Rakas Rämä Elämä

Kaikki minun kenkäni eli kuka olen ja mitä teen

10
huhti
Etusivu » Kaikki minun kenkäni eli kuka olen ja mitä teen

Halusin kertoa itsestäni, töistäni, maaseudulla asumisesta ja Päiväkummusta mutta menipä haastavaksi, kun jäin miettimään mitä kerron, ja miten kerron. Sellainen tyypillinen esittely ei tuntunut omalta, ”Hei! Olen Minna Alaspää ja asun Päiväkummun tilalla Jokioisilla, olen valokuvaaja ja jumppaohjaaja ja minulla on aviomies ja kolme aikuista lasta” ei ollut minusta yhtään itseni näköinen.

Sitä paitsi onko ihminen vain työnsä, ammattinsa, asuinpaikkansa, tai pikaisesti mainittu siviilisääty?

Ei minusta. Siksi olinkin onnellinen kaikista niistä kengistä siinä edessäni, ja sähkökatkosta.

Yksi ilta katsoin ulos tuvan ikkunasta, näin kauniin viileän illan, haravoidun pihan ja aitan eteen tuomani keltaisen pihakeinun. Huomasin myös kompostin, jonka luukun olin unohtanut auki. Minun piti se silloin päivällä tyhjentää, mutta muut ulkohommat ajoivat ohi: meidän pitkän ja tosi kuoppaisen hiekkatien parantelu, soran kärrääminen kottikärryillä tien kuoppiin, oli ilmeisesti mieluisampaa.

Kävin siis sulkemassa kompostin ja kuistille tultuani jätin saappaani siihen mihin aina jätän. Mieheni jättää kuistilla kenkänsä ja saappaansa siihen sisälle vievän oven viereen, minä taas ulko-oven viereen. Jäin katsomaan niitä parhaan keltaisuutensa menettäneitä saappaitani, ja kaikkia muita kenkiäni siinä vieressä, mitkä nekin kaikki ovat jotenkin kulahtaneita.

Ymmärsin, että kertomalla kengistä saan kerrottua elämästä ja tekemisistänikin. Äsken tajusin, että tämä sähkökatkos auttaa selittämään loputkin.

Kaikki minun kenkäni eli kuka olen ja mitä teen

Vanhat Hai-saappaat, mitkä ovat parhaan keltaisuutensa menettäneet, ja missä on ainakin kolme reikää per saapas. Kirppikseltä ostetut turvakärkikengät, joissa kaikki muu on jo rempallaan paitsi turvakärjet ja pohjat. Melkein uudet lenkkarit, ostettu kirppikseltä. Vanhat ja kärsineet vaelluskenkäni, kuivuuttaan halkeilleet. Vaaleanpunaiset likaiset Crocsien jäljitelmät. Tuosta kenkärykelmästä puuttuivat vielä kahdet: salilla ja jumppaohjaamisessa käyttämäni, kirppikseltä ostetut jo linttaan astutut kengät ja isot lämpimät sisätöppöset, missä on pohjat paikattu.

Siinä kenkäni. Siinä kaikki mitä olen ja mitä teen.

Paitsi että kaikista tärkein ei näy yksistäkään noista seitsemistä kengistäni

Minun perheeni. Olen ollut mieheni kanssa vuodesta 1997, lapsemme asuvat jo omillaan, kaksikymmentäviisivuotias tytär ja kaksikymmentäyksivuotiaat kaksospoikamme.

Näkyykö kotini noissa kengissäni? Päiväkummun tila täällä Jokioisilla?

Kyllä todellakin näkyy. Jos asuisin vaikka Helsingissä, saappaani tuskin olisivat niin värinsä menettäneet ja reikäiset ja naarmuiset. Minun saappaani ovat joka päivä jalassani, kaikissa metsä- ja pihatöissäni, ovat jo vuosia vanhat ja sinä aikana ehtineet ottaa osumia aika moneen.

Saappaat eivät ihan kuitenkaan riitä valottamaan tätä Päiväkumpu-asiaa. Sähkökatkos auttaa selittämisessä.

Espoosta olen kotoisin, tänne Jokioisten Päiväkumpuun saavuimme sattumalta neljätoista vuotta sitten. Edelleen rakastan sitä, että asun paikassa, millä on nimi, ja perustamisvuosi: Päiväkumpu-niminen tila on perustettu vuonna 1921. Vaikka vanha onkin, ei tämä askeettinen ole. Meillä on sähköt, taloon tuleva vesi, sisävessa, suihku ja sauna. Onhan tämä vanha keltainen rapistuva maalaistalo, mutta tällä on rintamamiestalon vahvuudet, ne, mitkä tekevät elämästä toimivan, vaikka sitten sähkökatkon aikaan.

Puuhellalla saa tehtyä ruoat ja keitettyä kahvit ja nopeasti lämmön tupaan. Leivinuunin lämmittäminen taas lämmittää kaikkia niitä huoneita, mitkä ovat hormin ympärillä (nerokas pohjaratkaisu!). Lisäksi etunamme on se kunnan vesi, vedenpumppaamo toimii vaikka sähköt eivät toimisikaan eli vettä tulee aina. Elämän tärkeät perusteet tulevat siis aina hoidetuiksi.

Pisin aika ilman sähköjä oli vuoden 2011 Tapani-myrskyn jälkeinen viikko, joka on jäänyt mieleemme lämpimänä yhteisenä perheen kanssa vietettynä aikana talossa, missä oli lämmin, vaikka ulkona oli paukkupakkanen ainakin muutamana päivänä.

Hevoset liittyvät sekä Päiväkumpuun, minuun että kenkiin tosi vahvasti

Silloin kun olin talliyrittäjä ja hoidin kaikki päivät orivarsojen laumaa, silloin käytössä oli korkeavartiset turvakengät, ne olivat ihan pakolliset. Kovan ja päivittäisen käytön seurauksena yhdet hajosivat, toiset, kolmannetkin. Seitsemän talliyrittäjävuoden aikana monet Jalakset ehtivät kulua jostain kohti puhki ja rikki. Hevoset kun lähtivät pois, ja oma säikkyvä ja välillä jalan päälle hypähtelevä suomenhevosenikin lopetettiin, silloin loppui turvakenkien tarve.

Kunnes kirpputorilla oli niin halvat turvakengät, että ne oli pakko ostaa. Tarve niille kyllä oli ja on edelleen, itse kun teemme polttopuumme. Tarpeeksi monet halottavat puut kun tipahtavat koneelta varpaille ja saavat kiroilemaan, saattaa hitainkin (=minä) ymmärtää, että saappaat eivät ole oikeat kengät siihen hommaan, eivät ollenkaan. Turvakärkiset kengät ovat ainoa oikea, tosin eilen sieltä tipahti isompi halko nilkan päälle ja sai siihen oikein kunnon turvotuksen. Tarvitsisi siis olla jonkinlaiset terässaappaat, ehkä koko haarniska?!

Nuo matalat turvakengät toimivat myös kesäisin, kun on poneja. Vaikka ne pieniä ovatkin, joutuu silti kiroamaan jos kavio tulee saapasjalan päälle.

Kyllä, käytän vain kirpputoria

Ei kenkiä kirpputorilta pitäisi ostaa, mutta jos ei muualtakaan pysty niin sitten sieltä. Koska siis samalla tavalla kuin nuo turvakengät, ostin kirppikseltä sekä ulkolenkkarit että sisäjumppakengät. Saappaat (ja alusvaatteet ja urheilutopit) ovat ainoat mitkä ostan uutena kaupasta, kaiken muun ostan kirppikseltä.

Vaelluskengät? Lenkkareissa on paha käydä päiväkävelyllä syksyllä/ talvella/ keväällä, tuo meidän kylän asfalttitie kun voi olla ihan mitä vaan, meidän omasta tiestä puhumattakaan. Siksi käytän vaelluskenkiäni, ettei lumi ja loska heti kastele sukkia. Vaikka vissiin Partioaitasta nuo hyvät kengät ostin, ovat nekin jo aikansa eläneet, varsinkin kun olen ollut hiukan laiska kenkien rasvaamisen kanssa. Vaikka haaveilenkin vaeltamisesta, pitäisi sitä varten ostaa uudet kengät, sen verran on jalkateräni muuttanut muotoaan tässä vajaan parinkymmenen vuoden aikana, etten kivutta noilla enää patikoisi parinkymmenen kilometrin päivämatkoja.

Crocsit tai vastaavat? Ne nyt taitavat löytyä aikas monelta ihmiseltä, ne on sellaiset kesän yleiskengät (tosin mieheni siirtyy Crocseista saappaisiin vain silloin kun on lunta tullut ja kunnolla). Minun crocsjäljitelmiäni käytti viimeksi saunomaan tullut poikani, jota ei saunajäähyn aikana vissiin haitannut käyttää kuusi numeroa liian pieniä kenkiä.

Ja vielä ne töppöset. Muhkeat lämpimät töppöset, joista olen jo yhdet kuluttanut puhki, ja toisetkin paikkasin pohjasta, missä oli enemmän reikää kuin tossua. Satavuotias talo, sillä on todella kylmät lattiat, ja jos jalat palelevat on aika työ vaatettaa itsensä niin etteikö olisi kylmä koko ajan. Siksi töppöset jalassa, suurinpiirtein marraskuusta huhtikuulle, joka päivä.

Kaikki minun kenkäni eli kuka olen ja mitä teen

Pohtiessani sitä, miten valotan työtilannettani tai ammattiani, on siinäkin pohdinnan paikka, pienistä puroista ja suunnista kun koostuu minun yrittäjyyteni. Aiemmasta yrittäjyyteni suunnasta, hevosista, tuolla ylempänä jo kirjoitin. Oman postauksensa olen kirjoittanut oman hevoseni loppuelämästä ja siinä ohessa myös tallini alasajosta, sen pääset lukemaan täältä!

Olen edelleen kyllä yrittäjä, joka siis aloitti uransa talliyrittäjänä, siirtyi valokuvaajaksi, ja nyt tuskailee ei töiden tai osaamisensa kanssa, vaan yrittäjyyden kovin kalliin hintalapun kanssa.

Elokuun 2023 alussa olen pohtinut sitä, mitä itsestäni kertoisin ja siinä vieläkin on osa totuudesta. ”Lyhyt vastaus lienee, että rahaton luovan alan yrittäjä, joka pitää siitä mihin on saanut tuotua yksitoistavuotiaan yrityksensä. Vajaa viiskymppinen, joka on onnellinen läheisistään ja luonnosta ja poneista ja elämästään Päiväkummun tilalla.”

Koska kirjoittaminen on yksi suuri osa minua ja yritystäni, olen pohtinut itseäni myös kirjoittajana (tosin vaikea on elämää, minuutta ja kirjoittamista erotella toisistaan). Näin heinäkuussa 2023: ”Pohjani on elämässämme, tieteellisessä kirjallisuudessa, lähdekritiikissä ja asioiden tarkastelussa usean eri lähteen kautta. Perheemme elämä on kasvattanut minulle ja miehelleni ja kolmelle jo aikuiselle lapsellemme melko erikoisen huumorin. Elämä on myös tuonut ymmärryksen siitä, että elämä on välillä yhtä selkeää ja viisasta ja helppoa kuin lappaisi tallissa leikkitalikolla paskaa Christian Louboutinin kengissä.”

Nykyään ponit kuuluvat elämääni aina kesäisin. Talliyritys on ajettu alas, mutta peltomme kyllä kasvavat edelleen, jolloin pieni lauma pieniä poneja tulee kesäksi peltoja hoitamaan ja samalla myös toimimaan minulle valokuvamalleina.

En ehkä tähän postaukseen sen ihmeemmin nyt pohdi haaveita tai unelmiani, mutta kevään 2023 apurahahakemuksessa Finnfotolle olen kirjoittanut näin:

”Unelmani on tehdä Pieni valkoinen poni ja hapsenkakkiaiset -satukirja. Tahdon tehdä kirjan siksi, että vanhemmat lukisivat lapsilleen ja viettäisivät heidän kanssaan aikaa lyhyiden satujen ja ponikuvien myötä. Tilastot kertovat, nuorten että vanhempien lukutaito heikentynyt, ja tutkimukset, että satujen ääneen lukeminen on yksi ratkaisu. Haluan saduillani saada aikaiseksi naurua, kiireettömyyttä ja mukavaa yhdessäoloa. Siksi aion tehdä satukirjan, jossa on taikaponikuvia ja satuja, joissa ei välttämättä ole päätä eikä häntää.”

En silloin saanut tukea, enkä myöskään aloittanut kirjantekoa. Se ei tarkoita sitä, etteikö satukirja edelleen olisi unelmissani. On vaan pelottavaa lähteä kulkea kohti unelmaansa, joten edelleen kerään rohkeutta aloittaa tuon satukirjan teon.

Unelmoin myös kirjepalvelusta, tarinoiden lähettämisestä kirjepostina.

Kyllä, kirjeitä! Tiedän, ne ovat muinaishistoriaa!!

Minä 70-luvun lapsena muistan, kuinka minulla oli paljon kirjekavereita ja kuinka hienoa oli odottaa kirjettä tulevaksi, avata, ja lukea se. Haluaisin kokeilla, toimisiko tuollainen hidas väline paremmin kuin nykyaikainen tapa. Kirjeenä siksi, koska toivoisin sen aikaansaavan mukavan odotuksen, ja koska siinä saisi hyvin lähetettyä myös tarinaan kuuluvan valokuvan, oli se sitten maisema-, poni-, luonto- tai ponien hömppäilykuva. Olen näitä kirjeitä jo hyvän aikaa kirjoittanut, kesällä ja syksyllä metsässä, niissä on siksi aina myös lyhyt ”tällaista säätä tänään”-tyyppinen osio.

Katsotaan, jäävätkö nämä satukirjan kanssa samaan jamaan, vai etenisivätkö samaa tahtia satukirjan kanssa…

Kaikki minun kenkäni eli kuka olen ja mitä teen

Minua ja tekemistäni valottavat myös viime aikaiset valinnat ja pohdinnat, niitä listaan tähän vielä lopuksi (ovat aivan sattumanvaraisesti noukittuja ja täysin sekalaisessa järjestyksessä):

Ammattini: sisällöntuottaja (valokuvat ja tekstit), ammattivalokuvaaja, kuntosali- ja aerobicohjaaja, ravintoneuvoja ja satunnaisesti tarjoilija

Viimeisin biisi: Igorrrin ADHD ja myös Vegetable Soup, missä on raskaan metallin ja klassisen musiikin lisäksi myös kana. Kyllä, kana. Yhdessä biisissä on nokkahuilu, toisessa pölynimuri. Rakastuin tähän artistiin aivan täydellisen lujaa, ja näiden biisit, kaikessa sekopäisyydessään, tekevät minulle hyvää. Parasta on se, etten tätä hullua musiikkia tietäisi, jollei toinen pojistani siitä olisi minulle vinkannut.

Viimeisin mitä tutkin netistä: Tutkin sitä, voiko kaura tehdä vatsaongelmia, vaikuttaako kaurahiutaleen käsittely siihen, miten vatsa reagoi. Tämä siksi, kun pohdin rauhoittuiko minun IBS-vatsani siksi, että vaihdoin gluteenittomaan kauraan vai siksi, että tuo hiutale on aiemmasta pikahiutaleesta poiketen iso?

Mikä saa minut nauramaan? Mieheni, lapseni ja Pentu ja Valma, meidän kissanpennut.

Ruoka: Ihan kohta syön fetasalaattia, minkä tein jo aamulla valmiiksi. (Aivan kuin sen saisi tehtyä jotenkin helpommin aamulla kuin että tekisi silloin kun on aika syödä se?) Salaatissa on myös hapankaalia ja paistettua kananmunaa, ei taitaisi siis kreikkalaisille kelvata… Jälkiruoaksi ajattelin juoda mansikkakeittoa, se maistuu niin hyvältä ikuisen mustikkakeiton jälkeen.

Kirja: Luen iltaisin Stephen Kingin On Writing -kirjaa, minkä olen lukenut jo niin moneen kertaan, että se alkaa olla aika kärsinyt. Mutta kun se vaan on niin hyvä.

Harrastuksia? Punttisali, lukeminen ja talvella neulominen.

Yritän tänään olla… Reippaampi polttopuiden tekijä kuin eilen, jolloin klapikone seisoi koskemattomana koko päivän. Nyt jos koskaan pitäisi niitä miehen kaatamia puita saada polttopuiksi, tähän vuodenaikaan ne kuivuvat hyvin.

Tänään minusta olisi mukavaa, jos… Pysyisin tekemässäni aikataulussa, saisin kaiken tärkeän pysymään ja tehtyä tässä päivässä.

Huhtikuun aikana pitäisi… päästä myös metsähommiin vesurin ja raivaussahan kanssa, meidän kahdeksan hehtaarin metsä ei pysy siistinä jos minä ja mieheni emme tee siellä töitä.

En haluaisi kuolla ennen kun… olen saanut kirjoitettua kaikki salasanat ja käyttämäni alustat ja osoitteet muistiin, enkä ennen kun olen saanut siivottua vintin. Mitä helpompaa ja nopeampaa miehellä ja/tai lapsilla, sen parempi. (Pitäisiköhän siis varmuuden vuoksi alkaa kirjoittaa muistiin ja siivota, kun ei tästä elämästä koskaan tiedä…) Vihoja tai salaisuuksia tai anteeksipyyntöjä ei minulla onneksi/tietääkseni ole mihinkään suuntaan, joten siksi tuollaiset pinnallisemmat asiat kuin salasanat ja tavarat voivat olla tässä vastauksessani.

Mitä näkyy just nyt: Sininen taivas ja aurinko. Kauempana oleva kynnetty pelto väräjää auringossa. Sisällä toinen kissanpennuista nukkuu auringon laikussa, kolme muuta kissaa ovat jossain muualla. Mieheni ja minun shakkipeli on tuossa senkin päällä, aavistelen, että shakkia vasta opettelevana tulen taas ottamaan turpaani. Shakkilaudan vieressä on tulitikkuaski, merkkinä siitä kumman vuoro on, me kun aina ohi mennessämme teemme siirtomme.

Ja tuo kaikki, mitä juuri nyt näen tästä paikasta, tai kun kuljeskelen ympäri taloa, tai pihaa, se merkkaa minulle niin paljon, etten oikein osaa sanoiksi saattaa.

Ajastasi ja huomiostasi kiittäen

Minna täältä Päiväkummun tilalta

Aiemmat kirjoitukseni myös valaisevat, jotain asiaa ainakin:

Minä valokuvaajana

Huono suolistoni eli IBS, ärtyvän suolen oireyhtymä

Pitkäaikaissairauteni kaksisuuntainen mielialahäiriö

Kuinka löysimme tämän Päiväkummun eli Tila nro 18

Lapset ja vanhemmuus eli Tarina yläkerran huoneesta

Luovuutta metsästämässä eli omakuvaprojektini

Postia Päiväkummusta -sähköpostikirjeet

Koska tietosuoja-asetukset turvaavat tietosi, tehdään asia huolella:

  • Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset liittymislomakkeelle, jossa kysyn vain etunimesi ja sähköpostiosoitteesi (Jos kuvan kautta ei pääse, tässä suora osoite liittymislomakkeelle: https://paivakummunminna.activehosted.com/f/7)
  • Saat 1-2 minuutin sisään sähköpostiisi vahvistuslinkin, jota klikkaamalla pääset liittymään postituslistalle, ja saat ensimmäisen Postia Päiväkummusta.
  • Melko usein vahvistuslinkki menee sähköpostisi roskakoriin tai roskapostikansioon, sieltä kannattaa siis käydä kurkkimassa.
  • Mikäli vahvistuslinkkiä ei klikkaa, ei listalle pääse.
  • Jokaisen Postia Päiväkummusta lopussa on ”poistu postituslistalta”-painike, joten pääset helposti irti, jos (jostain ihmeen syystä) niin haluaisit.

Mitä olen aiemmin kirjoittanut: