko huono surkeansäälittävä netti
”Aaa okei te asutte tollases paikas, no se on vähä hankala kyllä, ei sillee oikeen… Ku noi mastojen suuntaukset on nii, että siihe jää sellane… siihe väliin ja te ootte siel, katvealueessa.”
Ai ihan tosi?
En muuten olisi ikinä sitä osannutkaan arvata.
Mutta siis eihän tässä nyt mitään hätää ole.
Jos osaa sulkea korvansa kaksospoikien ”MIKÄ V**U TÄTÄ NETTIÄ VAIVAA??” karjumisilta, tai siltä, että välillä ovat lähes toistensa kurkuissa kiinni, kun ”***u tää lagii mitä sä teet siel netissä???”, tai muistaa tehdä kaikki nettiä vaativat hommansa alkupäivän aikana ja myös osaa huomioida onko just tänään sellainen sää, että se vaikuttaa nettiin, niin sitten.
Sitten homma toimii ja nettiyhteys on muutakin kuin pystyynkuollut etana. Eli aika harvoin.
Voisi siis oikeastaan ajatella, että onhan netti täydellinen täällä maaseudullakin. Se on just hyvin toimiva aina silloin kun sitä ei käytä.
Hah. Mutta hei!! Mieti!
Vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla suomalaiset käyttivät keskimäärin 9,5 tuntia päivässä eri viestinten äärellä. (Markkinatutkimuslaitos Kantar TNS:n Mediapäivä -tutkimus). Ennen kun kiskaiset sumpit väärään kurkkuun, kerron, että laitteita ja palveluja käytetään samanaikaisesti (yliarvostettuahan on katsoa vain leffaa, tai kuunnella vain musiikkia ja niin edelleen…)
Mitä tulee sosiaaliseen mediaan, kaivoin taas esiin tämän kolmen vuoden takaisen, minut hereille ravistaneen Jussi Ahlrothin Hesariin kirjoittaman ”Addiktion algoritmi”-artikkelin. Myönnän, että Jason Lanierin ”10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt”-kirja, jonka pohjalta tuo artikkeli on tehty, jäi minulta kesken, sen verran kovaa ja korkealla lentelevä se on.
Mutta herättihän se ajattelemaan. Tekoäly ja se, kuinka se jo pyörittää itse itseään, ilman ihmistä, toi minulle mieleen Terminatorissa olevan näyn siitä, kuinka koneet olivat listineet ihmiskunnan.
Kuinka mainostajien ja suurten rahoittajien tarpeet huomioivat algoritmit ovat Se Juttu (ei, algoritmeissä ei periaatteessa ole kyse siitä, kenen kuva näkyy instassa ja kenelle). Kuinka kaikki on valjastettu laskemaan ja testaamaan ja toteuttamaan VAIN sitä, miten ihmiset saisi pisimpään ja sitoutuneimmin pysymään läsnä.
Minä en tiennyt, että eripuraa, nahistelua ja riitelyä sisältävät artikkelit ja kommentit ja esiinnostot ja näkyvyydet sitouttavat parhaiten, ja saavat meidät ihmiset tulemaan paikalle uudestaan ja uudestaan.
Ja siten olemaan mainostajien käytettävissä.
Mitä sinä tuumaat tästä seuraavasta?
”Yksi historian tunnetuimmista eläinkokeista tehtiin Yhdysvalloissa 1950-luvulla. Se oli rottakoe ja looginen jatke Pavlovin kuuluisalle koirakokeelle, jossa koira saatiin kuolaamaan jo ruoka-aikaan soitettavan kellon äänestä.
Kokeessa rotta saatiin painamaan loputtomasti vipua, joka tuotti sen aivoille sähköisesti mielihyvää. Rotta ei välittänyt ruoasta, vedestä, lisääntymisestä tai edes kivusta päästäkseen painamaan vipua.
Nyt yli kaksi miljardia ihmistä painaa loputtomasti tykkää-nappulaa ja päivittää selaimiaan dopamiinin toivossa. Tähän pakkomielteiseen toimintaan meidät ajaa algoritmi, joka asettuu silmukkaan aivojemme kanssa.”
Minun onneni on kaupungistuminen. Mitä kauemmas väki kaikkoaa maaseudulta, sitä kehnommaksi käyvät meidän tänne jääneiden palvelut. Nettioperaattoreiden asiakaspalvelu epäilemättä puhelumme jälkeen nauraa peräämme, ”Asuuks joku muka vielä tollasella alueella??”.
Kun ei netti toimi, ei sinne tartte mennä. Kun ei pääse nettiin, ei voi ”mä ihan äkkiä vaan vilkaisen”.
Surkea nettiyhteys on paras apu minulle, facebookin luomasta, pelottavan vahvasta someaddiktiostani irtaantumiseen ja sen muistamiseen, että aikaansa voisi käyttää niin paljon terveellisemminkin.
Vaikka Netflixin katsomiseen. Kunhan kestää sen, että toisinaan se tökkii…
(Ja hei, jälkihuomautus tuohon rottakokeeseen. Jos rotille oli tarjolla seuraa, ruokaa, juomaa sekä mahdollisuus päästä häkistään isommalle ”virikealueelle”, eivät rotat enää silloin antaneet itselleen juuri lainkaan sähköiskuja; saivat mielihyvänsä paremmista lähteistä.)
Maaseudulla asumisen hyvät puolet – 5 G? 4 G? Voi kun edes joku G.
”En kuule, minne sä hävisit?”
Ois tarttenut jo silloin alussa pitää tukkimiehen kirjanpitoa siitä, kuinka useasti tuon kuulen, puhuessani puhelimessa.
Voisi myös tehdä listaa paikoista, missä ei puhelin kuulu. Useasti vuosien mittaan ovat kotona ihmetelleet, miksi en vastannut puhelimeen. No en kai, kun ei se soinut. Se on se yksi kohta siellä pihatossa, missä ”Vain hätäpuhelut on sallittu.”
Myös terassinpöydän ääressä, siinä on omansalainen Bermudan kolmio. Pöydän päädyssä kun istuu, kuuluu. Pöydän toisessa päässä, noup. Pihan reunalla oleva kaksikarsinainen, reilut yhdeksän metriä pitkä talli. Toisessa karsinassa voi puhua rauhassa, toisessa ei onnistu.
Talon sisällä nyt toki ymmärränkin, iso hormi vaikuttaa tietenkin, ei sen likellä voikaan olla kuuluvuutta. Mutta se hämmentää kyllä, että kun seison tuvan ikkunan edessä ja pysyn paikoillani, on kuuluvuus okei. Jos nojaan eteenpäin tai sivulle, tulee tuttuakin tutumpi, ”Ootsä siellä vielä? Haloo? Ei kuulu.”.
Ja kun siitä taas oikaisen itseni seisomaan pystyyn, sitten kuuluu.
Ei siis varmaan tarvitse avata enempää sitä, miksi en välitä puhua puhelimessa, muuten kuin ajaessani jonnekin…
Maaseudulla asumisen hyvät puolet – Reikiä ja jäätikköä
”Pääosin lumipintainen” ja Pääosin lumipintainen, pisin toimenpideaika” – Näin sanoo Väylävirasto meidän alueen teiden talvikunnossapidosta.
Mitä tien pintaan tulee, nythän meidän kyllä kelpaa! Monet ensimmäiset vuodet menikin väistellessä kraatereita. Niitä kyllä Destian miehet kävivät paikkaamassa, ja sitten uudestaan paikkaamassa niitä reikiä, mitkä aukesivat paikattujen alueitten vierelle.
Muutama kohta tiessä oli sellainen, että kiertää piti ja kaukaa; jos siihen olisi osunut, olisi auto todennäköisesti hajonnut tuhannen … päreiksi.
Mutta siis nyt, NIIN hieno asfaltti!! Upea! Ja valmistui just tasan niihin aikoihin, kun naapuritontillamme sijainnut ala-aste lopetti toimintansa, ja kylätiemme liikennemäärä tippui lähes olemattomaksi, traktoreita ja tukkirekkoja ja liha-autoja ja muutamia satunnaisia autoja lukuun ottamatta.
Talvikelit ovat vaikeat. Teiden huolto on Destian tai muun vastaavan vastuulla ja siellä miehet puskevat töitä epäilemättä just niin paljon kuin pystyvät ja vähän ylikin. Mutta eivät hekään mitään voi näille jäätikkötalville.
Viimeisimpinä talvina olen muutamana päivänä perunut jonkun menoni, ihan vain siksi, koska ajosää on ollut sekopäinen. Mieluummin perun jonkun asian ja pidän autoni ehjänä ja hengen itselläni.
Ettei tarvitse lähteä liikkeelle tielle, mikä on silkkaa luistinrataa ja missä aina on kuskeja, ketkä elävät jonkinlaisessa illuusiossa joko ajotaidoistaan, tai renkaiden pitävyydestä, tai mistä lie. Koska siis neljääkymppiähän tuolla ajellaan, tai pitäisi ajella. Silloinkin kyllä, jos auto lähtisi luisuun, ei siihen olisi sanaa sanottavana.
Onni on teiden osittainen reikäisyys ja se, että näitä meidän teitä ei olla ensimmäisenä huoltamassa talven säillä, koska jos täytyy ajaa, on se kuin meditaatiota; keskityttävä on vain ja ainoastaan ajamiseen.
Kaikki kiire on tiputettava siihen ajatukseen, että hautuumaat ovat täynnä korvaamattomia ja kiireisiä.
Jos taas jää kotiin, rauhoittaa se olemaan, kun on tietoisuus siitä, että jumissa on, ei pääse eikä ehkä olekaan tarve päästä minnekään.Tosin eihän se teiden huolto ole vain Destian vallassa, ja tämä ajatus vie minua eteenpäin.
Maaseudulla asumisen hyvät puolet – Minä ja kola
”Pahoitteluni, mutta joudun perumaan jumpan! Olen kaksi tuntia kolannut tätä meidän omaa tietä ja edelleen olen täällä aivan jumissa.”
Meidän oma hiekkatie on 330 metriä pitkä. Pääsääntöisesti sen vierellä on koivuja tai haapoja, mutta osin on myös avointa. Tuo avoin kohta on tiemme kaarre, siinä pihatolla, minne aukeaa hieno ja kaunis peltomaisema, kumpaankin suuntaan.
Lumimyrskyillä?
No se avoin peltomaisema on yhtä kuin lumidyynit yli tien. Siinä on aina yhtä jännä kolata sitä auki, kun muisti sanoo, että tästä kohdin se tie noin suurinpiirtein menee. Jos ei muisti tai kolaaminen osu oikeaan, ei se paha ole. Tien toisella puolen on vain penkka ja laitumen aita. Toisella puolella on oja, mihin tällaisen töppöjalkaisen jalka kyllä uppoaa nivustaivetta myöten.
Koirasta se on aina riemukasta kun yritän itseäni ährätä sieltä ojasta. Ja kun koira riemastuu, sinkoaa vähintäänkin KattiKatti paikalle, riehumaan mukana, ihan höpöinä.
Jos on menoa jonnekin, on parempi siis olla olematta kiireessä ja/tai olla erittäin tietoinen tulevan päivän säästä ja mahdollisesti lumisateesta.
Koska tuota kolmeasataa kolmeakymmentä metriä PLUS pihaa kolaa tovin jos toisenkin, ehtii siinä ajatella ajatuksen jos toisenkin. Ehtii kuunnella niin paljon musiikkia tai podcasteja, että akut loppuvat luureista ja puhelimesta.
Ehtii myös jokaisen heikotushetken ja hikipisaran ja selkävihlaisun myötä ymmärtää levon ja venyttelyn ja syömisen ja tiukkojen vatsalihasten merkityksen.
Hyötyliikuntaa, parhaimmillaan!?
Aah! Totta! Hyötyliikunta!
Talomme on rakennettu vuonna 1928, ja kaikkien 1950-luvun rintamamiestalojen tyyliin tämänkin huoneet on rakennettu hormin ympärille. Kertakaikkisen nerokas rakennustapa!
Kun tuvan puolelta lämmittää leivinuunin, lämmittää se sekä tuvan että olohuoneen puolella olevan seinän ja siten koko olohuoneen. Leivinuunin vieressä oleva puuhella lämmittää nopeaan koko tuvan.
Samassa hormissa ovat sekä makuuhuoneen että olohuoneen pönttöuunit ja yläkertaan rakennuttamamme pieni takka. Talomme ”lisäsiivessä” on pönttöuuni ja saunan kiuas. Yhteensä siis seitsemän tulisijaa.
Niihin uppoaa klapi jos toinenkin.
Olisihan täällä lämpöpatteritkin, mutta piheinä emme niitä koskaan ole lämmittäneet (varsinkin kun niiden energiatehokkuus lienee ollut huikea, joskus vuonna vasara ja nakki…). Lämmitysjärjestelmämme on siis puu, jotka mieheni työstää pystyssä olevasta puusta uuniin sopivaksi, kuivaksi klapiksi.
Laskinko minä jossain postauksessa, kuinka monta työvaihetta tuossa on? Vai jäikö se vain suunnitelmaksi?
En muista, mutta ei se mitään. Loppuvuodesta juhannukseen kestää polttopuun teko. Puun kaato, karsiminen, pätkiminen, kuljetus, halkominen, uudestaan pätkiminen, avokasaan kuivumaan, siitä sisälle kasoihin.
Väleissä PALJON hikeä, kiroilua, moottorisahan ja raivaussahan ja vesurin ja mönkkärin ja klapikoneen ja klapisirkkelin ääntä ja käyttöä.
Tänä kesänä pistin metrisiä halkoja puolta lyhemmiksi eli uuneihin sopiviksi. Klapisirkkelillä. Isoimpia puita varten mies oli ottanut suojan pois sirkkelistä ja voin sanoa, että sen käyttäminen on sekä erittäin ei-suositeltavaa mutta myös todella kuumottavaa puuhaa.
Keskittymisen on oltava täydellistä, on oltava tietoisuus omasta asennosta ja käsien sijainnista. Mutta toisaalta, koska mielessäni on koko ajan mielikuva silpoutuvasta kädestäni, auttaa se tsemppaamaan.
Eli siis ehdoton keskittyminen, monotonisen asian toistaminen, tiukat vatsalihakset ja hyvä ryhdikäs asento JA tieto siitä, että tekemäni asia hyödyttää muitakin kuin itseäni.
Täydellinen mindfulnesstuokio, eikö?
(Mitä nyt yksi käden irtileikkautuminen vähän välillä härrää, siellä jossain mielen rajamailla…)
Ei minulla sitten muuta, kuin että kiitos ja kumarrus, ihanaa, että taas jaksoit antaa tarinoinnilleni aikaa!
Iso halaus sinne, ja hyvät viimeisen kesäaikaviikon toivotukset
Minna
Hei! Olekko sä jo käynyt lukemassa ihastuttavien naisten tarinoita?
Maissin elämästä löytyy juttua Kun unelmat toteutuvat, mutta kipuileva keho sanoittaa kaiken toisin
ja Soilen tarina löytyy Nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle, koska mielenterveysongelmat
Minulta on tulossa tulevalle vuodelle kaksi seinäkalenteria. Toinen on kokoa A3 ja pelkkää kuvaa, ja päivät vain pienellä alareunassa. Toisessa on näitä maisemakuvia, täällä Päiväkummussa kuvaamiani, ja tässä on se ihan tavallinen päiväruudukko eli tilaa myös omille jutuillekin. Myynti alkaa marraskuun ensimmäisellä viikolla! Voit tulla tänne kurkkimaan tilausohjeita, tai laittaa viestiä vaikka tuon infosivuni kautta!
