En oikein tiedä, miten tätä asiaa lähestyisin. Etten säikäytä ketään. Etten kadota asiakkaitani. Etten pelota ihmisiä turhaan. Etten laukaise itse itselleni jättimäistä, hukuttavaa aaltoa.
Ihan samalla tavalla mietin, miten näistä asioita puhuisin aikuisten lasteni kanssa. Rehellisyys, avoimuus, ja hurjien/ pelottavien tms asioiden kertominen, ainakin jälkikäteen, on aina kuulunut meidän viisihenkisen perheemme tapoihin.
Miten nyt kerron heille tästä uusimmasta sairausjaksostani? Siitä, kuinka löysin käsitteen maaninen sulkutila ja pelkään tietäneeni täsmälleen miltä se tuntuu? Tai siitä, että ”ajan kuluessa oireettomat vaiheet yleensä lyhenevät, masennusjaksot yleistyvät ja pitenevät”? Tai siitä, että edesmennyt Tapio Suominen antoi kaikkien tuntemat kasvot tälle raskaalle sairaudelle tavalla, mikä pelottaa.
En halua lässyttää. Voin toisinaan yrittää kuvata omakuvaprojektissani kuvia, millä yritän kuvata tätä sairauttani; sitä, kuinka en sairausjakson aikana tiedä, kuka meistä kaikista se minä oikeasti ole.
En myöskään halua maalata peittoon mitään kipeää, koska kyllähän kaikki ne näkevät ja kuulevat, ja onneksi kaltaiseni ovat esillä lehdissä ja kirjoissa. En ajatellut laittaa päähäni kultakruunua sen takia, että kuulun tosi harvaan joukkoon: ”THL mukaan psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa hoidettiin vuonna 2018 yhteensä noin 11 000 kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivää potilasta, joista 2 150:llä oli vähintään yksi vuodeosastohoidon jakso [olkoonkin, että minun viimeisin vuodeosastojaksoni olikin 2008].”
Erittäin kyseenalainen pokaali on se, minkä ansaitsen sairastamalla parantumatonta tautia. Hienoa toki on, että syön lääkkeeni enkä tappele vastaan (ainakaan siis lääkitystä vastaan…). Toisin kuin moni kaksisuuntainen, olen täysin päihteetön, kyttään yöuniani, syömisiäni, liikunnan määrää, metsässä haahuilen joka päivä ja syömishäiriöstäkin olen päässyt eroon.
Mutta kappas kepponen. Silti ne sairausjaksot aina vain tulevat.
Mielenterveyspotilas? Rattailta pudonnut? Parantumattomasti sairas? Luonnonlapsi? – Monta on minulla nimeä?!
Hienoa ja houkuttelevaa olisi ainakin vitsinpoikasena sanoa, että koska suurilla taiteilijoilla on tai on ollut mielenterveyden ongelmia tai -sairaus, että sehän sitten tekee minustakin taiteilijan, eikö, kun minulla kerran jo on mielisairaus?!?
(Ei ehkä paras vitsin aihe mutta huumorin katoaminen on aina ensimmäinen askel kohti alamäkeä, usko minua.)
Mutta en myöskään missään nimessä halua antaa ajatelmaa siitä, että minulla, mielenterveysongelmista kärsivällä, olisi kaikki aina helvettiä. Kyllä, kärsin, suunnattomasti, myös läheisteni takia. Mutta silti, pidän elämästäni. Rakastan, arvostan, näen, pysähdyn hetkeen, aina kun pystyn ja osaan.
Tiedän, tämä on paha. Kuolemansairas vs. parantumattomasti sairas? Keholtaan sairas, vai mieleltään sairas?
Miten jotenkin tuntuu, että osan sairauksista voi sanoa täysin avoimesti, ja sinut ymmärretään? Osaa taas joutuu miettimään tarkkaan, koska joko a) hävittää ihmiset ympäriltään (mikä on esimerkiksi minun, yrittäjän, tapauksessa hivenen huono) b) ihmiset vähättelevät ja/tai eivät usko c) vähättelevät ja/tai eivät usko JA lisäksi alkavat antaa elämänohjeita.
Ovatko kuolemaan johtava sairaus ja parantumaton sairaus ihmisten mielestä samanarvoisia? Onko esimerkiksi ALS-taudista puhuminen aivan täydellisen erilaisen vastaanoton saava, kuin vaikkapa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä puhuminen?
ALS on pelottava ja nopeasti etenevä sairaus ja valitettavasti ja vääjäämättä vie kuolemaan. Miten kaksisuuntainen? 2019 julkaistun meta-analyysin mukaan kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä elinikäinen itsemurhayritysten esiintyvyys oli 33,9 % ja siten selkeästi korkeampi kuin muilla (0.8%). Skitsofreniassa luku oli 14.6% ja masennuksessa 31%.
Kyllä, nuo olivat yrityksiä, joista aivan satavarmasti osa onnistui, ja juuri ne kertovat siitä, että toisilla ihmisillä kaksisuuntainen mielialahäiriö on kuolemaan johtava sairaus. Ja meitä, ketä kaksisuuntainen ei hautaan vie, ei se koskaan päästä irtikään.
Ja silti siitä ei ihan kai oikein vieläkään saisi puhua, niin kuin vaikkapa burnoutista?
Rintasyöpä ja muutkin syövät ymmärretään. Parkinson tiedetään. Muistisairaudet, diabetes, aivokasvain, aneurysma, ALS, vain osan mainitakseni. Jos kerrot moista sairastavasi, ei yksi ainoa ihminen käy sinulle vänkäämään näistä, tai antamaan Suuria Elämänohjeita. Ehkä saat kertomuksia omista kokemuksista, tai tarinoita, joiden tarkoitus on antaa voimaa.
Muttamutta.
Mites kaksisuuntainen mielialahäiriö? Sekamuotoinen jakso? Skitsoaffektiivinen häiriö? Psykoottinen masennus? Dissosiaatiohäiriöt? Ahdistuneisuushäiriöt? Krooninen väsymysoireyhtymä (ME/CFS)? PEM/PESE (post-exertional malaise/ post-exertional symptom exacerbation)? Long covid? Kipuoireyhtymä? Fibromyalgia? noin ihan vain muutamia mainitakseni.
Ja hei! Ei hätää, ei haittaa, vaikka sinä näistä ei tietäisi mitään, ei tietenkään haittaa! Jos kiinnostaa, laitan tekstini loppuun linkkejä, mistä pääset näistä lukemaan lisää.
MUTTA jos sinä olet sellainen pienisieluinen ihminen, joka on sitä mieltä, että moisten hölynpölytautien ”sairastajilla” on vaan foliohattu liian löysällä/tiukalla ja vain halu saada huomiota muilta, ja tahdot sen myös kertoa tälle ihmiselle, luonnollisesti kaikin muin kuin lämpimin ja ystävällisin sanankääntein, sanoisin sinulle yhden neuvon.
Eikun ennen neuvoani, pahoitteluni kaikille muille lukijoille, teille mukaville. Kaksisuuntaiseen kuuluu masennus, ja mania, tai sekamuotoinen eli mania ja masennus yhtä aikaa (kyllä! sepä se vasta riemua on…). Yleensä mania on silkkaa järjetöntä rajatonta säännötöntä kaikkivoipaista euforiaa, mistä minä en kyllä tiedä mitään.
Tiedätkö euforian vastakohdan? Dysforia. Minun maniani on just nyt se, dysforia. Oma henkilökohtainen dystooppinen päänsisäinen helvettini, missä on vain kaikkea mitä en ole, eli nyt on vain pulppuilevaa kiukkua, tyhjästä räjähtävää raivoa, tyhjyyttä, rauhattomuutta.
Tiedän, että olen tästä aina ennenkin selvinnyt, joten teen sen nytkin, mutta aina se tässä vaiheessa on vähän, niin, no. Vaikea sairaus.
Rattailta pudonnut, entisajan nimitys hullulle. Kukas sen sitten eniten ansaitsee? Se, joka ei edes vaivaudu yrittämään ymmärtämään muita ihmisiä??
Eli siis sinä, joka et vaivaudu kuuntelemaan muiden erikoisemmista sairauksista, saati tuntemaan empatiaa, sinulle en vaivaudu sanomaan nätisti, koska sinä et sitä ansaitse, jos et kerran vaivaudu kunnioittamaan ihmisiä, jotka sinun mielestäsi ovat vain luulosairaita.
Ole varovainen, mitä ajattelet asioista ja etenkin sairauksista, mistä et mitään tiedä, tai mihin et usko. Mikään mahti maailmassa ei sinua suojele miltään, ei edes sairastumasta juurikin tuollaiseen sairauteen. Ja jos siihen mennessä olet kaikki ihmiset kadottanut ympäriltäsi olemalla ilkeä ja epäluuloinen, no, siinähän sitten tulet lujaa alas sieltä luojasi hartialta, mätkähdät tänne rahvaan maailmaan. Voi kyynel.
Karma on minulle rakas ystävä, olkoonkin että olen sairas lopun elämääni, mutta sinullepa se saattaa olla ihan helvetin paha narttu.
Mainitsin tuon ongelman, mikä syntyy, kun kertoo omista mielenterveydenongelmistaan. En haluaisi, että kuvaus- ja jumppa-asiakkaani karkaisivat, koska kirjoitan mitä kirjoitan, mutta aikuiset ihmiset tekevät omia päätöksiään.
Minä kerron näistä avoimesti siksi, että haaveenani olisi osata jakaa sitä tietoa, mitä minulle on mielenterveysongelmista kertynyt tässä kahdenkymmenen vuoden ajalta.
Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen eilen, 10.10.2024, kun oli Maailman mielenterveyspäivä JA koska kävin taas apteekissa ostamassa kaikkia lääkkeitäni kiltisti, ajallaan, jotta voin edes jotenkin olla se, mikä minä olen, lääkkeitteni avulla.
Toimintakykyinen. Eläväinen. Jotain minusta puuttuu, että tarvitsen lääkkeitä. Olkoon niin.
Minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, mistä olen sinullekin jo moneen kertaan kertonut. Aion jatkossakin kertoa sairaudestani, ihan vain siksi, että tämän sairauden tapauksessa sanonta ”tieto lisää tuskaa” harvemmin pitää paikkaansa. Valitettavasti tässä se tuskaa lisäävä on nimenomaan jokainen sairausjakso, ei tieto.
Ja JOS on olemassa edes pieni mahdollisuus siihen, että kirjoitukseni voisi olla se, mikä auttaisi yhdistämään omia tai rakkaan ihmisen vointeja, ajatuksia, tiloja ja tunteita ja epäilemään muutakin kuin vain ”No ku vaa väsyttää ja itkettää ja kiukuttaa niin koko ajan”, ja siten saisi hakemaan apua, on kirjoitukseni paikallaan.
- ”I’m not the kind of person who likes to shout out my personal issues from the rooftops, but with my bipolar becoming public, I hope fellow sufferers will know it’s completely controllable. I hope I can help remove any stigma attached to it, and that those who don’t have it under control will seek help with all that is available to treat it.” (Catherine Zeta-Jones)
Aina sinä voit jättää lukematta. Toki!
Mutta ennen kun lähdet, ja mietit, ettei nämä koske sinua, haluan tähän listata THL:n sivuilta keräämiäni tietoja. Voit niistä sitten päätellä, saattaisiko joku lähelläsi olevasi ihminen ehkä kuitenkin tarvita ”Hei! Sinä nyt vaan tulit mieleeni, ja halusin kysyä, mitä sinulle kuuluu! Voitko sinä ihan hyvin?”-viestiä.
Kansallinen terveys-, hyvinvointi- ja palvelututkimus FinSote, 2020:
Psyykkisesti merkittävästi kuormittuneiden osuus (koko maa):
20–54-vuotiaat: miehet 16,6 ja naiset 18,6 %
55–74-vuotiaat: miehet 9,5 ja naiset 10,4 %
Koulutus matala: miehet 16,7 ja naiset 17,1 %
Koulutus keskitaso: miehet 11,6 ja naiset 12,6 %
Koulutus korkea: miehet 10,8 ja naiset 14,3 %
Terveytensä keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi kokevien osuus (koko maa):
20–54-vuotiaat: miehet 29,2 ja naiset 30 %
55–74-vuotiaat: miehet 43,3 ja naiset 38,8 %
Koulutus matala: miehet 44,1 ja naiset 42,4 %
Koulutus keskitaso: miehet 33,8 ja naiset 35,1 %
Koulutus korkea: miehet 25,7 ja naiset 29,1 %
Terveyspalveluja mielenterveysongelmien vuoksi käyttäneiden osuus (koko maa):
20–54-vuotiaat: miehet 11,2 ja naiset 19,8 %
55–74-vuotiaat: miehet 2,9 ja naiset 5 %
Koulutus matala: miehet 8,8 ja naiset 14,2 %
Koulutus keskitaso: miehet 6,6 ja naiset 12,6 %
Koulutus korkea: miehet 9,4 ja naiset 16,1 %
Jonkin pitkäaikaissairauden tai terveysongelman ilmoittaneiden osuus (koko maa):
20–54-vuotiaat: miehet 37,3 ja naiset 45,9 %
55–74-vuotiaat: miehet 66,5 ja naiset 66,8 %
Koulutus matala: miehet 53 ja naiset 56,6 %
Koulutus keskitaso: miehet 47,1 ja naiset 58,6 %
Koulutus korkea: miehet 51,3 ja naiset 56,5 %
Itsemurha-ajatuksia ilmoittaneiden mielenterveyspalvelujen käyttö (koko maa):
20–54-vuotiaat: miehet 45,8 ja naiset 62,9 %
55–74-vuotiaat: miehet 21,8 ja naiset 25,6 %
Koulutus matala: miehet 47 ja naiset 59 %
Koulutus keskitaso: miehet 27,5 ja naiset 59,3 %
Koulutus korkea: miehet 50,3 ja naiset 52,6 %
Jäisitkö sinä kuitenkin lukemaan loppuun?
Pystyisitkö miettimään, että jos sinä koet vointisi hyväksi, tasapainoiseksi ja pärjääväksi (siis niin hyvin kuin nyt vain se nykyaikana on mahdollista), voisitko ajatella, että pystyt jotenkin auttamaan muita? Ei, en todellakaan aio sanoa, että ”Koska ethän sinä itse voi tietää, josko itse tarvitset apua!!”, koska se on ääliömäinen tapa ajatella.
Minulla on nyt sairausjakso päällä. Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä sairausjaksojen pituus ja tiheys vaihtelevat suunnattomasti. Myös oireettomien ja sairausjaksojen välinen ajallinen suhde on hyvin vaihteleva. Minulla sairaus tuntui olevan remissiossa (aivan kuin sitä ei olisikaan) vuosia ja taas vuosia, pientä aaltoilua vain, mutta sekin tuntui liittyvän sisäisen kellon solmuuntumiseen talviaikaan siirryttäessä.
Mutta nyt ei kyllä olla oltu remissiossa enää pariin vuoteen
Tämä sairaus vaatii puhjetakseen paljon ja väärään aikaan, mutta kuitenkin melko lähekkäisinä tapahtuminen. Alttiushan siihen voi olla, mutta ei se tyhjästä tupsahda. Stressiä, isoja pahoja juttuja ja isoja hyviä juttuja. Se, miksi sairauteni on vuosien hiljaiselon jälkeen aktivoitunut aivan uudella tavalla, on taas vaatinut paljon.
Lääkitys on sama hyväksi todettu, oma rauhallinen elämäntyylini on hyväksi todettu mutta kas vain, eihän se elämä pysy vakiona, enkä minä myöskään ole ollut ihan kartalla.
On kyseenalaista kirjoittaa sosiaaliseen mediaan silloin kun on huonona, mutta haluan sen tähän kirjoittaa, jotta voisit ymmärtää, kuinka pienellä voi auttaa ihmistä, tuntematontakin. Kirjoitin näin:
Ja minä sain ääniviestejä. Sain apua tuntemattomilta tai lähes tuntemattomilta, jotka kertoivat omista päivistään. Ihmisen ääni, vaikka se tulisi ääniviestinä, sen voima kääntää tarvittaessa kesän talveksi ja idän länneksi ja se todellakin auttaa. Ihmisten viestit, joissa kertoivat ihan mitä vain, loivat minulle tikkaat, niin että mielisairas minäni pääsi taas aloittamaan sen hitaan kiipeämisensä sieltä jostain, minne on tippunut.
Sanon siis vielä kerran.
Apu, mikä voi auttaa siinä hetkessä päivän muuttamaan täydellisesti suuntaansa, kohti paljon parempaa, voi olla oikeasti hyvinhyvin pieni asia, ja arvostukseni kaikkia minua auttaneita kohtaan on valtava.
Tässä kirjoituksessani lähteinäni on:
- Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia vuodelta 1957, aiheena Kansanomainen lääketietous, toimittajana Matti Hako
- THL: Kansallinen terveys-, hyvinvointi- ja palvelututkimus FinSote, vuodelta 2020
- Hannu Lauerma, TYKS:n oikeuspsykiatrian ylilääkäri ja Psykiatrisen vankisairaalan asiantuntijaylilääkäri ja hänen kirjansa Pahuuden anatomia, Pahuus, hulluus, poikkeavuus (Edita 2009)
- Petteri Pietikäinen, historiantutkija ja Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian professori, ja hänen kirjansa Kipeät sielut, Hulluuden historia Suomessa (Gaudeamus 2020)
- Kirjailija, yhteiskuntavaikuttaja Minna Canthin novelli Köyhää Kansaa (1886)
Tai siis PITI olla.
Nyt kerron ensin historiasta yhden naisen hoitohistorian (Äiti Maalle ja universumille kiitos siitä, että sairastan nyt enkä sata vuotta sitten!!), sen jälkeen tämänhetkisestä tilanteesta, ja lopuksi taas historiasta. Loput lähteet ja jutut jätän toiseen kertaan.
Petteri Pietikäinen todella mielenkiintoisessa ja helppolukuisessa kirjassaan Kipeät sielut, Hulluuden historia Suomessa: ”Paloheimo, Kalpan nuorempi kollega Pitkäniemessä, oli samoilla linjoilla artikkelissaan ’Pitkäaikaisesta insuliinihoidosta eräissä kroonisissa jakomielitapauksissa’ (1945). Hän kertoi insuliinihoidon muuttaneen erästä levotonta ja väkivaltaista naispotilasta niin, ettei tämä enää tuottanut ’suurta vaivaa hoitohenkilökunnalle’. Kyseinen potilas, 40-vuotias sairaanhoitajatar, sai kaikkiaan ’354 insuliinisokkia, 197 kardiatsolisokkia ja noin 100 sähkösokkia.’ eli yhteensä 651 sokkia. Paloheimo toteaakin potilaan tilan muistuttavan ”’onkin verran epileptistä tylsistymistilaa”.
Tsiisus.
Sitten nykyaikaan.
Varmasti tiedät, miten hienosti hallitus tukee Mieli ry:n ja monen muun auttavan yhdistyksen työtä, kaikki tuo kun on ollut tapetilla.
Ajatus siitä, että sitten kun joku vihdoin antaa periksi vaikealle ololleen ja soittaa tuohon kriisipuhelimeen, eikä hänelle vastata, repii minun sydämeni päreiksi. Minä olen parikymmentä vuotta sitten soittanut tuohon kyseiseen kriisipuhelimeen ja minulle vastattiin. Olin silloin halunnut kääntää kaiken pahan olon pois päältä, heti, kaiken, nyt, mutta sain kuitenkin soitettua, taisinpa just ylettää kurkottamaan puhelimeeni, vielä siinä lattialla maaten. Kiltti ja lämmin ihminen siellä kriisipuhelimessa jutteli, kyseli hiukan, kuunteli, rauhoitti ja piti hereillä, kunnes siskoni ehti apuun ja vahtimaan, ettei uneni mennyt liian syväksi.
Kriisipuhelin oli silloin siinä minulle korvaamaton, ja siksi aion jokaisessa mahdollisessa välissä jakaa tätä tietoa (kopioituna suoraan Mieli ry:n sivulta):
Tue MIELI ry:n tekemää mielenterveystyötä.
- Lahjoita 10 €: Tekstaa MIELI numeroon 16499
- Lahjoita MobilePaylla: Avaa MobilePay. Syötä lahjoitettava summa. Syötä numeroksi: 50705. Hyväksy lahjoitus pyyhkäisemällä.
- Liity kuukausilahjoittajaksi: mieli.fi/kuukausilahjoitus
MIELI Kriisipuhelin päivystää 24 tuntia vuorokaudessa joka päivä numerossa 09 2525 0111.
Voit soittaa nimettömästi ja luottamuksellisesti. MIELI Kriisipuhelin auttaa esimerkiksi silloin, kun elämäsi on juuri muuttunut ja sinun on paha olla, olet kokenut järkyttävän tapahtuman, koet, ettet jaksa yksin pelon, huolen tai surun kanssa, sinulla on itsetuhoisia ajatuksia tai olet huolissasi läheisestäsi. Kriisipuhelin-päivystäjät ovat kriisityön ammattilaisia, alan opiskelijoita sekä vapaaehtoisia.
Minua ovat auttaneet superammattilaiset, hoitajat ja ihan tavalliset ihmiset. Ehkä yllättävää, mutta ihan tavalliset ihmiset, joilla vain on ollut hiukan aikaa, ovat auttaneet isoimmin, ehkä koska vilpittömästi tekevät, palkatta, omalla ajallaan. Luuletko, että sinusta olisi sellaiseksi? Voisitko sinä auttaa? Nykyaika, leikkaukset, rahattomuus, kipu, väsymys, työttömyys kaikki ovat täydellisen perseestä MUTTA se ei ole koskaan hävinnyt minnekään, kuinka paljon ihminen voi auttaa toista ihmistä. Mikäli siis koet, että voit ja pystyt, löydät lisää Mieli ry:n vapaaehtoistoiminnasta: https://mieli.fi/vapaaehtoiseksi/tukijaksi/
Olen mietiskellyt, miksikä itseäni nimitän. Mielisairas ei taida enää olla suositeltava termi. Mielenterveyskuntoutuja – ei se oikein tunnu oikealta, koska tämähän ei ikinä poistu. Ehkäpä joku näistä, vuonna 1957 ilmestyneestä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanomaisesta lääketietoudesta olisikin minulle sopiva?!
”1700-luvun lopun ja 1800-luvun kylähullut, muita nimityksiä: pölhökustaa, höperömaija, nöyräpääniilo ja hullujussi. Näkin käsistä päässyt, reestä jäänyt ja rattailta pudonnut; kaikki nämä oli semmoisia onnettomia nimityksia kansan suusta sellaisille, jotka eivät aina olleet täysin normaaleja.
1900-luvulla: yksinkertainen, heikkomielinen, hassahtanut, lapsenmielinen, mielenköyhä, löysäpäinen, löylynlyömä, vajaajärkinen, viisas, pössö, omituinen, omalaatuinen, luonnonlapsi, hassu, hoopo, hullu.”
Löysäpäinen hymyilyttää, hassu ja hoopo myös, eikö!!
- “In my opinion, living with manic depression takes a tremendous amount of balls. Not unlike a tour of Afghanistan (though the bombs and bullets, in this case, come from the inside). At times, being bipolar can be an all-consuming challenge, requiring a lot of stamina and even more courage, so if you’re living with this illness and functioning at all, it’s something to be proud of, not ashamed of. They should issue medals along with the steady stream of medication.” (Carrie Fisher)
Ajastasi kiittäen ja kumartaen
luonnonlapsi Minna täältä Päiväkummun tilalta Jokioisilta
Ja hei! Osa kuvista on osa omakuvaprojektiani, niistä löydät lisää tuolta, siellä myös kaksisuuntaisestani:
Meidän elo – Notkahduksia ja riemua, uurastamista ja lunta väärässä kurkussa
Hypomania – My dear old friend?
Hypomaniaa karkuun kuntopyörällä?
Loivaliikkeinen elämä – 1 sairaus, 1 häiriö, 1 toimintahäiriö ja mitä vielä
Postia Päiväkummusta -sähköpostikirjeet
Koska tietosuoja-asetukset turvaavat tietosi, tehdään asia huolella:
- Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset liittymislomakkeelle, jossa kysyn vain etunimesi ja sähköpostiosoitteesi
- Saat 1-2 minuutin sisään sähköpostiisi vahvistuslinkin, jota klikkaamalla pääset liittymään postituslistalle, ja saat ensimmäisen Postia Päiväkummusta.
- Melko usein vahvistuslinkki menee sähköpostisi roskakoriin tai roskapostikansioon, sieltä kannattaa siis käydä kurkkimassa.
- Mikäli vahvistuslinkkiä ei klikkaa, ei listalle pääse.
- Jokaisen Postia Päiväkummusta lopussa on ”poistu postituslistalta”-painike, joten pääset helposti irti, jos (jostain ihmeen syystä) niin haluaisit.
LÄHTEET:
https://www.mielenterveystalo.fi/fi
Kaksisuuntainen mielialahäiriö. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Psykiatriyhdistys ry:n ja Suomen Nuorisopsykiatrisen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2024 (viitattu 10.10.2024). Saatavilla internetissä: .www.kaypahoito.fi.
Min Dong et al Prevalence of suicide attempts in bipolar disorder: a systematic review and meta-analysis of observational studies Epidemiol Psychiatr Sci. 2020 doi: 10.1017/S2045796019000593
Parikka S, Koskela T, Ikonen J, Kilpeläinen H, Hedman L, Koskinen S, & Lounamaa A. Kansallisen terveys-, hyvinvointi ja palvelututkimus FinSoten perustulokset 2020. Verkkojulkaisu: thl.fi/finsote
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 229:4 osa, 1957, Matti Hako, Kansanomainen lääketietous
Fibromyalgia:
Krooninen väsymysoireyhtymä (ME/CFS), PEM/PESE (post-exertional malaise/ post-exertional symptom exacerbation) ja osin myös Long covid:
Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja myös sen sekamuotoinen jakso:
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00378
Skitsoaffektiivinen häiriö:
https://www.mielenterveystalo.fi/fi/f25-skitsoaffektiivinen-hairio
Psykoottinen masennus:
https://www.duodecimlehti.fi/duo16555
Dissosiaatiohäiriöt:
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00360
Ahdistuneisuushäiriöt:
Kipuoireyhtymä:
https://www.suomenkipu.fi/tietoa/kipusairaudet/crps
Tässä, jos kiinnostaa tutkailla, mistä kirjoitan:
- Aamukahvit metsässä & Kirjoitusharjoituksia
- Elämä maaseudulla
- Epäonnistuminen
- Hevoset
- Ihmeellinen mieli
- Joulukuu 2021
- Kirjat ja kirjoittaminen
- Kuvia ja kuulumisia
- Matkalla
- Mies joka eksyi taskuihinsa
- Mitä sattuu tulemaan
- Omakuvaprojektini 2023
- Opetusmestari
- Rakas päiväkirjani
- Rakas Rämä Elämä
- Teinit
- Terve mieli hyvinvoivassa kehossa eiku?
- Unelmat ja tavoitteet
- Valokuvaus
- Ymmärtäminen
- Yritä, epäonnistu, opi
- Yrittäjyys