Jos pitäisi yhdellä sanalla kuvailla koko syksyn tapahtumakalenteria ja kaikkea sitä, mitä haluaisin sinulle tarjota, olisi varmaan…
ei, ei pysty.
Miten niin et pysty??
No kun yksi sana on vain yksi sana, ja onhan tuolla aika montaa erilaista kurssipäivää.
Voi hyvänen aika. No mitenkä sitten yhdellä lauseella? Onnistuuko se? Voisiko se onnistua, edes kerran??
Joo, odota, mietin. Pakkohan se kyllä olisi osata joskus sanoa jotain lyhyestikin. Voinko tähän listata ajatuksia, ja niistä yrittää koota sen lauseen?
Tämän kerran.
Kiva, kiitti.
(Useastikin keskustelen näin itseni kanssa…)
Mitä haluan sinulle tarjota eli Päiväkummun Minnan workshopit, kurssipäivät jne:
Nauru. Rentous. Kakkujen syöminen. Oleminen. Onnistuminen, vaikka sitä ei ensisijaisesti haekaan. Täysi vatsa. Käsillä tekeminen. Uskaltaminen, eri lailla tekeminen. Tavoitteettomuus. Määrätietoinen päämäärättömyys.
Nämä tekstit olen kirjoittanut jo muutama vuosi sitten. Toisen olen noukkinut kirjansidontapäivän ja toisen kuvankäsittelypäivän tekstistä.
Miksi ja kenelle tällainen workshop?
- Käsillä tekeminen parantaa keskittymistä.
- Asian valmiiksi saattaminen tuo hyvän mielen.
- Koska tekeminen ei ole teknisesti vaativaa, saa ajatukset kulkea vapaasti ja olo rentoutuu.
- Tekemisen ohella on hyvä jutustella, tai vain olla hissukseen.
- Maaseudun rauha on pois siitä omasta arjesta.
- Ihan joka päivä ei saa kolmen-neljän erilaisen kakun kakkukahveita ja valmiiksi tehtyä salaattilounasta.
- Viihdyt samanhenkisten ihmisten seurassa, haluat viettää lupsakan tunnelman päivän ja koet, että yrittäminen ja erehtyminen on mukavampaa, kun muut ympärilläsi tekevät samaa.
- Haluat kuunnella ja nähdä ja sitä kautta oppia, mutta et halua tehdä itse.
- Pidät kakuista ja siitä, että ruoka tuodaan nenän eteen.
Päivä passaa kenelle vain, joka
- tahtoo saada itselleen (tai lahjaksi annettavaksi!) muistikirjan, jossa on vanhan romaanin kannet ja tyhjät sivut.
- tahtoo viettää hyvinvointipäivän, jossa syödään hyvin, nauretaan paljon ja tehdään hiukan erilaisia käsitöitä.
- pitää kakkujensyönnistä.
- pitää uusien ihmisien tapaamisesta ja siitä mukavasta olotilasta, mitkä tulee hyvin vietetystä, arjesta poikkeavasta päivästä.
- tahtoo kotiinsa vietäväksi ohjeet, minkä mukaan osaa itsekin tehdä käsinsidotun kirjan.
- Tahtoo ostaa ystävälleen lahjaksi osallistumisen ja tulla itse ystävänsä mukana.
Hevoskuvauspäivän kuvailussa kirjoitan näin:
Kaikkeni teen, että kotiin lähtiessään kaikilla olisi muistikortilla tai kännykässä paljon hyviä kuvia, ja vatsa täynnä salaattia ja noin kolmea erilaista kakkua JA että olo olisi sopivan rento kaiken naurun ja hyväntuulen ansiosta.
Kaikki nuo pätevät, edelleen.
Hei, tähän väliin! Jos kiinnostaa lueskella mietteitäni täältä maaseudulta ja katsella kuvia niistä näistä, niin alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset liittymään Postia Päiväkummusta -sähköpostikirjeiden saajalistaan!
Tiedän, en vieläkään ole vastannut kysymykseen siitä, miten kuvaisin sitä, mitä tahdon sinulle tarjota. Tai itse asiassa, välittää, se on parempi sana. Sitä kyllä valottaa parhaiten tämä uusi juttu, minkä toivoisin vakiintuvan. Koska siis kaiken, mitä tarjoan ja myyn, kaiken takana seison eli kaikessa näkyvät minun ja yritykseni arvot.
Tämä uusi juttu, toivon, että saan sen toteutumaan kerran kuukaudessa. Viisi tuntia yhdessäoloa, missä saa syödä kakkuja ja kokeilla eri välineitä ja tapoja taiteilla, askarrella, nikkaroida.
Tekonimeni tällä nyt toistaiseksi on pöhkö ja voi olla joo, että nimi tulee muuttumaan mutta toistaiseksi, tuo kertoo parhaiten.
Kakkuja ja pöhköä luovuutta – kakkubuffet ja kaikenlaista taiteilua ja käsillä tekemistä
Akvarellivärit, akryylivärit, piirtäminen lyijykynillä tai hiilellä, korujen tekeminen, kirjansidonta, kirjoittaminen, laudanpätkän hiominen ja maalaaminen – nuo tulevat ensimmäisenä mieleen ja niitä kaikkea minulla jo on ja mitä vielä keksin haaliakaan!
Nuo muistuttavat sitä yhtä taideleiriä, missä itse olin ikuisuus sitten, kun oli paperimassapatsaita, maalauksia, tauluja, valokuvia (ja päiväkirjani mukaan myös juopuneita vanhempia osallistujia, suureksi hilpeydekseni, kun kerrankin minä, teini, olin eniten selvinpäinen).
Ei tavoitetta, ei pakkoa, ei ärtymystä osaamattomuudesta. Ihan vain tekemistä, uuden kokeilemista, ihmettelyä. Jos osaa ennestään, hyvä! Jos ei osaa, vielä parempi! Kun ei osaa, mutta on utelias, silloin uskaltaa tehdä vaikka ei tiedäkään miten.
Nykyään kaikessa on niin vahva tulostavoite; noita kakkuja & taiteilua -päiviä kuvaa parhaiten sanat tavoitteettomuus ja määrätietoinen päämäärättömyys, mitkä tuovat rentouden, ja saavat ajatukset pois siitä tavallisesta arjesta.
Ja kun ajatukset hetken ovat poissa arjesta, on niillä rauha taas olla, juuri siinä omassa arjessa.
Kuvankäsittelypäivät?
Niissä kyllä on vahva tavoite, kaksikin. Uskaltaa tehdä kuvaa ehkä eri tavalla kuin yleensä ja tehdä se rentona, hyvällä tuulella. Photoshop (tai ehkä mikään muukaan tekninen vempele?) ei aina ole se rentouttavin seuralainen, tai miellyttäväkään, ja tuo on se, mitä toivoisin voivani tuoda osallistujille. Rentoutta, ja rauhaa silloinkin, kun tekee kuvaa.
Kirjansidonnan päivät?
Voi ihan ensimmäisenä tulee mieleeni se nauru ja riemu ja onnistumisen ja tuottamisen onni, mikä oli erään yhdistyksen kirjansidontakurssilla! Siellä seitsemänkymppinen nainen, voi kun hänen silmissään oli niin onnellinen kirkkaus, kun hän sanoi ettei muista milloin on viimeksi ollut yhtä innoissaan.
Sitä samaa onnea haluan kirjansidonnassa välittää! Sitä kun valitsemat kannen materiaalit ja selän materiaali ja sivut, kun ne pikkuhiljaa muuttuvat erillisistä asioista yhdeksi kokonaisuudeksi. Sitä paitsi, edelleen itse koen, että kirjan sivuja ommellessa pääsen parhaaseen jonkinlaiseen leijuvaan rauhaa. Flow-tilaksikin sitä kait sanotaan, sitä rauhaa ja hymyä.
Olisin onnellinen, jos pystyisin sinulle tarjoamaan rauhoittumista ja naurua ja täyttä vatsaa. Kelpaako tuo kuvaavaksi lauseeksi?
Urpo, se on virke, siinä on kaksi lausetta.
No äh.
Haluan tarjota sinulle aikaa tehdä jotain ihan muuta jotta jaksat paremmin tehdä sitä kaikkea mistä arkesi muodostuu. Nytkö?
Hei et sinä voi jättää välimerkkejä pois sen takia, että saisit siitä muka yhden lauseen!!
Ai miksen?? Pöh. Okeiokei. Yritän vielä.
Kaikkeni teen, että kotiin lähtiessään sinulla olisi vatsa täynnä vähintäänkin kakkua ja että olo olisi sopivan rento kaiken naurun ja hyväntuulen ansiosta. Joojoojoo, tiedän, se on virke mutta nyt saa kelvata?!
Juu, kyllä, kelpaa.
Tämän kaiken haluan antaa sinulle.
Ajastasi kiittäen ja kumartaen
Minna
joka mielellään vastaa kysymyksiisi minna (at) paivakummunminna . fi (nappaa välit pois tuosta osoitteesta!)
Hevoskuvauspäivistä oma postauksensa:
”Päiväkummun Minnan Hevoskuvauspäivät – mikä niissä minusta on niin hienoa?
3 syytä nousee yli kaiken, joista kolmas on TYHJÄ PÄIVÄ”
- Lue tämä postaus loppuun: Päiväkummun Minnan Hevoskuvauspäivät, osa 1/2
Kirjansidonnoista:
Syksyn 2023 tapahtumakalenteri, tarkemmat tiedot jokaisesta päivästä: Workshop
Su 3.9. Photoshop ja Pienet ponit
La 9.9. Hevoskuvauspäivä Fingiant Shiren luona Ylöjärvellä
La 16.9. Kakkuja ja pöhköä luovuutta – kakkubuffet ja kaikenlaista taiteilua ja käsillä tekemistä
Su 1.10. Kirjansidontapäivä – vanhoista kirjankansista muistikirjaksi
Su 15.10 Photoshop ja Taikaponit
La 21.10. Kakkuja ja pöhköä luovuutta – kakkubuffet ja kaikenlaista taiteilua ja käsillä tekemistä
Su 29.10. Kirjansidontapäivä – Tehdään suoraselkäinen kirja alusta loppuun
Su 19.11. Ihana Kamala Photoshop
La 25.11. Kakkuja ja pöhköä luovuutta – kakkubuffet ja kaikenlaista taiteilua ja käsillä tekemistä
Su 26.11. Kirjansidontapäivä – vanhoista kirjankansista muistikirjaksi
Su 10.12. Kirjansidontapäivä – Tehdään huopasivuinen neulakirja
La 30.12. Kakkuja ja pöhköä luovuutta – kakkubuffet ja kaikenlaista taiteilua ja käsillä tekemistä