Suomenhevoset sodassa

Kaikki ketkä vähääkään ovat suomenhevosten lähettyvillä, tietävät, kuinka suuria tunteita ne pyörittävät, suuntaan ja toiseen. Kuinka jääräpäitä pänkäpäitä jästipäitä riiviöitä kamalia otuksia perkeleitä suuria sieluja ihmisenparhaitaystäviä ja juuri siksi niihin kiintyy. Ne menevät ihon alle, sieluusi ja sydämeesi, kasvavat osaksi sinua, voi kyllä, sen ne tekevät!

Ne kasvavat samanarvoiseksi kuin kuka tahansa läheinen ja arvokas ihminenkin, tai näin ainakin teki minun ja Veeran ruuna Veikko, meidän ensimmäinen hevosemme. Veerasta en tiedä, mutta minulle ei enää omaa hevosta tule, ei se Veikon jälkeen ole mitenkään mahdollista, se oli minun opetusmestarini.

• Lue lisää: Opetusmestari, Terapeutti ja Ihmiskuiskaajat

Veikko oli minun ja tyttäreni ratsu ja pihattotallissani orivarsojen laumanjohtajana. Se ei siis varsinaisesti ollut elinehto millekään eikä kenellekään, niin kuin ei kovin moni muukaan hevonen, tässä nykyaikaisessa rauhanajan Suomessa.

• Lue lisää: Suomenhevonen – Itsenäinen ja yritteliäs

Suomenhevoset sodassa?

Tälle aiheelle tahdon omistaa tämänkertaisen kirjoitukseni, jonka lähteinä on hienoja tutkimuksia ja tarinoita (kaikkien linkit löydät tekstin lopusta).

Kyllä vaan ne mietityttävämmät hetket liittyivät siihen, kun hevonen sodan jälkeen palasi omalle kotitilalle, omien ihmistensä luokse:

”Isäntä oli päästänyt tamman irti sitä takaisin hakiessaan ja se oli luultavasti juossut koko 13 kilometrin matkan kotiin. Se oli herättänyt kyläläisissäkin ihmetystä, kun oli kylän läpi yksin nelistänyt. Kotipihaan tullessa tamma oli hirnahtanut. Emäntä meni vastaan ja hevonen yhä juosten tuli suoraan emännän luokse ja painoi turpansa hänen olkapäälleen ja huokaisi. Siinä oltiin hiljaa pitkän aikaa.”

”Sodassa olleet, kotiin palautetut hevoset olivat sankareita ja niitä kunnioitettiin. Niille annettiin paras mahdollinen hoito ja kevyimmät työt, mikäli talossa oli useita hevosia. Talvisodasta palautettuja huonokuntoisia hevosia saatettiin pitää kotona ja laitumella kesän hyvässä hoidossa, mutta syksyn tultua ne lopetettiin, jos ne eivät jaksaneet tehdä töitä tai kärsivät reumatismista.”

Hevosten luovuttaminen sotaväen käyttöön vei isänniltä kaiken sen avun, mitä kyseinen hevonen tarjosi maa- ja metsätöissä. Suomalaiset jääräpäiset ja vähäsanaiset miehet tietäen en usko, että isännät kenellekään sanoittivat pelkojaan ja kaipuutaan. Silti se, miten kova paikka hevosen lähtö oli, näkyi kyllä teoissa:

”Isälläni oli kaksi hevosta, joista hän päätti antaa paremman, koska se pärjäisi paremmin. Vakavana isä valmisteli hevosta matkalle. Laittoi vielä ämpärin kaulaan. Se ei juo muusta, oli isä sanonut, luovuttaessa rakkaintaan.”

Myös hevosmiehen kipu siinä vaiheessa, kun hevonen loukkaantui ja/tai kuoli sotaväkeä palvellessaan:

”Ruuna haavoittui pommikoneesta ammutuista luodeista. Tummanpunainen veri pursui paksuna sen sieraimista. Mustanruskeissa silmissä oli äärettömän surullinen, nöyrä katse. Silittelin ystäväni otsaa ja veristä kaulaa ja sopertelin jotakin rauhoittavasti. Mieleeni tuli, että haluaisin itse lähettää ruunan kuolemaan, mutta tiesin, etten siihen kuitenkaan kykenisi.

Sisukkaasti pieni ruuna seisoi huojuvilla jaloillaan ja painoi riipuksissa olevaa päätään rintaani vasten. Siinä se oli siihen hetkeen saakka, jolloin sen otsaan suunnattu ase laukesi ja ruuna lyyhistyi mustuneelle sannansekaiselle hangelle.”

(Kaikkien sitaattien lähde www.suomenhevosliitto.fi, linkki tekstin lopussa.)

Sodasta ja hevosista

Koska Suomen maaseutu toimi sotien aikaan vielä täysin hevosten voimin, pyrittiin tilan ainoan hevosen viemistä välttämään. Ilman hevosta ei tilan väki olisi selviytynyt töistään.

Syksyllä 1939 todettiin sotakelpoisiksi yli 173 000 hevosta. Talvisodan aikana rintamapalveluksessa oli kaikkiaan 72 000 suomenhevosta, neljännes koko Suomen täysi-ikäisestä hevoskannasta. Jatkosodassa muuta kalustoa oli tuohon mennessä saatu hankittua enemmän, joten suomenhevosia oli 45 000.

Yhtä luotettava ja tärkeä kuin hevonen oli maaseudun väestölle, oli se sitä myös sotaväelle. Maastossa kulkevaa hevosta ei olisi voitu korvata millään sen ajan moottoriajoneuvolla. Suomenhevonen osoittautui hyvin luotettavaksi ja kestäväksi myös sodan ajan olosuhteissa ja sen myötä hevosten merkitys oli sekä talvi- että jatkosodassa Suomen armeijan liikkuvuudelle täysin ratkaiseva.

Hevoset olivat kaluston, ampumatarvikkeiden, muonan ja rehun, kenttäkeittiöiden ja raskasaseyksiköissä aseiden, mm. tykkien kuljetusta varten ja valtaosa palveli etulinjoilla.

Hevosista tuli poikkeusoloissa ihmisen sielunhoitajia, niille juteltiin, kerrottiin omia tuntoja ja niistä hakivat lohtua muutkin kuin hevosen hoitaja. Hevosten kanssa tunnettiin yhteenkuuluvuutta, koska myös ne olivat joutuneet sotaan. Hevosten hyvinvointia vaalittiin ja menetettyä hevosta saatettiin surra kuin aseveljeä. Aika lähellä totuutta lienee ollut se, että hyvä hevonen saattoi olla vaikeammin korvattavissa kuin sotilas.

Hevosia kohdeltiin sotakavereina ja aseveljinä. Myös hevoset oppivat sotaan. Niistä toiset jopa oppivat maastoutumaan miesten kanssa, kun keskitys tuli. ”Kun hevosmies heittäytyi maantien ojaan etsien suojaa vihollisen ampumiselta, samalla hetkellä oli hevonenkin ojassa matalana hänen vieressään.”

Hevosista ja sodasta

Hevosille kaivettiin korsuja, mihin hevoset menivät mielellään, mielsivät kotitalleikseen. Hevosille oli sirpalesuojia ja niille oli myös omat sidontapaikkansa. Rehumestari huolehti hevosten muonituksesta ja majoituksesta. Talvisodassa sotarehuannos sisälsi heiniä, kauroja ja kauran olkia kutakin neljä kiloa. Jatkosodassa, kun alkoi rehupula vaivata, olivat määrät vähäisemmät.

Vähimmilläänkin hevoset pyrittiin saamaan säältä suojaan. Jos niitä jouduttiin yövyttämään taivasalla, asetettiin koville pakkasöille erityinen hevosvartiomies, joka kävelytti hevosia. Oletettavaa on, että hevosvartiomiehille oli tarvetta erityisesti vuonna 1940, talvisodan aikana, kun tammikuusta maaliskuulle oli pitkä pakkasjakso, jolloin neljänkymmenen asteen pakkasia oli myös Etelä-Suomessa.

Eniten hevostappioita aiheuttivat tykistökeskitykset ja lentopommitukset. Talvisodan aikana puolustusvoimien hevostappiot olivat 7 204 hevosta kuolleina, kadonneina ja lopetettuina, joista vihollistulessa kuoli 3 968.

Jatkosodan hyökkäysvaihe oli hyvin raskas. Silloin hevostappio oli noin 15 000 hevosta, joista noin 900 hevosta nääntyi rasituksen tai heikon ravitsemuksen johdosta.

Suomalaiset osasivat hoitaa hevosiaan ja sen tekivätkin. Myös varusteista huolehdittiin, etteivät huonot varusteet olisi tehneet hevosille lyöttymiä tai hiertymiä. Suomen sotaväki sai hevosia myös sotasaaliina, mutta venäläisten hevosissa näkyi huono hoito, eikä rotu- ja kokokirjon takia kaikki edes sopineet rintamakäyttöön. Sotasaaliina tulleista yli 12 000 hevosesta suuri osa oli huonokuntoisia.

Tämän kirjoituksen päätteeksi tahdon jakaa sinulle vielä yhden tarinan:

”Meiltä sukulaistalosta oli kaksi hevosta sotareissussa. Hevosten kantakorttien merkinnöissä oli epätarkkuuksia, joten kotiin palautuksen yhteydessä oli luovutettavien hevosten omistussuhteista tullut sekavuutta. Hevosia mentiin etsimään naapuripitäjään, jossa oli palautettujen hevosten kokoamispaikka. Mukana oli talon ns. isäntärenki, joka oli kasvattanut varsasta molemmat hevoset. Hevoset olivat puomissa kiinni ja niitä oli paljon, mutta tultuamme paikan päälle ei ollut epäselvyyksiä omista hevosistamme. Sen mailmanen hirnunta ja reuhtominen, samoin toisen kohdalla, joka kaiken temmellyksensä yhteydessä veti riimuköyden poikki ja heti päällään tönimään kasvattajaansa.”

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille, ja kaikkien suomenhevosten omistajille ja hoitajille, viettehän ylimääräisen porkkanan hevosellesi, terveisiksi minulta!

Ajastasi kiittäen

Minna Alaspää

View this post on Instagram

A post shared by Minna Alaspää Kuvia, tarinoita (@paivakummunminna)

Lähteet (ensimmäisessä kuvia sotien ajalta!):

Suomenhevonen oli siellä missä sotilaskin – sirpalesuojissa, sidontapaikoilla ja etulinjassa,

30.11.2017:

https://www.kaleva.fi/galleriat/suomenhevonen-oli-siella-missa-sotilaskin-sirpales/2496839

Hevonen oli korvaamaton resurssi sodassa, 19.10.2020, Seppo Simola:

https://reservilainen.fi/hevonen-oli-korvaamaton-resurssi-sodassa/

Suomalaiset hevoset sodassa:

https://veteraanienperinto.fi/index.php/tietopankit/aseet-joukot-ja-valineet/suomalaiset-hevoset-sodassa/

Sotahevoset kuolivat sankarikuoleman, Jukka Timonen, 5.12.2019:

https://suomenhevosliitto.fi/2019/12/05/sotahevoset-kuolivat-sankarikuoleman/