Helvetin helle ja kissanpirulaiset

Olen nelkytkuusvuotias nainen. Kolmen lapsen äiti, vaimo, yrittäjä, Espoosta maaseudulle pienelle maatilalle muuttanut. Esikoistytär syntyi vuonna 2000 ja kaksospojat vuonna 2003. Kaikki kolme asuvat nyt jo omillaan, ovat työelämässä ja/tai saamassa opiskelunsa päätökseen.

Vaikka he ovat jo noin isoja, ja minä tämän ikäinen, en siltikään enkä vieläkään oikein osaa olla kuten tämän ikäisten kait pitäisi osata olla. Aivan kuin minusta puuttuisi jotain, mitä Hienoissa ja Taitavissa Aikuisissa ajattelin aina olevan… (kuvassa minä, juhannuksena, äitini ottamassa kuvassa 🙂 )

En yhtään enkä ollenkaan pidä siivoamisesta. Enkä tiskaamisesta, en, vaikka tiskikoneemme rikkoutuessa sanoin hoitavani tiskaukset, että rahaa säästyy, kun ei tarvitse uutta konetta.

Pidän itseni palkitsemisesta. Usein se kyllä tarkoittaa suklaata tai jäätelöä, mikä on aina hiukan kyseenalainen palkkio, vaan nytpä keksin itselleni oivan palkkion, tai porkkanan!

Yhtä naapuruston neitokaista kysyin siivoamaan kerran tai kaksi tai useamminkin, toki palkkion olisin maksanut. Ei teiniä kiinnostanut. Ehkä hyvä, koska ajatus rahasta, minkä olisin hänelle maksanut, yhdistyi mielessäni siihen, kuinka olen tatuointia haikaillut jo kauan.

Ehkä sinä et näe tässä suurta hilpeyttä mutta minä näen, kysyin mieheltäni ja hän suostui. Minä ryhdistäydyn siivoajana ja tiskikoneena, hän maksaa minulle palkkaa niin, että marraskuun puolivälissä pääsen Black Lilyn Nina Silavuoren tuoliin, täyttämään tuon vasemman käteni.

Imurointi ja pölyjen pyyhkiminen ja moppaus, jos teen sitä kotona, on se yök. Ryhdyn siihen vain, jos tarjolla on jotain vielä tylsempää. Jos siivoan töissä, niin että joku maksaa, sitten se on kivaa.

Kaikista siivouspaikoistani tällä hetkellä mieluisin on tuo meidän metsä. Karsin kyllä joo lehtipuiden vesoja, niitä mitkä kemeratuki vaatii siivoamaan pois kuusentaimien tieltä, mutta samalla siivoan muutenkin.

Oksia pois kulkureiteiltä, että olisi helpompi kulkea, samalla mietiskelen, Tuohon se laavu, ja nuotiopaikka!

Että olisikin kiva katsella laavusta nuotiotulta, ja ehkäpä syksyn ja talven tähtitaivasta, se kun täällä valosaasteettomalla maaseudulla on aivan käsittämättömän kaunis.

No joo, tähtitaivaasta takaisin. Juhannus oli mukava. Aatto oli naurua täynnä ja riemukas, siitä hiljalleen muuttui väsyneemmäksi, vaisummaksi, huolestuneemmaksi. Siis minulla, joka ajeli ees taas päivittäin. Muilla, kaikilla tärkeimmilläni, ketkä siellä olivat päivät ja yöt, heillä oli varmastikin kaikki okei ja rento pössis.

Minä ajelin eestaas kotiin, koska helle, ja kissat.

Helle ja kissat. Huokaus.

Kummasta aloittaisin?

(Kuvissa Sulevi ja jalka, jonka paise ei vielä ollut auennut, KattiKatti kuumimpaan päivänaikaan ja Nipsu assisteeraamassa, kun eilen tein hevoskuvaa photoshopissa.)

Helvetin helle ja kissanpirulaiset

Otetaan kissat, nuo perkeleen otukset, nuo ärsyttävät olennot, jotka ihan salaa jossain välissä ovat tulleet niin valtavan rakkaiksi ja tärkeiksi.

Kesäisin Nipsu-kissamme on paljon muualla, tulee vain kerran tai kaksi syömään ja juomaan. Jos ei ole ihminen just paikalla kun Nipsu on täällä, sitten jää siltä syömiset ja juomiset väliin. Ulos toki vedet annetaan mutta ei ruokaa, ettei rottia tai kulkukissoja, mitkä molemmat ovat yhtä epätoivottuja.

Nipsu on kaikista kissoista laihin ja tietysti just sopivan värinen, näitä helteitä ajatellen; siksi juhannuksen ajan edestakaisin ajelut, koska mustan Nipsun hyvinvointi.

Ja voihan pöh, Sulevi-kissa

Maanantainen eläinlääkärikäynti maksoi onneksi vain kahdeksankymppiä, koko juhannuksen ajan vaivannut huoli oli kyllä huomattavasti suurempi.

Ensin mietin, onko jäänyt jumiin jonnekin, kun puuttuu karvaa. Seuraavana päivänä kulki huonosti ja oli tosi vaisu. Seuraavana päivänä oli mahtava turvotus valunut alemmas pitkin takajalkaa.

”Mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu??”-fiiliksen multihuipentuma oli, kun sunnuntaina aamupäivällä lähdin ajamaan mökille, Sulevin liikkumisen ollessa jo parempi mutta takajalan turvotuksen ollessa muhkea. Samana iltapäivänä, kotiin tullessamme, oli turvotus kadonnut ja liike hyvä, mutta takajalan yläosassa oli yhden juustosiivun kokoinen karvaton alue, mikä oli ihan puhdas ja hajuton.

Epätodellista.

Eläinlääkäri arveli, että Sulevi, leikattu kolli, oli ottanut yhteen kulkukissan kanssa, joka ystävällisesti ja reiluna kissamiehenä oli puraissut Sulevia sen yrittäessä pakoon. Positiivista varmaankin kait oli se, että oli puraissut niin pahasti, että sunnuntaina sitten oli paiseen mätä päässyt valumaan ulos niistä kahdesta hampaanreiästä, mitkä Sulevin kankussa on.

Ei varmaan tarvitse tähän kirjoittaa niitä ajatuksia, mitä minulla oli?! (Joo, kyllä, minun kissani kulkevat vapaasti sisään ulos, mutta ne kuitenkin on leikattuja joka ikinen, ja niille on täällä tarjolla ruokaa ja juomaa ja rapsutuksia; ei niiden tarvitse kulkukissoina riehua kylillä.)

Otetaan seuraava ärsytyttävyys. Helle.

(Kuvissa minä ja mieheni metsässä, aamupalatauolla, ehkä noin kello 07. Lämpömittarin +32 kuvattu iltakahdeksalta, ja minun metsätaukoni visusti varjossa.)

Työskentely kuumissa olosuhteissa ja tauot, juominen ja hikoilu

Toinen pojista aloitti nyt juhannuksen jälkeen uudessa työpaikassa, tehtaassa tämä kuten oli edellinenkin duuninsa. Kertoi, että helvetin kuuma on töissä mutta myös tiukka ohjeistus tauoista ja juomisesta. Kertoi, että on hyvä automaatti, mistä saa kylmiä juotavaa, ja mitä myös kehotetaan käyttämään aktiivisesti.

Toiselta pojalta kysyin tänään, onko ylimääräisiä taukoja, nyt kun hänelläkin on kuulemma tosi kuuma työpiste, hänen tehdastyössään.

Ei.

Onko pomo ohjeistanut juomisesta tai ylipäänsä kuumuuden huomioimisesta?

Ei.

Hyvä. Just näin, eiku?

Jos sinä joudut tekemään töitä kuumassa työpaikassa, huolehdithan itsestäsi, erityisen tarkkaan, näillä hellekeleillä? Ja toki voi olla, että kaiken tiedätkin, mutta tietääköhän meidän nuoriso, että laki tai ainakin vahvat suositukset murahtavat omat sanansa silloin, kun työpaikan lämpötila on yli +28 astetta?

(Tämä laki mitä ilmeisimmin on mennyt toisen poikani pomolta aivan hupsis vaan ohi.)

Tähän väliin tahdon mainita omista hellehaastavuuksistani, niistä mitkä ovat rienanneet minua niin kauan kun on ollut pakko tehdä raskaita ulkotöitä, myös helteellä, ja myös suorassa auringonpaisteessa.

Ennen oli hevoset ja aidanrakennus ja tallin huolto, nyt on metsänhoito, mikä olisi pitänyt saada jo valmiiksi, se karsiminen ja puiden kiskominen lähemmäs mönkkäritietä.

En tykkää käyttää sanaa ”inhota” muuten kuin hämähäkkien yhteydessä mutta helle, se pääsee nyt kahdeksanjalkaisten seuraan. Inhoan hellettä.

Jopa tuntui hyvältä sanoa tuo!

Kyllä.

Inhoan, koska helle vaikeuttaa minun elämääni suunnattomasti

Vasta sitten helle ei enää ole pahasta, kun ymmärrän, että kaikki kesän työt pitää tehdä keväällä ja syksyllä. Aika helppoa, tälleen valokuvaajana, tai puulämmitteisen talon omistajana, tai metsänsä hoitajana?!

Aivan. Helle siis on syvältä. Mutta toki, tahdin hidastaminen on aina hyvä vaihtoehto. Paitsi silloin, kun helle sen pakottaa tekemään ja tekee sen sotkemalla hyvinvointini. (Tekstin lopussa on linkkejä, käy lukemassa siellä helteestä ja juomisista ja olotiloista!)

Mutta kuinka kaunista metsässä on, kun sinne menee aikaisin!! Kaikki kuvat on otettu 28.6. Talon mittari näytti metsään lähtiessäni, kello 3.45, +13 astetta. Metsässä tullessani, noin kello 10, oli +26 astetta.

Kun minullahan on tämä peruslääkitys, ollut vuodesta 2008. ”Lääkityksen aikana on hyvä juoda runsaasti nestettä. Suolan käyttö pitäisi pysyä tasaisena, sillä suola vaikuttaa litiumin pitoisuuteen.”. (Terveyskirjasto)

Toinen lääke, lamotrigin, lisää antidiureettisen hormonin erittymistä, mikä taas johtaa siihen, että vettä jää enemmän elimistöön, koska munuaisten vedeneritys vähenee. Silloin veren natriumpitoisuus on liian alhainen. Hyponatremia, mitä toiset vesimyrkytykseksi kutsuvat.

”Voi oireilla väsymyksenä, voimattomuutena, päänsärkynä, pahoinvointina ja lihaskramppeina. Pahimmillaan voi tulla lihasheikkoutta, yleistä kouristelua ja sekavuutta.” (terve.fi)

Sitten on toki nämä kaikki muutkin, meitä kaikkia vaanivat lämpimien kelien uhat. Auringonpistos ja sen oireet eli päänsärky, pahoinvointi, huimaus ja ärtyneisyys. Siitä astetta pahempana lämpöuupuminen; yleinen heikotus, päänsärky, huimaus, sekavuus, ärtyisyys, ruokahaluttomuus, pahoinvointi, oksentelu, kylmänhikinen, nihkeä iho, hengityksen muutokset ja sydämen tykytys.

Ja astetta rankempi, ”Lämpöhalvaus eli hypertermia liittyy usein kuivumiseen, ja siksi nesteen puutteessa elimistön lämmönsäätelyn kannalta välttämätön hikoilu voi loppua. Tällöin uhkaava oire ruumiinlämmön nousun lisäksi on kuiva iho. Muina oireina voi esiintyä heikotusta, pahoinvointia tai ripulia ja sekavuutta.

Myöhempiä oireita ovat verenpaineen laskemisen seurauksena tapahtuva ihon sinistyminen ja nousu kananlihalle, näköhäiriöt sekä tajunnan menetys. (Terveyskirjasto)

Ja siis tämä on ihan riemastuttava; ottaen huomioon, että teen vesurin kanssa töitä metsässä, missä yleensä on tyyntä, enkä aina edes pääse varjoon,

”Fyysisessä rasituksessa elimistön lämpötila nousee sitä enemmän, mitä raskaampaa rasitus on ja mitä pitempään se kestää. Lämmin ja tyyni sää, ilman suuri kosteus ja suora auringonpaiste lisäävät helteellä lämpötasapainon pettämisen vaaraa.” (Terveyskirjasto)

Eli siis minussa yhdistyy nyt aikas jänskästi pari hiukan ehkä vastakohtaista juttua.

Lääkkeistäni toinen tahtoo vakaan natriumpitoisuuden, eli hyvän nestetasapainon. Toinen lääkkeeni komentaa elimistön pihtaamaan vettä, mikä laimentaa eli keikauttaa nestetasapainoa. Helteen ja suoran auringon ja tuulettomuuden ja raskaan fyysisen työn takia pitäisi juoda tarpeeksi muttei kuitenkaan liikaa, koska toisen lääkkeen takia elimistö pihtaa vettä.

Mä oon siis yks luomakunnan kävelevä vitsi! Mä oon se, jonka Maaemo loi silloin kun sitä ärsytti joku Ukko ylijumalan ääliöimäinen vitsi, mutta toisaalta kun sille oli tuikattu iltateehen jotain hilpeää ja höveliä.

Kuin siistiä!!

Ei vaan. Syy tähän hiukan huonoon oloon, poissaolon tunteeseen, piikikkyyteen, nahkeaan ihoon, todella minimaaliseen hikoiluun ja vessassa juoksemiseen, sen keksin.

Tässä on käynyt niin, että sen taannoisen viidentoista tunnin työvuoron aikana, mistä kirjoitinkin oman postauksen, olen hikoillut runsaasti, ollut liikkeessä koko ajan ja myös lämpimässä keittiössä ja lisäksi unohtanut juoda.

Tuota seuraavina päivinä olen juonut yli, mikä on laimentanut liikaa, minkä takia on ollut huono olo enkä ole juonut enkä halunnut syödä ja ne ovat unohtuneet myös siellä metsässä vesurin kanssa mellastaessa ja siitä se sitten taas kiepsahtaa uudestaan, se pyörä.

Mutta eikös ihmiselo ole just tällaista, kultaisen keskitien etsimistä?! Minä jatkan sen etsimistä… 😀

Ajastasi kiittäen ja kumartaen

Minna

Linkkejä ja vinkkejä:

Lämpöolosuhteet työpaikalla https://www.ttl.fi/teemat/tyoturvallisuus/lampoolosuhteet-tyopaikalla

Työskentelylämpötilat https://www.pam.fi/wiki/tyoskentelylampotilat.html

https://www.terveyskirjasto.fi/spr00010/lamposairaudet-ja-kylman-aiheuttamat-vammat?q=nestehukka#s1

https://www.terve.fi/artikkelit/80167-6-epatavallista-nestehukan-merkkia

Hyponatremia, alhainen veren natrium https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00858

Veren suolapitoisuuksien muutoksia https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00097/veren-suolapitoisuuksien-muutoksia

Vesimyrkytys vaarana – mistä tietää, litkiikö liikaa? https://www.terve.fi/artikkelit/vesimyrkytys-vaarana-mista-tietaa-litkiiko-liikaa

Helle voi vaikuttaa lääkehoitoihin https://sic.fimea.fi/2_2014/helle_voi_vaikuttaa_laakehoitoihin

Lämpöhalvaus ja auringonpistos (hypertermia) https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00298