Mindfulness, tiede, sauna ja Väinö Linna – Plum Villagen retriitti

Mindfulness tiede sauna ja Vaino Linna

”Kyllä mä vähän ihmettelin mikä se sun retriittijuttu oli.”

Mjoo, ymmärrän kyllä mieheni pointin. Vaikka ihan muusta syystä tutkinkin Uskontojen Uhrien Tuki ry:n listaa ja löysin sieltä myös buddhalaisuuden, ja vaikka tuon viiden päivän onlineretriitin järjestikin ranskalaisluostarin munkit ja nunnat, eli se pohjasi buddhalaisuuteen, en koe olevani yhtään sen henkisempi, saati hengellisempi kuin aiemminkaan. 

Sitä paitsi hei.

Yksi noista Plum Villagen nunnista puhuessaan piirsi valkotaululle ympyrää ja pohdiskeli, kuinka se jännityksen takia menee ovaaliksi. Sanoi, ”Tiedättekö sen Queenin biisin, sen…” ja alkoi laulaa Under Pressurea.

Noin kolmekympppinen nainen ruskeassa kaavussaan, kaljupäisenä, nauraen ja laulaen, Queenin biisiä – olin myyty.

Tai kun toimittaja ja luostarin apotti, noin viisissäkymmenissä oleva munkki, keskustelivat podcastissa tarpeista, haluista ja himoista ja myös seksuaalisuudesta ja kieltäytymisestä sekä siitä, kuinka luostarin asukkaat eivät omista mitään muuta kuin muutaman kaavun.

Munkki, jonka nauru on kuin pikkupojan, nauroi haastattelijalleen, kiitti siitä kuinka tämä sai hänen elämänsä kuulostamaan todella pieneltä ja surkealta. Se naurupuuska – olin myyty.

Se siitä Ylhäisestä ja Ylevästä Hengellisyydestä, tai Vakavasta Korkeammasta Voimasta.

En ole ketään käännyttämässä, joten pysy vielä hetki, jooko?

Mindfulness, tiede, sauna ja Väinö Linna

Olen tekstini kanssa liikkumassa (hitaalla vauhdilla…) kohti käsittääkseni buddhalaisuudesta lähtöisin olevaa mindfulnessia, tietoisuustaidoksi se on suomennettu, eli sitä, että on vain tässä ja nyt.

Samalla kuljen kohti tieteellistä tutkimusta ja sen löytöjä; vagushermon hallintaa vaikkapa 4–7–8-hengitystekniikalla.

Samassa suunnassa on suomalaisten (tietämättään?) taitama pysähtyminen, huokailun ja syvän hengittämisen ikiaikainen taito. Aivan kuten Kirkon Tutkimuskeskuksen ”Monien uskontojen ja katsomusten Suomi”-julkaisu pohtii nykybuddhalaisuudesta:

”Saunan lauteilla tapahtuvan hiljentymisen liittäminen suomalaiseen zen-harjoitukseen ovat kiinnostavia esimerkkejä kulttuurien vuorovaikutuksesta ja elävän uskonnollisuuden loputtomista variaatioista.”

Ja hei, ai että minä niin just nyt riemuitsen!! Katso mitä sinulle löysin! Maan mainion ja toivottavasti monen suomalaisen tietämän esimerkin mindfulnessista ja meditaatiosta ja muuten just tasan sellaisena, mitä tuo retriittinikin opasti:

”Päivällislevot pidettiin työmaalla, koska Alma aikaa säästääkseen toi evästä pellolle. Perhe kerääntyi johonkin varjoisaan paikkaan aterialle ja Liisa varsoineen päästettiin lähistölle syömään. – – Sitten Jussi kallistui levolle, ja Alma nojasi selkäänsä puun kylkeen jääden lapsi sylissä katselemaan kuin uneksien. – –

Mitä Alma uneksi? Ei mitään. Silmät ottivat kyllä kuvan näkymästä, mutta mitään ajatusta nämä kuvat eivät synnyttäneet. Väsymys tuntui oikeastaan suloiselta. Sellaisina hetkinä Alman olemus oli kuin itseensä vaipunut. Tyytyväisenä se hyväksyi itsensä ja kaiken ympärillä olevan.

Se vastasi rauhalliseen kesäpäiväiseen maisemaan samanlaisella liikkumattomalla levollisuudella kuin maisema itsestäänkin huokui.” (Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla osa 1, 1959)

Aivan yhtä lailla kun voisi ajatella, että tämä on ylistyslaulu buddhaluostari Plum Villagelle ja sen perustajalle, eilen 22.1.22 menehtyneelle zenmestari ja rauhanaktivisti Thich Nhat Hanhille, on tämä sitten myös ylistyslaulu suomalaisille ja hengittämiselle ja suomalaiselle kirjallisuudelle ja sen suurille ajattelijoille.

Mindfulness tiede sauna ja Vaino Linna

(Zenmestarin kalligrafiaa sekä heijastuma Kukkahuoneemme ikkunalaudalle. Siellä uusin ihastukseni, viherkasvit, sekä miesten treeniryhmältä saamani puuveistos. Ja meidän peltomaisemamme, mihin ei ikinä kyllästy.)

Elämäni palapeli

Ehkäpä siis mieheni huoli isosta hurahtamisesta on turha, koen, että minussa on henkisyyttä just tasan yhtä paljon kuin hyttysessä tai meidän pihan vanhassa haapapuussa. En myöskään koe olevani yhtään sen hurahtaneempi kuin aiemminkaan (kyllä, tiedän etteivät hurahtaneet tietenkään ole hurahtaneita, omasta mielestään).

Haluaisin sanoa, että koen löytäneeni taas yhden minipalasen ja sille oman paikkansakin, minun elämäni palapelissä. Hilpeää sinänsä, että tuo palapelihän oli kaksvitosen minäni mielestäni koottuna ja valmiina ja kehyksissäkin, omalla paikallaan.

Voi mitä nuoren aikuisuuden illuusiota, kuvitella olevansa valmis, oikeassa suunnassa ja oman elämänsä hallitsijana!

Sitä paitsi minä olin ainoa, joka oli sitä mieltä, että homma on hanskassa. Läheisilleni oli raskasta, kun minä olin ainoa, joka ei kuunnellut muita (ja tämä oli siis aikana ennen mielenviiraumiani ja elämämme räjähtämistä).

Nyt neljävitosena, niin valtavan vaiheessa ja keskeneräisenä ymmärrän, että elämän hienoutta on se, että se muka-koottu palapeli räjähtää tuhannen palasiksi ympäriinsä, niin että saat/joudut loppuelämäsi sitä koota taas kasaan ja niin, että palasissa on sekä uutta että vanhaa.

Ja nimenomaan niin, että palapeli räjäytetään uudestaan, ja tulee valmiiksi vasta sitten, kun sydän on viimeisen lyöntinsä lyönyt. Niin kauan on aikaa rakentaa, aika huisaa!

Mistä tämä buddhalaisajatelma löytyi?

Sattumalta. Täydellisen. Kuitenkin oikealla hetkellä.

Kuten kaikkialla muuallakin, olen aina luurit päässä. Joko musiikkia tai podcasteja. Sillä kertaa, puolukkametsällä ollessani, vaihdoin musiikin podcastiin ja kerrankin laitoin jotain muuta kuin vaikkapa Seth Godinin tai Elizabeth Gilbertin tai ”The Science of Smarter Spending” tai Matthew Walkerin tai Simon Sinekin tai Barry Schwartzin tai Brene Brownin.

(Kaikki muuten erittäin suositeltavia!!)

On Being-podcastissa (iso suositus heille, äänenlaatu on todella hyvä!) vanhemman kuuloinen, hiukan haastavalla aksentilla englantia puhuva mies sanoi, että väkivaltaa ei voi voittaa väkivallalla. Mitään ei voi muuttaa ennen kun tuntee myötätuntoa ja ensimmäisenä nimenomaan itseään kohtaan. Että tuntiessaan vihaa tai kiukkua, täytyy vaan pakittaa takaisin itseensä ja etsiä, mikä siellä vihan taustalla on, ymmärtää, ja antaa sille anteeksi.

Kaiken tämän oppii tekemään pysähtymällä ja hengittämällä.

Tällaiselle ennen kiukku- ja raivopuuskista kärsineelle sekä edelleen välillä syömisiinsä kompuroivalle tuo oli kova juttu, ja kun sen kuuli vielä kerran, noilla sanoilla sanottuna, ymmärsi.

Kaikki lähtee mindfulnessista. Tietoisuustaidoista.

Siitä, kun Alma suon kuokkimisen tauolla nojasi puuhun, pysähtyi siihen hetkeen ja vain oli. Siitä, kun sinä saunaan päästyäsi suljet silmäsi, hengähdät syvään, ja sen jälkeen vain olet. Siitä, kun katsot järven auringon laikuttamaa pintaa, hörppäät kahvia ja vain olet. Siitä, kun alat harjoitella laatikkohengittämistä, tai 4–7–8-hengitystekniikkaa.

Kaikki ovat täsmälleen samaa. Kuka vaan voi tehdä, ilman yhtään mitään sälää tai rekvisiittaa tai paikkaa tai maksuja tai valmentajia tai guruja. Itsensä ja tekemisensä pysäyttämistä, hengittämistä ja pysähtymistä siihen, että hengittää.

Hengitysharjoitukset ja uloshengityksen tärkeyden oivaltaminen ovat tuttuja hiukan pidemmän ajan takaa mutta tätä pakittamista vaikeiden tai kurjienkin tunteiden tai pelkojen sisään, sitä olen vasta puolukkametsäajasta tuumaillut, harjoitellut minuutin silloin, toisen tällöin.

Silti koin saaneeni jo siitä pienestäkin harjoittelusta apua, kun jouluaattona toinen, jo omassa kodissaan asuvista pojista voi huonosti, hänen mielentilansa oli raskas. Sen jälkeen, kun hän alkupäivästä perui yhteisen olemisemme, en saanut häntä kiinni koko päivänä.

Sinä, joka tiedät, todellakin tiedät.

Miten sitä ehtiikin ajatella kaikenlaisia tapoja löytää synkkyyksiin vajonnut lapsensa, sitten joskus, kun ovesta mennään huoltomiehen tai poliisin voimin pakolla sisään. Kuvia on monia, ja ne tulevat äidin mieleen niin vikkelään, että aika taituri saa olla, että ehtisi ne lassota ennen sitä aivan jäätävää pelon kouraisua.

Puolipaniikissa ymmärsin, että minä en vaan voi tehdä mitään. En yhtikäs mitään, muuta kuin vain hengittää ja pakittaa pelkooni, mikä oikeasti oli eniten sitä, että olin pahoillani sen puolesta, mitä kaikkea lapset ovat joutuneet minun takia kestämään, koko ikänsä.

Ymmärsin, etten voi mitään, muuta kuin olla siinä, hengittää, tiskata, katsella kun mies kattaa jouluruokia pöytään, ja viestitellä tyttären kanssa, ja sopia kellonaikoja, jolloin toinen pojista tulisi syömään.

(Ja se toinenkin poika pääsi ylös sieltä jostain synkemmästä ja tuli illalla!!)

Tässä asiassa henkisyys ja tiede puhuvat eri tavalla mutta samaa asiaa

Rakastan sitä, kun ymmärsin, kuinka tätä minulle tärkeää asiaa voi lähestyä monesta eri suunnasta, kuinka minä saan nämä kaikki tukemaan toisiaan, vaikka kaikki ovatkin eri nimikkeillä, eri vuosituhansina, monista eri syistä kehitettyjä.

Se, mitä kulutetaan, sitä mitä käytetään, se vahvistuu ja saa enemmän tilaa. Tämä sama tulee sekä länsimaisesta tutkimuksesta eli psykologiasta ja myös itämaisesta viisaudesta eli buddhalaisuudesta.

Ja jos sinä vielä olet sitä mieltä, että nyt se yks minna sekosi, ei haittaa, varsinkaan kun en minä saa sinua muuttamaan kantaasi ja hyvä niin. Mitään ei tapahtuisi, jos olisimme kaikki samaa mieltä. Joskin kun vaikka facebookia katselee, voisi toki miettiä, tuleeko mitään aikaiseksi kun kaikki huutavat vain ja ainoastaan sitä omaansa.

Kas. Sosiaalinen media. Tiedän, se tunkee väkisin moneen paikkaan, koska se on minulle ISO ongelma ja toivoisin, että kertomalla tästä ongelmastani joku muukin saattaisi sanoa, että kyllä, totta, se vaikuttaa mielentilaan ja ajanhallintaan eli kyllä, se on ongelma.

Valtaisasti arvostamani sitaatti kertoo, ”Insanity is doing the same thing over and over and expecting different results.”

En voi vaan olettaa päättämällä pystyä pysymään poissa facebookista. Se ei ole toiminut menneinä viitenä vuotenakaan, tapa on niin syvillä urilla aivoissani. Siksipä facebook liittyy kaikkeen edellä kirjoittamaani ja on yksi vahva syy, miksi tahdon opetella pysähtymään ja hengittämään.

Istumisen tärkeys

Tästä päästään istumiseen ja retriittiin ja siihen, kuinka valaistunut olen. Osaanko nyt istua tunteja lootusasennossa ja tuijottaa seinää, nirvanaa lähestyessäni?

Hilpeää.

Suurin ymmärrys, minkä retriitistä sain oli se, etten koskaan ole tajunnut sitä, kuinka täydellisen kyvytön olen olemaan keskittynyt, hiljaa ja paikoillaan. En silloinkaan, kun teen jotain mistä pidän. Syytä aina kissoja tai uuneja tai muuta siitä, että loikin ympäriinsä mutta ei. Minä se olen. Tämä myös selittää sen, miksi somen käytön järkevöittäminen on minulle t o d e l l a vaikeaa

(Tieto huonoista polvista ja nilkoista minulla nyt jo olikin, mutta sain myös ymmärryksen siitä, että jestas kun ovatkin lonkankoukistajani umpijumissa.)

Ennen kun kiitän ja kumarran, on minun pakko näyttää sinulle, miten ajatukseni kulkivat retriitin istuen tehtävän meditaation nelkytviisminuuttisen aikana:

Minuutit 1–5:

 ”Toimiiks tää netti ollenkaan? Jos mä vähän vaan avaan silmiä ja kurkkaan rullaaks toi noiden video ai kyl se näemmä rullaa ne ei vaan tee mitään. Joo okei mä hengitän ja keskityn siihen. Hyvä. Meikkis meditoi, kuin siistiä mä siis oikeasti meditoin ainiin sinne kauppalistaan tarttee… Nii se keskittyminen joojoo nyt mä keskityn. Mut vähä kyl tuntuu tos polves.”

Minuutit 5–10:

 ”Tää on vähän hankala asento, tää risti-istuntatyyppinen. Vähän tuntuu polvessa. Ja nilkassa. Olikohan toi muuten Nipsu-kissa joka hyppäs ikkunalaudalle se varmaan haluu sisälle ja jäiköhän mulla kuiteski avain oveen hyvähän sekin ois kattoo samalla ties kuka tänne tulee ku mä täs nyt luurit päässä istun mut hitsi toi polvi on kyllä jos mä vähän vaan liikuttaisin? Pitäsköhä mun käydä vielä vessassa ja siis toimiiks toi noiden netti ihan okei vai onks ne vaa noi paljon hiljaa??”

Minuutit 10–26:

”Joo mä varmaan tartteisin jotain tyynyi toho polven alle kun tää vähä… jos mä vaan vähän nousisin ja kattoisin samal sen avaimen? Ai no okei mä jään tähä. Lonkkaan sattuu kyl kans. Mä en oikeestaa ees tunne mun varpaita. Lonkkaan sattuu. Polvia vääntää. Tosi vaikee pitää asento hyvänä ku selkäki on vähä mitä on. Ja yläselkä, tai kädet, miten nää niinku muka saa kivuttomasti?? Joojoo mä yritän mut jos mä ihan vähän oikaisisin? Ai ei? No mä oon täs. Kestääks viel kaua??”

Minuutit 26–44:

Menevät torkkuessa. Valun lysympään, havahdun, tiukkaan keskikehosta ja nousen pystympään. Meditaation vetäjä antaa aina uuden aiheen, mihin keskittyä sisäänhengityksen aikana, ja uuden aiheen, mihin keskittyä ulohengityksen ajan. Hänen ääneensä aina havahdun, kerran muistan mitä piti muistaa ja sitten torkahdan ja joka kerta näen unentyyppisiä.

Minuutit 44–45:

  • En oikeasti enää tunne kolotuksiani tai oikeastaan mitään muutakaan, mutta tiedän sen johtuvan vain siitä, etten uskalla liikahtaakaan tai olen umpipuutunut. Kunnes sitten tulee TODELLA jännä tuokio. Vain olin, vain hengitin, olin just ja tasan siinä (mitä todellatodella harvoin koen olevani). Samalla joku ajatus aukesi päässäni, ilman että se vei minnekään muualle. Jotain minusta, itsestäni, olemisesta. Huikeaa!

Minuutit 46–50:

Ei aavistustakaan, miten pääsen tästä ylös, en tiedä miten saan sen nilkan polven lonkan yläselän ikinä enää siitä asennosta muuksi…

Uudenvuodenlupaukseni

Kaikesta edellä mainitusta johtuen toinen uudenvuodenlupaukseni oli, että haluan oppia istumaan; aloitan harjoittelun nyt, ja jatkan sitä koko loppuelämäni.

Kyllä.

Haluan istua oikein.

Ja siis sanoistahan on kaikessa kyse. Jollain tavoin eri tavoin minun täytyy sanoittaa tämänhetkiset tarpeeni ja toiveeni. En voi käyttää samoja sanoja kuin ennen; eivät ne ole silloinkaan toimineet.

”Haluan oppia istumaan oikein” tarkoittaa minulle seuraavia:

  • Kehonhuolto, ettei tuon istuma-asennon ylläpitäminen olisi niin tuskallista. Jooga, monipuolisempi (kestävyys)liikunta.
  • Mikrotauot silloinkin kun pääsen kirjoittaessa tai kuvia tehdessä syvän keskittymisen tilan.
  • Ravitsemus ja ruoka-ajat, ettei vanhat ahmimisen tapaluupit pyörähdä käyntiin.

”Haluan istua oikein” tuottaa (loppuelämän kestävän) harjoittelemisen myötä:

  • Ajanhallinta ja päivien rakenne siivoutuvat, kun keskittyminen paranee ja tarve tuhlata aikaani tarpeettomaan vähenee, enkä koko ajan ole keskeyttämässä itseäni.
  • Keskittymisen myötä on helpompi asettaa isojakin tavoitteita.
  • Keskittymisen myötä päiviini tulee valtavasti lisää aikaa, jolloin pääsen syvemmälle tekemiseen ja useammin flow-tilaan, jolloin pystyn toteuttamaankin isot tavoitteet.
  • Pysähtymisen harjoittelun myötä kestän paremmin, kun vaikeuksia tulee eteen ja niitähän tulee, kun vuodet vierivät.
  • Löydän lisää paloja ja niille paikkoja, siinä elämäni palapelissä, jolloin kanssani on helpompi olla.

Ja vielä yksi juttu

Tuolla tekstissä vilahti maininta uskojen uhreista ja heitä tukevasta yhdistyksestä. Tein taustatyötä seuraavaa henkilöhaastatteluani varten, sitä, minkä saanemme ulos 1–2 viikon sisään. Helin elämäntarina uppoaa suoraan uskontoon ja siihen, mitä sen varjolla aiheutetaan.

Todennäköisesti hamaan tuhkanlennättämiseeni saakka hämmästelen tämän naisen vahvuutta, hän kun pääsi irti uskonlahkon vinouttaman isänsä ”alaisuudesta”, ja siten on täydellisen sopiva ”Matkalla”-sarjaani. Aivan yhtä täydellinen kuin kaikki muutkin siinä jo tarinansa kertoneet.

Katso nyt kaikkia näitä viisauksia, mitä olen saanut kirjoittaa:

Olen hurjan kiitollinen sinulle lukijani siitä, että jälleen kerran annoit minulle aikaasi. Jos on kysyttävää, tai ihmeteltävää, laita kommenttia alle, tai kysy suoraan minna(at)paivakummunminna.fi.

Kiittäen ja kumartaen

Minna

Zenmestari Thich Nhat Hanhin kuolemasta 22.1.2022 lehdissä:

https://www.theguardian.com/world/2022/jan/22/thich-nhat-hanh-revered-zen-buddhist-monk-and-peace-activist-dies-at-95

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008558407.html

%d bloggaajaa tykkää tästä: