Suomen Kielitoimisto määrittelee määrätietoisen ihmisen olevan päämäärästään tietoinen, suunnitelmallinen sekä kiinteästi johonkin suuntautuva. Sana ’jääräpää’ ei sen sijaan saa muuta selitystä kuin esimerkin, ”Ei siihen jääräpäähän mikään tehoa.”.
Jääräpään rinnalla kulkee lausahdus, mihin kaikenlaisissa medioissa törmää hyvin useasti, minkä Kielitoimisto määrittelee näin: ”Hakata, puskea päätään seinään, menetellä (tyhmän) itsepäisesti, härkäpäisesti; epäonnistua, yrittää turhaan.”
Sanonta pään seinään hakkaamisesta kertoo siitä, kuinka jääräpäisyys tuntuu olevan kelvollisena pidetty luonteenpiirre, jopa ihannoitu. Periksiantamattomuus, siitä me suomalaiset olemme hyvinkin ylpeitä.
Ymmärrän, että Jussin oli pakko ojittaa suonsa, saadakseen tilansa sellaiseksi, että se kantoi perheen tarpeet. Muistelen, että Jussi kyllä itse valitsi tonttinsa, muttei vaihtoehtoja liiaksi ollut.
Sitä paitsi Jussista kaikki muistavat suon ja kuokan. Kuka muistaa Jussin rikkinäisen selän? Tai sen, ettei Jussi oikein osannut puhua, ei edes vaimolle eikä lapsilleen? Tai perheen ikuisen nälän?
Tuohon aikaan ihmisten oli tehtävä niin kuin oli, pärjättävä sillä kaikella vähällä, mitä oli, ja mikä myös sotien aikana useasti vietiin.
Nykyaikana, kun maailma on kuten se nyt on, ja valinnanvapaus on huumaava, on mahdollista valita muitakin tontteja ja tapoja elää. Siksi näen, että tuo toistuva hanuri edellä puuhun kiipeäminen on hölmöläisen hommaa (varsinkin kun sitä itse tein puolen aikuisikääni, mistä lisää täältä!).
Saadaksesi jotain uutta, täytyy sinun tehdä jotain, mitä et ennen ole tehnyt.
Usko tai älä, mutta kaikissa näissä on yhteistä:
Alkoholistien perheiden tapaaminen vuonna 1981. Satu kolmesta Sarendipin prinssistä vuonna 1557. Sadusta johdettu termi, sattumanvarainen terävä-älyisyys, vuodelta 1754.
Siunaustilaisuus ja maljannosto tapetuille videopeleille, suomalaisten supertaitajien perustamassa yrityksessä. Alusvaateinnovaattori-miljardöörin isä. Zenmestari, jota ehdotettiin Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi, vuonna 1967.
Kenenkään näiden tapauksessa ei ole tietoakaan siitä, että jälkiviisautta pidettäisiin jotenkin väheksyttävänä asiana, tai että yritettäisiin seinän läpi siitä yhdestä ja samasta kohdasta, tai aina samalla tavalla.
Ei myöskään ollut kyse siitä, että luovuttaisiin unelmasta, siitä tavoitteesta, mikä oli asetettu itselleen ja saavutuksilleen.
Riitta Katila, Stanfordin yliopiston tuotantotalouden professori, on sanonut, ”Ihmisen pitäisi juhlia epäonnistumisiaan, jotta niitä uskallettaisiin tehdä enemmän. Mitä enemmän tulee epäonnistumisia, sitä enemmän tulee myös onnistumisia. Epäonnistumiset ruokkivat onnistumisia.”
Tätä ovat monet sanoneet, läpi aikojen, mutta todistettavasti tämä on merkattu muistiin ainakin vuonna 1981, jenkkiläisessä alkoholistien perheiden tapaamisessa.
”Insanity is doing the same thing over and over again and expecting different results.”
(Vapaasti suomennettuna ”Hulluutta on tehdä sama asia uudestaan ja uudestaan, odottaen eri lopputulosta.”).
Muutamaa vuotta myöhemmin on saman kirjoittanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut Samuel Beckett, ”Ever tried. Ever failed. No matter. Try again. Fail again. Fail better.” (Vapaasti tulkittuna ”Koskaan kokeillut, koskaan epäonnistunut. Ei väliä. Kokeile uudestaan, epäonnistu uudestaan. Epäonnistu paremmin.”)
Naisten alusvaateinnovaattori ja miljardööri Sara Blakely on kertonut lapsuudessa isänsä kysyneen joka viikolla, missä lapset olivat kuluneella viikolla epäonnistuneet. Ei väheksyäkseen vaan kannustaakseen heitä kokeilemaan säännöllisesti uusia asioita.
Opettaakseen, että epäonnistumista ei ole epäonnistunut lopputulos vaan se, ettei ikinä yritä.
Mikko Kodisoja, Supercellin perustaja, nykyinen multimiljonääri on kertonut ”Aina silloin, kun tiimi päättää tappaa pelinsä [sen ollessa toimimaton, tai saavan huonon vastaanoton, tai kritiikin], koolle kutsutaan koko Supercellin henkilökunta. Pidetään yhteinen post mortem. Siis muistotilaisuus vainajalle. Tilaisuudessa juodaan samppanjaa.
Ajatus on, että pettymyksestä huolimatta tehtiin oikein: yritettiin kovasti ja uskallettiin todeta, että ei tullut tarpeeksi hyvää.”
He siis perkaavat epäonnistumisen ja uskaltavat siitä pakittaa, tai lopettaa, vaikka olisi kulunut aikaa ja kaikkia resursseja miljoonien edestä. Jos miettii Supercellin tarinaa, historiaa, menestystä, sanoisin, että suhteellisen hyvä ja toimiva strategia, eikö?
Mutta ne kolme Sarendipin prinssiä?
Hiukan kuten jälkiviisaus, muttei mitään sinne päinkään.
Venetsialaismiehen vuonna 1557 kirjoittama, vuonna 1722 englanniksi ilmestynyt satu, minkä pohjalta englantilaismies innostui keksimään termin kuvaamaan yllättäviä, sattumalta tehtyjä löytöjä, jotka hänen mukaansa juontuivat ”sattumanvaraisesta terävä-älyisyydestä”.
Lopputulos voi olla jotain aivan muuta kuin mikä on asetettu tavoitteeksi. Monet keksinnöt ja oivallukset ovat seurausta asiaan vihkiytymisestä ja valtavasta työmäärästä mutta myös epäonnistumisesta, ja sattumasta.
Ei ihan pienistä asioista olekaan kyse… Rokote isorokkoon, Newtonin painovoimalait, penisilliini, post-it-viestilaput, röntgensäteet.
Serendipisyys, tuo sadusta johdettu termi. Asiaan perehtynyt mieli ja onnekas sattuma, mahdollisesti epäonnen kautta tehty oivallus. Kemisti Louis Pasteurin sanoista johdettu ”Chance favours the prepared mind.”, sattuma suosii valmistautunutta mieltä.
”Miksi aina epäonnistun kaikessa?”
Olennaistahan ei ole epäonnistuminen, ainakaan siinä mielessä miten me siihen aina suhtaudumme. Olennaista on se, mitä epäonnistuneen tapahtuman tai kokeilun jälkeen tekee.
Emme me kerrasta opi, vaan samaan virheeseen johtava tilanne tulee väistämättä eteemme uudestaan. Miten siis suhtaudumme asiaan ja toimimme seuraavan kerran, kun sama tilanne toistuu?
Voisiko yksi vaihtoehto olla ohjeet, mitkä yleensä ovat tarkoitettu kirjailijoille, mutta mitkä käyvät järkeen kaikessa muussakin?
Sir Arthur Quiller-Couch kirjoitti vuonna 1916 ”Murder your darlings.” ja vuonna 2000 Stephen King muotoili kirjassaan On Writing: A Memoir of the Craft saman ajatuksen muotoon ”Kill your darlings”.
Kirjailijoille tuo kehotus rakkaiden tappamisesta tarkoittaa tarinan hahmon, juonikäänteen, tapahtuman tai muun vastaavan pois tiputtamista. Meille ei-kirjailijoille nuo rakkaat olisivat sitten joku ajatuksistamme, tai mielipiteistämme tai asenteemme jotakin, tai kaikkea kohtaan.
Yleensä kaikki meille tärkeä (tai se minkä kuvittelemme olevan tärkeää…) kasvaa meille niin rakkaaksi. Luopuminen on raskasta ja vaikeaa, se on, en sitä millään tavoin edes yritäkään kiistää.
Mutta nykyään, kun meillä on kaikkea niin paljon, ei enää osata nähdä, mikä on turhaa ja tarpeetonta. Ei löydetä sitä, mikä johtaa meitä tyystin väärään suuntaan tai komentaa meitä kiinnittämään huomiomme jonnekin aivan muualle kuin minne pitäisi.
Tämä pätee, oli sitten kirjailija tai ei-kirjailija. Pätee, olipa sitten kyse tulevan bestsellerkirjan henkilökaartista, tai vaikkapa omasta mielentilasta tai ruokavaliosta.
Kun se harhaan vienyt hahmo tiputetaan tarinasta pois, kirjailijan alitajunta pääsee taas päästämään kaiken luovuutensa valloilleen.
Ei-kirjailijan arki helpottuu, kun vaikkapa puolet harrastuksista lopetetaan. Vanhempien ei tarvitse kuskata ja siten koko perhe ehtii syödä yhdessä, edes yhtenä päivänä.
Tai kun puntaroi, haluaako sittenkään itse olla mukana muotivillitykseksi muodostuneessa dieetissä. Ulkopuolelle jäämisen hetkellinen yksinäisyys menee nopeammin ohi, kuin kalliin dieetin ylläpito aiheuttamat taloudelliset ongelmat.
Tai kun mielentila muuttuu hiljalleen vähemmän ahdistuneeksi, kun uskaltaa alkaa pohtia, pärjäisikö vähemmällä facebookin katselulla kuin että kolme tuntia päivässä, tai viidenkymmenen avauskerran sijaan vaikka vain parikymmentä.
Rakasta läheisiäsi ja itseäsi ja vaalli kaikkien hyvinvointia ja sen takia tiputa matkastasi joku tai jokin mikä hidastaa kulkuasi.
Kill your darlings.
Ihminen oppii nopeasti, kunhan vain ymmärtää syyn, miksi oppia.
Siksipä, ensi kerralla, kun hahmottaa, että seinä on siinä, voisikin istua alas ja aloittaa pohtimisen?
Mitä jos tutkisimme seinää pidemmän matkan päästä, millainen se on kokonaisuutena, mitä sen ympärillä on, millainen tie johtaa seinän luo? Tutkisimme seinän rakennetta ja eri kohtia? Voisimmeko päästä jostain eri kohdasta läpi ihan vain kävelemällä?
Voisiko miettiä, onko koskaan edes pohtinut, miksi pitää seinää pitää takoa? Mikä voi olla sen arvoista, että täytyy päästä toiselle puolelle, hinnalla millä hyvänsä?
Pääsisikö läpi, jos suostuisi ottamaan avun vastaan? Ketä siihen tarvittaisiin? Tai jos tekisi laskelmia, mitä apuvälineitä tarvitsisi siihen, että saisi seinän lopullisesti kaadettua? Jos ei, voisiko vain etsiä jos jostain menisikin aivan uusi polku, aivan eri suuntaan?
Pääsisikö yli, löytyisikö joltain tikkaat? Trampoliini? Esteratsu? Tuulenpuuska ja iso leija? Paljon legoja tai rakennuspalikoita? Taikasauva?
Oletko sinä koskaan jäänyt seuraamaan touhuavaa taaperoa?
Se on huumaavaa!!
Seurasin yksivuotiaan siskontyttäreni yrityksiä päästä istumaan tuolille. Otti kiinni käsinojista, nousi toisella jalalla varpaisilleen ja toista jalkaa nosti istuimelle. Ei onnistunut, kurotti jalkaa enemmän. Ei onnistunut neljännelläkään kerralla, hermostui.
Hetken kiukkusi mutta kun totesi että äiti kyllä kehui ja hymyili muttei tehnyt elettäkään auttaakseen, aloitti lapsi homman alusta.
Tai ei, ei alusta, ei tietenkään. Johan lapsipieni oli todennut, ettei se toimi.
Tyttö vaihtoi asentoa, yritti eri kohdasta, eri tavalla.
Aikansa ähräsi, kunnes osasi. Istuessaan tuolissa lapsi nauroi ja taputti itselleen, oli niin todellisen silminnähden tyytyväinen itseensä.
Harmittaa niin vietävästi, etten ole osannut tuota. Olen missannut lukuisat juhlimisen mahdollisuudet. Harmittaa, etten ole ymmärtänyt palkita itseäni epäonnistumisistani, nostaa maljaa kaikille perse edellä puihin kiipeämisille.
En ole myöskään ymmärtänyt sitä, että epäonnistumiset olisi pitänyt toivottaa tervetulleeksi, istua alas ja tutkia ne läpikotaisin. Pohtia ja riemuita sitä, mitä kaikkea hyvää meillä edelleen oli, epäonnistumisesta huolimatta.
Nähdä, mitä epäonnistumiset ovat tuoneet mukanaan ja pohtia, että mitenkä meni noin niinku omasta mielestä.
No okei. Miten me opimme hyväksi virheiden tekijäksi?
Aloita tarkkailemalla lapsia?
Yritys ja erehdys ja kehu, ne ovat avainasemassa.
Lapsilla on astetta helpompaa kuin meillä aikuisilla. Heillä on avoin mieli eikä jälkeäkään niistä, millä me aikuiset kiusaamme itseämme. Jääräpäisyys ja ehdottomuus, perfektionismi ja armottomuus itseäsi kohtaan. Näillä me pystytämme eteemme jättimäisiä muureja, mitkä eivät koskaan tule katoamaan.
Tai siis katoavat ne seinät, kyllä, mutta vasta sitten kun olemme (yleensä kantapään kautta) oppineet, että ehdottomuus, armottomuus ja perfektionismi ovat asioita, mistä pitää poisoppia. Samalla yleensä me ymmärrämme sen, että jos omia asenteita ja luulojaan ei koskaan kyseenalaista, saattaa mennä ohi se tosiasia, että on voinut alun perinkin olla täydellisen väärässä.
Kill your darlings.
Vaikeaa on oppia epäonnistumisestaan ja uskaltaa nöyrtyä, peruuttaa tai tutkia uusia suuntia. Suunnattoman vaikeaa on myöntää virheensä. Tuskallista on tehdä valtaisia, kipeitä ja raskaita muutoksia korjatakseen vallitsevaa tilaansa tai tilannettaan.
Se ON vaikeaa ja raskasta, koska silloin aina joudut nöyrtymään, todennäköisesti pyytämään apuakin. Kuten jo moneen kertaan kirjoitettua, ei se Jussikaan tahtonut antaa periksi.
Suomalainen perisynti, pärjätä itsekseen.
Miten päästä eroon epäonnistumisen pelosta?
Vuonna 2016 Julian Birkinshaw ja Martine Haas julkaisivat Harvard Business Review:ssa tekstin ”Increase Your Return on Failure”, nämä kolme kohtaa ovat sieltä poimittuja.
Ensimmäisenä meidän olisi hyvä ymmärtää, että me ihmiset pelkäämme vain tuntematonta, uutta, jotain mitä emme hallitse. Kun joku asia muuttuu tunnetuksi, voi se edelleen olla haastava, muttei se pelota.
Siksipä askel kohti uskallusta kokeilla ja myös epäonnistua, on tutkailla omia epäonnistumisiaan; se on ainoa mahdollinen tapa päästä eteenpäin. Epäonnistunut suoritus läpikäydään erittäin tarkkaan, mietitään miten se olisi pitänyt suorittaa, että olisi ollut nappisuoritus ja sitten taas jatketaan eteenpäin.
Miksi se olisi vain kilpaurheilijoiden oikeus, oppia epäonnistuneesta yrityksestä?
Toisena tärkeytenä olisi epäonnistumisten läpikäynti muiden kanssa. Supercellin koko väki on epäonnistuneen pelin kohtaloa mietittäessä paikalla; urheilija pohtii valmentajansa ja huoltojoukkojensa kanssa.
Väinö Linna oli kova kirjailija, mutta miksi ihmeessä me tavalliset ihmiset edelleen kuvittelemme, että meidän pitäisi ihan muina Jusseina pystyä pärjäämään yksin??
Kolmantena olisi hyvä ymmärtää, että kysymys on kokonaisuuksista. Yhdessä asiassa epäonnistuminen harvemmin on kaiken tuho. Siksipä epäonnistumisen kriisissä olisi hyvä muistaa olla tyytyväinen niistä kaikista asioista, mitkä silläkin hetkellä toimivat.
Vietnamilailainen Zen mestari Thich Nhat Hanh on sanonut, ettei haluaisi elää niin, ettei kärsimystä olisi olemassakaan. Tämä buddhalaismunkki on sanonut täsmälleen samaa kuin niin monen muunkin alan tekijät ja nerot ja taitajat.
“You have the right to make mistakes, but you don’t have the right to continue making mistakes. You have to learn from the mistakes.”
(Vapaasti suomennettuna, ”Meillä on oikeus tehdä virheitä, muttei oikeutta uusia samoja virheitä. Virheistä on otettava opikseen.”)
Ei ole tarpeen, tai edes syytä toivoa ongelmatonta hetkeä, koska ei se elämä nyt vaan mene niin. Ei ainakaan, jos on haaveita tai unelmia tai tahtoa kehittyä ja kasvaa ihmisenä.
Elämä kun parhaimmillaan on ongelmasta ongelmaan etenemistä.
Rakkaudella
Minna
Tekstin lähteinä:
Tämä on julkaistu vanhassa blogissani 24.6.2020, otsikolla Epäonnistu, juhli ja opi
Epäonnistumisia pitää juhlia, sanoo Stanfordin suomalaisprofessori – nyt hän kertoo, kuinka mokat ovat avain menestykseen, Virve Rissanen. HS 30.6.2017 https://www.hs.fi/teknologia/art-2000005273177.html
Tracing quotations, Quotes Investigator. 23.3.2017. https://quoteinvestigator.com/2017/03/23/same/
(Sara Blakely) https://www.rauhala.fi/blog/tyon-uusi-suunta-on-epaonnistua-ja-juhlia-sita
Supercellin salaisuus, Sami Sillanpää. HS 1.5.2020 https://dynamic.hs.fi/a/2020/supercell/
What Does It Mean to Kill Your Darlings?, Masterclass 18.1.2020 https://www.masterclass.com/articles/what-does-it-mean-to-kill-your-darlings#what-are-the-origins-of-the-phrase-kill-your-darlings
Increase your return on failure, Julian Birkinshaw & Martine Haas. Harward Business Review 05/2016 https://hbr.org/2016/05/increase-your-return-on-failure
https://www.kirjastot.fi/kysy/onko-olemassa-sanonta-etta-lyo?language_content_entity=fi
Pingback: Mindfulness, tiede, sauna ja Väinö Linna - Plum Villagen retriitti -
Pingback: Rokkarin elämää, ja kuinka päästä sinne -
Pingback: Maaseudulla asuminen -