Ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS) kyläilemässä

Etusivu » Ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS) kyläilemässä

Mikä yhdistää vauvojen äitejä, vanhusten hoitajia, hevosten omistajia ja hoitajia sekä ihmisiä, jotka kärsivät ärtyvän suolen oireyhtymästä?

Kyllä.

Kakka. Uloste. Paska.

Sitä tarkkaillaan, seurataan, kytätään, toivotaan, huolehditaan. Siitä puhutaan ja sitä tarkastellaan tavalla, mitä kaikki (häveliäämmät tai hyvinvoinnista ymmärtämättömät) eivät ehkä ymmärrä. Kakan muutoksista, koostumuksesta, ilmaantumisten lukumäärästä, tai tulemattomuuksista, niistä ollaan erittäin tietoisia.

Koska eihän se nyt vaan ole sama, miten kakka tulee, ja millaista se on.

Olen aiemmin kirjoittanut moniakin tekstejä paskavatsastani eli IBS-vatsasta (linkit löydät tekstin lopusta!), tässä otteita aiemmista, kuvaamaan kaikkea sitä mitä tämä toiminnallinen vatsavaiva voi tuottaa.

Ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS) kyläilemässä

”Illalla erittäin epämukava olo ihan ylävatsaan, vatsa jysähti liikkumattomaksi ja hiljaiseksi aivan tyystin ja se jos mikä on todella pelottavaa. Joogaaminen ja hulavanteen pyörittäminen ja päällä seisonta hiukan auttoivat. Paria päivää myöhemmin yöllinen kipukouristelukohtaus päättyi vesiripuliin ja kovan kivun takia oksentamiseen. Tuon yön jälkeen olo oli täydellisen uupunut monta päivää.”

”Pahimmillaan kipukohtauksessa vatsani turposi lähes silmissä ja vetäytyi aivan hiljaiseksi. Kuin sinne olisi jysähtänyt säkillinen sementtiä. Silloin koko olo menee kurjaksi, päänsärky alkaa nousta, ryhti painuu kasaan. Kaikki on käpertyneenä vatsan ympärille. Ei ole silloin mielentilassa hurraamista, keskittymiskykykin on luikkinut karkuun kuin puun alle kaatosadetta piiloon.

Itkiessä ja murehtiessani suoliston surkeaa kuntoa, käperryn kipuni ja surkeuteni ympärille, ihan siis konkreettisestikin, mikä vain lisää kipua ja surkeutta, koska niinhän se on, että mihin kiinnität huomiosi, se kasvaa ja kukoistaa.”

Olen minä tälle vatsalleni nauranutkin:

”Äidilleni erityispisteet siitä, että isosta huolestaan huolimatta vastasi, ’Mistäs saatais uudet suolet sulle?’ Vaikka yö oli ollut surkea ja voimat huvenneet ripulivessakäyntien myötä, sain taas hyvät naurut ja tuota ajatuskulkua piti jatkaa uudella viestillä, ”Totta!! Oisko jossain suolistokauppaa? Ja toisaalta, mitä ne sitten maksais? Jos on kauheen kallista, niin uusisi vain osan? Mutta oisko se sitte peräpäästä vai alkupäästä?

Olinpas todella vitsikäs. Oliko siihen aihetta?

Eipä juuri, ja juuri siksi, sitäkin enemmän.”

”Valvoin puolen yötä, kävelin ulkona puolisen tuntia, kouristelevaa vatsaa rauhoittaakseni. Muutaman tunnin nukuin aamuyöllä, aamu meni vessassa, vesiripuli ennen kun edes sitä ensimmäistäkään kahvikupillista olin juonut. Mitä helvettiä mä nyt taas olen syönyt???”

Sepä se onkin, kun se olisikin vain syöminen, mutta ei.

Ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS) kyläilemässä

Olen itse tutkinut ja tämän todeksi nähnyt itseni kautta, kun olen pitänyt ruokapäiväkirjaa syömisistäni, mitkä pysyivät täysin muuttumattomina päivistä ja viikoista toiseen. Ainoa, mikä muuttui, oli stressitaso ja yöunet ja kuten huomasin, ne vaikuttavat oireisiin. Vaikka kaikki muu pysyi samana, heitti vatsa taas aivan ripulille ja pysyi sellaisena monta päivää.

Tiedän, että raivostuneen vatsan myötä kehonpaino voi singota parikin kiloa päivässä ja tiedän, kuinka vatsa voi näyttää kuin olisi puolivälissä raskautta. Tiedän kivut. Tiedän löysän vatsan ja sen, kuinka ei voi liikkua kauas vessasta. Mutta tiedän myös sen, että ainoa millä minä itse voin yrittää auttaa oloani, on omat valinnat ja elämäntavat.

Se on onni mutta se on myös ongelma, koska ei vatsan toimintaa voi irrottaa muusta elämästä. Syömisten lisäksi stressi, kiire, huoli, kaikki vaikuttavat oireisiin ja siihen, kuinka tämä IBS aaltoilee.

Terveyskirjasto kertoo (linkki tekstin lopussa):

”Ärtyvän suolen oireyhtymä (Irritable Bowel Syndrome, IBS) on toiminnallinen ruoansulatuskanavan vaiva, jonka syntymekanismia ei täysin tunneta. Mahdollisia oireiden syntyyn vaikuttavia tekijöitä ovat geneettinen alttius, suolen läpäisevyyteen liittyvät häiriöt, alentunut suoliston kipukynnys, suoliston liikehäiriöt, matala-asteinen tulehdus ja muutokset suoliston mikrobistossa. Lisäksi oireiden syntyyn vaikuttavat psykososiaaliset tekijät, kuten stressi, sekä muutokset keskushermoston ja suoliston välisen suoli-aivoakselin toiminnassa.”

Se, mitä voi muovata ja kehittää ja millä voi hoitaa ärtyvää suoltaan on oma ravitsemus, stressinsietokyky, liikunta, hyvinvointi ja ylipäätään omassa elämässään ja omassa itsessään viihtyminen.

Ei siis mikään ihan helppo juttu, varsinkin kun muistaa sen, että tämä vaiva aaltoilee. Välillä se on kuin ei ikinä olisikaan ollut, välillä päällä ja lujaa ja kaikesta raivostuen.

Mitäs jos menee kyläilemään? Yhteiselle päivälliselle?

Tavallaan vaan pitäisi pysyä kotona, omissa pienenpienissä ympyröissä ja rutiineissa ja omien syömistensä äärellä. Heti kun niistä poikkeaa, menevät systeemit sekaisin, tässä tapauksessa suoliston toiminta.

Jostain luin juttua erityisruokavaliosta ja siitä, kuinka aina on hiukan haastava mennä vaikkapa kylään. Koska ruokavalintamme, etenkin kun olemme muiden seurassa, kertovat aina ja paljosta, olemme me erityisruokavaliota noudattavat aina valinnan äärellä.

Toki he, kenelle ruokavalinnat ovat ennemmin maailmankatsomus kuin vain mieltymys tai halu tai muoti tai puolittainen pakko, heillehän valinta lienee selvä, ja se on ehdoton. Keliaakikko ei viljoja syö, vaikka se olisi viimeinen valinta. Sekaruokailijoiden grillijuhlissa oleva vegaani tuskin syö sitä mitä muutkin (mutta epäilen kyllä, että näinköhän vegaani edes menee grillijuhliin, sen verran suuri ero on ei ainoastaan ruokavaliossa vaan myös maailmankatsomuksessa).

Ravintolassa etanoita inhoava voi helposti valita jotain muuta alkuruoaksi. Ilmastoasioista huolehtiva voi valita, jättääkö hän syömättä pihvin vai avokadot salaatista, kummatkaan ruoka-aineet kun eivät varsinaisesti tue kestävää kehitystä.

Mikä sitten on puolittainen pakko ruokavalinnoissa? Pakko on ruoka-aineallergia, tai sairaus. Puolittainen pakko on vaikkapa minä, ja minun paskavatsa. ”Etkö sinä tästä voi mitään syödä?” kysyy päivällisten emäntä ja minä olen puolittaisen pakkoni kanssa vaikean edessä. Jos valitsen ”Kyllä kiitos voin minä syödä, tai ottaa ainakin vähäsen!”, on odotettavissa ripulointia vähintään viikon ajan mutta emäntä iloitsee, kun minulle maistuu (ja maistuuhan se, voi jestas että maistuukin, vaihteluna omalle syömiselle).

Jos menee valmiiseen pöytään, on monien valintojen edessä

Itse syön ärtyneen suolen oireyhtymän takia vähäsuolaista, laktoositonta ja gluteenitonta ruokaa olinpa sitten kotona tai muualla. Viljoista ruis käy mutta vain näkkileivässä. Lihaa en kotioloissa syö kuin leikkeleessä, ja niitäkin kuluu hyvin vähän, aivan kuten maitotuotteitakin. Herkkujen kanssa joudun olemaan tosi tiukkana, koska vanha syömishäiriö kyllä löytää tiensä äkkiä takaisin. Kahvi aamulla on okei, mutta päivällä tuo pitkään kestävän huonon olon.

Tältä pohjalta kun menen valmiiseen pöytään, on minulla valintoja kolme. Omat eväät, arpapelillä syöminen tai kyseleminen. Sen verran syvässä on perisuomalainen ”Mitäpä minä”-asenne, että tuo kyseleminen tuntuu hankalalta. En minä viitsi siinä yhdessä ollessa alkaa kysellä onko tässä sitä ja tätä ja mitä mausteita ja onko liemikuutioita ja niin edelleen.

On haastavaa päättää  haluaako tuottaa omasta mielestään hienoisen pettymyksen isäntäväelle, kun kieltäytyy tarjotusta, vai syökö kohteliaasti ja hyvällä ruokahalulla. Tuntuu myös aina kurjalta, jos päivällisen isäntäväki vasta myöhemmin yhtäkkiä oivaltaakin kauhistuneena, että ”Voi apua, niissä lihapullissa oli korppujauhoa!!”.

Kun omaa ruokaasi kotona teet, tiedät täsmälleen mitä siinä on, ja tämä tietous pitäisi sitten ylettää myös muualla ruokailuihin.

Tai siis ei ole pakko tietää. Sitten on vain kestettävä mahdolliset seuraukset eli ainakin minun tapauksessani pitkään jatkuva ripuli.

Mutta ripulinkin voi arvottaa monella tapaa.

Ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS) kyläilemässä

Jos se tulee omista, kotona tehdyistä ruokavalinnoista, on se useasti kiukun tuovaa. Jos ripuli taas tulee yhteisen päivällisen tai ravintolaillallisen seurauksena, on se helpommin kestettävissä, koska seurassa ruokailu on aina hyvästä, sosiaaliselta kantilta pohdittuna. Myös ilon tuottaminen isäntäväelle auttaa kestämään ripulin kanssa.

Toisaalta.

Vaikka syömiset olisivatkin omia ja tarkkaan pohdittuja, ei herkkävatsainen tarvitse muuta kuin heikommat yöunet ja stressin, niin jo on vatsa löysällä, ja voi olla sitä pitkäänkin.

Ehkä kaikessa on kyse siitä, kuinka vahvasti uskoo tietävänsä mitä on, ja mitä tekee, ja mihin sillä tekemisellään tähtää. Tässä suhteessa maailmankatsomuksen mukainen ruokavalio (vaikkapa veganismi), mikä on aina ehdotonta, on ainakin tässä mielessä hyvin yksinkertainen: ”Ei kiitos en syö.”.

Meillä muilla on sitten aina se vatulointi

Vaihtoehtojen, valintojen ja lopputulemien puntarointi. Minun fodmap-ruokavalioni, päätös herkuttomuudesta, halu laihduttaa, ne eivät ehkä kuitenkaan ole niin ehdottomia, jos osana kokonaisuutta mietitään. ”No jos minä nyt vähän otan!”, sillä voi olla seurauksensa, minun tapauksessani paluu ripuliin, jollakin se, että tauon jälkeen herkut rysähtävät kertalaakista takaisin arkeen, tai päätös laihduttamisesta ruokavalion avulla kaatuu.

Kaikki me ”Ehkä kiitos en taida vai ottaisinko sitten kuitenkin hiukan” emme seiso ihan vakaalla pohjalla sen suhteen, tuottaisimmeko kieltäytymisellämme mieluummin hienoisen pettymyksen, vai olisimmeko hyviä kestitettäviä, jotka sitten jälkikäteen kiroavat valintaansa raskaastikin.

Mutta toisaalta sitten taas. Väitän, että ehdottomuus ei ikinä ole hyvästä, pitkässä juoksussa ainakaan, ei ruokavalinnoissa eikä arvomaailmassa eikä parisuhteessa eikä lastenkasvatuksessa eikä koko maailmankatsomuksessakaan.

Minun aiempi fodmap-ruokavalioni aukesi hiljalleen lisää, niin kuin ehdottomasti on syytäkin, siitä alun tiukkuudesta ja ehdottomuudesta täytyy päästä eroon. Herkkulakkoilijat onnistuvat jatkamaan herkuttomuuttaan vain siten, että eivät enää ole niin ehdottomia, että se ei enää ole pelkkä lakko, vaan se on muovaantunut osaksi omaa itseään, arvojaan ja elämäänsä. Lakoilla on aina alkunsa mutta aina myös loppunsa ja me kaikki karkki-/suklaa-/kahvi-/mitä-lie-lakkoja pitäneet kyllä tiedämme, millä tavoin kyseiset lakot päättyvät, mikäli niihin siis suhtaudutaan vain lakkoina.

Uskontotieteiden tutkimuksia on ulotettu myös tiukkojen ruokavalintojen piiriin ja mielenkiintoista kyllä, sieltä on löydetty täsmälleen samoja piirteitä kuin uskonnoista tai jopa uskonlahkoista. Henkisyys on hyvä, jopa suotavaa, uskominen johonkin auttaa tavallisessa elämässä. Tiukka hengellisyys, ehkä jopa hurmiollinen hengellisyys voi olla pahasta, olipa kyse pienestä uskonlahkosta tai jonkun dieetin tai ”gurun” ympärille muodostunut (sosiaalisen median) yhteisö. Tämän hurmoksellisuuden ja kapean katsantokannan ja uskonnonkaltaisen toiminnan tutkijat löysivät ihan jo karppaajien someryhmiä tutkimalla.

Ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS) kyläilemässä

Mutta kaiken tämän jälkeen sanoisin, että me ”Ehkä minä nyt sitten hiukan otan, kiitos paljon!” ymmärrämme paremmin. Joka hetki on aina valtava valintojen kokonaisuus, ja kun yhdestä valinnasta selviää, on taas edessä seuraavien valintojen hetki. Ehdottomat ovat ehdottomia ja ehdottomasti pohtivat vain itseään (poislukien esimerkiksi keliaakikot, joiden on oltava ehdottomia, halusivat he tai eivät). Me vatuloijat olemme melko monisyisten kysymysten äärellä, kun pohdimme kaikkia mahdollisia tekijöitä. Itseämme, hyvinvointiamme, ruokavalintojamme ja niiden seurauksia toki, mutta niin paljon muutakin. Muita läsnäolevia ihmisiä ja heidän toiveita ja ajatuksia ja odotuksiaan, mahdollista esimerkkiä mitä näytämme muille (tämä erityisesti mikäli seurueessa on lapsia).

Ei mitään pieniä tekijöitä ”Kyllä minä kiitos voisin ottaa!” tai ”Mitä aineksia tässä ruoassa on?” takana.

Itseni puolesta vain puhun, koska omaa laiskuuttani, tyhmyyttäni ja valintojen vääryyttä olen tämän IBS-vatsani kanssa ollut pitkin aikuisikääni ripulilla kuukausia ja taas kuukausia yhtäjaksoisesti. Jos tältä pohjalta lähtee yhteiseen ruokailutuokioon, en koe vääräksi sitä, että vietän viikon tai ylikin palautuessa sotkeentuneesta suoliston toiminnasta, koska kyllähän se ”Olipa Minna mukavaa, kun sinäkin jotain syötävää tästä pöydästä löysit, maistuiko sinullekin?” on mukavaa kaikille.

Sanoisin, että hyvä mieli kaikilla on ehdottomasti sen kaiken arvoista.

Ajastasi kiittäen ja kumartaen

Minna täältä Päiväkummun tilalta

Aiemmat kirjoitukseni aiheesta:

Loivaliikkeinen elämä – 1 sairaus, 1 häiriö, 1 toimintahäiriö ja mitä vielä (10.3.2023)

Paskavatsasta, osa 3 – Jääräpäinen nainen ja ärhäkkä suolisto (1.3.2023)

Paskajuttu – Miksi kakka on mainittu ainaski 4 kertaa? (4.12.2022)

Ärtyvän suolen oireyhtymä IBS, pelkkää mielikuvitusta koko juttu? (24.11.2022)

Luettavaa muualla:

Ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS) Lääkärikirja Duodecim 12.3.2021 Tiia Reho https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00068#s1

Ärtyvän suolen oireyhtymän ravitsemushoito Lääkärikirja Duodecim 3.6.2024 Reija Männikkö ja Anne Antikainen https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01265/artyvan-suolen-oireyhtyman-ravitsemushoito

Virpi Mäkinen, Heikki Pesonen, Risto Uro: Pyhä, paha ruoka – Uskonnon ja etiikan näkökulmia (Gaudeamus 2023)

Postia Päiväkummusta -sähköpostikirjeet

Koska tietosuoja-asetukset turvaavat tietosi, tehdään asia huolella:

  • Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset liittymislomakkeelle, jossa kysyn vain etunimesi ja sähköpostiosoitteesi (Jos kuvan kautta ei pääse, tässä suora osoite liittymislomakkeelle: https://paivakummunminna.activehosted.com/f/7)
  • Saat 1-2 minuutin sisään sähköpostiisi vahvistuslinkin, jota klikkaamalla pääset liittymään postituslistalle, ja saat ensimmäisen Postia Päiväkummusta.
  • Melko usein vahvistuslinkki menee sähköpostisi roskakoriin tai roskapostikansioon, sieltä kannattaa siis käydä kurkkimassa.
  • Mikäli vahvistuslinkkiä ei klikkaa, ei listalle pääse.
  • Jokaisen Postia Päiväkummusta lopussa on ”poistu postituslistalta”-painike, joten pääset helposti irti, jos (jostain ihmeen syystä) niin haluaisit.

Mitä olen aiemmin kirjoittanut: