”Pienempikin tulotaso riittää minulle, hyvä vai huono?”

Puolen litran jäätelöpikari puolillaan.

Joka kerta kun avaan pienen puisen laatikon kannen, päässäni alkaa soida mikä lie lastenlaulu. Jännä, että laulu vieläkin löytyy päänsisäisestä jukeboksista, lapset kun ovat jo nuoria aikuisia.

”Kuka saa kuukaaa saa, lorupussiiiin kurkistaaa?!”

Minä saan! Jos nyt en kurkistaa lorupussiin, niin ainakin saan noukkia laatikosta lippulappusen, kaksikin.

Puulaatikko ja lippulappuset, koska päätin yhdistää pohdiskeluni ja kirjoittamisen harjoittelut. Kirjoitin otsikoita paperinsuiruihin, mitä sitten poimin puulootasta kuin parempikin neitionnetar. Otsikon ja aiheen lisäksi määritin millä tyylillä kirjoitan ja kauanko kirjoitan; onko ”kolumni” vai lista vai silkkaa tajunnanvirtaa, onko viistoista minsaa vai puoli tuntia.

Pienempikin tulotaso riittää minulle – Omat kirjoitusharjoitukseni

Aika ja aihe on määritettävä, muuten jään tuijottamaan lintuja tai taivasta ja olen sitä mieltä, että kohtahan voi jo lopettaa. Viimeistään siinä vaiheessa, kun alkaa päästä kiperien ajatusten lähelle, silloin todellakin voisi jo lopettaa.

Paitsi ettei voi, koska nämä harjoitukset ovat osoittautuneet todella hyviksi, mieltä avaaviksi ja tehokkaiksi. Kilttinä ihmisenä ei tulisi mieleenikään lopettaa ennen kun kello soittaa; yllättävän syvälle aiheeseensa pääsee, noinkin lyhyessä ajassa.

Tehokkuus perustuu minun kohdallani siihen, että lippulappusia on laatikossa parisenkymmentä. Olen aikas väljäpäinen, en muista mitä aiheita lapuissa on. Koska olen yrittänyt kirjoittaa tehtävänannon mahdollisimman lyhyeksi, ja päättää sen aina kysymykseen, mahdollistaa se tien suoraan asian ytimeen tai ainakin tosi likelle.

Aamulla noukin laatikosta muutaman lapun, kävelen metsään, juon kaksi kupillista kahvia koivuun nojaten ja kirjoitan kaksi ja puoli aukeamaan aamusivuja. Vaihdan paikkaa, koska aurinko paistaa suoraan silmiini tai on kuuma tai selkä väsyy tai hanuri puutuu. Laitan kellon valmiiksi ja vasta sitten katson, mitä lapussa lukee.

Istun metsässä räsymatolla, juon kahvia ja kirjoitan omia kirjoitustehtäviäni.

Haluan kertoa sinullekin yhden päivän aiheen ja mitä siitä kirjoitin. Ennen tekstiä, haluan valottaa tämän nimenomaisen kirjoitukseni taustoja, oli nimittäin niin tosi metka ajoitus tässä hommassa.

Pienempikin tulotaso riittää minulle – Elämä vähävaraisena perheenä

Kävimme viime viikolla mieheni kanssa ruokakaupassa. Sattumaa taisi olla, että oli hänen palkkapäivänsä. Posti on Cittarissa, siksi olimme siellä. Yleensä emme, koska on niin julmetun kallis, oli plussapalloja tai ei. Ainakin verrattuna Lidliin, missä aina käymme.

Emme me vieläkään pääse briljeeraamaan sillä, että joka päivä söisimme lohta, tai kanaa, tai edes parempaa jauhelihaa, mutta onneksi taloutemme on parantunut sitten karmaisevimpien aikojen.

Jos haluat kuulla enemmän, millaista on elämä vähävaraisena perheenä, kerron toki, kokemusta nimittäin on! Osaan myös kertoa miltä tuntuu saada vähävaraisille perheille tarkoitettu lahjakortti jouluruokaostoksia varten, muutaman kerran kokemuksella.

Muutaman kerran käyneenä osaan myös kertoa miten mukavia ihmisiä on jakamassa tukipaketteja ja leipää seurakunnan ruokajaossa, missä kukaan ei kysele uskonnollista vakaumusta tai sitä, miksi siellä on, vaan tarjoaa ruoka-ainesten lisäksi kuuntelevat korvat ja lämpimän katseen.

Metka ajoitus eli Karma

Pienenpienten osasten osuminen hetkeen, missä olen avoin niitä kuuntelemaan, minulle se on Karma. Sinä voit kutsua sitä planeettojen kohdallaan oloksi tai jumalaksi tai jeesukseksi tai universumiksi tai vaikka pertiksi, ei sen ole väliä. Sinä voit ymmärtää kaiken mistä puhun tai nauraa sille, että jessus kun on muija hurahtanut. Ei ole senkään väliä.

Tässä yhteydessä tarkoitan karmalla sitä, että se cittarikäynti, ja kirjoitustehtävän aihe, molemmat ovat asioita, mitä vähemmän teen, ja tein ne täysin sattumalta peräkkäisinä päivinä.

Vai Karma mitenhän on, teinkö sittenkään sattumalta??

Huomaan monesti jääväni kiinni vanhoihin totuuksiin, mitä en muista tarkistaa. Aikas iso muutos elämässämme oli se, kun kahdeksantoistavee kaksospojat muuttivat reilu puoli vuotta sitten omiin koteihinsa. Sen jälkeen on aikas reippasti vähentynyt monikin asia, muun muassa kulutetun veden ja myös sähkön määrä.

Pojat ovat pitkälle yli metrikahekskytviis senttiä ja molemmat ovat aloilla, missä kehoa käytetään aivan eri tavalla kuin istumatyötä tehdessä eli kyllä, ruokakaupasta sai kuormajuhtatyyppisesti kantaa ruokaa.

Kun näiden tyyppien ruokakulut siirtyivät heidän itsensä hoidettaviksi, voinet arvata, miten paljon enemmän meille jää rahaa.

Sieltä cittarista, sieltä mieheni osti minulle 3Kaverin jäätelöä ja savulohta. Savulohta olemme joskus oikein villeinä hetkinä osteneet. 3Kaveria olen vain ihaillut, mutta litrahinnan nähtyäni ollut urhea ja kävellyt pois.

(Oih, mitä elämän dramaattisia hetkiä, vaimitensenytmeni?! 😀 )

Tuo taisi siis olla elämäni ensimmäinen Ihan Oma ja Kotiin Ostettu 3Kaveria. Pähkinäkinuskijätski muutti ajatuksiani ja tämän tehtävän täysin ja kokonaan.

3Kaverin jäätelö ja sen oranssi pikari, tyhjänä.

”Pienempikin tulotaso riittää minulle, hyvä vai huono?” eli vastaukseni tähän lippulappuseen

Vähemmällä olen pärjännyt hyvin koko aikuisikäni. Tai niin, no. Hyvin ja hyvin. Olemme pysyneet hengissä, konkurssitta, emme ole saaneet häätöjä emmekä ole hukkuneet lainoihin tai pikavippeihin.

Mutta onko vähemmän se, mihin on tyydyttävä? Vai olenko valinnut pienemmän tulotason, koska tiedän että silläkin pärjää?

Tyytyä, vai valita?

Kaksi samaan päätyvää, mutta aivan eri asiaa.

Tyytyminen?

Tyydyt vähempään, koska muita vaihtoehtoja ei ole. Kaivat aina halvimmat, kaikessa. Alennusruoissa, alelaareissa, poistomyynneissä ja niin edelleen. Jätät väliin, olipa kyseessä juhlat, kurssit, matkat, parempi jauheliha. Et haaveile kuin ihan vain supersalaa. Et suunnittele, koska kuitenkin auto, tai verottaja, tai jotain, mikä vie just ne rahat, mitkä olit ajatellut. Pienennät kaikessa ja kaikkea, itseäsikin.

Entä valitseminen?

Kun valitaan, on mahdollisuus toteuttaa monikin eri lopputulema. Valitset vähemmän, koska haluat. Voisit ottaa enemmänkin, mutta et, koska valintakysymys, vapaaehtoinen.

Mieti vaikka auton tai pyykkikoneen rikkoutumista, tai jotain suurta ja odottamatonta laskua.

Kun olet valinnut elää pihisti, olet voinut pistää loput rahasi indeksirahastoon, mistä voi ottaa autolaskuun. Mutta jos elämässäsi ei enempää rahaa tule, on sinun tyydyttävä siihen, mikä on se pienin ja karsituin mahdollinen. Positiivista on, että ihminen ja perhekin pärjää tosi pienellä, mutta voi mitä stressivyöryjä tulee, kun auto rikkoutuu tai tulee mätkyjä, tai suurempi sähkölasku.

Söin eilen salaattia, missä oli savulohta. Leipänä oli siemennäkkileipää. Jälkiruokana 3Kaverin jäätelöä ja ymmärsin, että tähän asti olen ajatellut ihan pieleen.

Talliyritykseni kaatuminen vuonna 2019 ja siitä seurannut uuden suunnan hakeminen alkaa vasta nyt olla tehty ja taputeltu ja valmiina etenemään. Nettotulostavoitteeni ei ole järin suuri; olen ajatellut, että yritykseni pärjää pienellä.

Mutta silloin ei kyllä syödä niin hyvää jäätelöä kuin eilen. Eikä savulohta. Eikä käydä pikapikaa tanssimassa hyvällä houseklubilla tai kemuissa neljänsadan kilometrin päässä.

Tyydynkö, vai valitsenko?

Jos oppaita tai neuvoja kuuntelee, ei raha itsessään kannata asettaa tavoitteeksi. Raha kuulemma tulee siinä sivussa, kun saavuttaa sen, mistä uskaltaa unelmoida; tekee sen, minkä takana seisoo pitävin jaloin.

Asia täytyy siis muotoilla toisin päin.

Mieli tarvitsee selkeitä sanoja, jotta se voi etsiskellä oikeita teitä ja polkuja ja risteyksiä, unelmaa kohti. Selkeät sanat ja lauseet auttavat, kun epämukavuusalueella olo hiertää, tai joku esine tai asia tai palvelu houkuttaa.

”Teen enemmän töitä, että saan rahaa.” Missäs kohdin tuo antaa mielellesi ja aivoillesi suuntaa, että se osaa Karman auttamana hakeutua kohti suurempaa liiketulosta?

Ei missään.

”Teen enemmän töitä (ja/tai hinnoittelen itseni uudestaan ja/tai tarkistan yritykseni kulurakenteen ja niin edelleen), että voin ostaa ruokia muualtakin kuin Lidlistä, ja tehdä muutakin kuin halvinta ruokaa.”

Suurempi vapaus valita ruoka-aineksensa ja ruokakauppansa tulee tietenkin siitä, että rahaa on.

Minun mieleni ainakin on niin simppeli ja höntsä, että ”liikevaihdon on kasvettava niin ja niin monta prosenttiyksikköä”-huttu jää lillumaan sinne samaan toteutumattomuuksien laariin kuin vaikkapa ”Saisikohan tuon vintin siivottua tämän vuoden puolella?!”

(Ei, en saanut, vintti on vielä neljäkin vuotta aloittamisen jälkeen aika täynnä…)

PALJON helpompi minun on ymmärtää tämä ”teenkö enemmän vai vähemmän töitä?”-ajatus miettimällä jäätelöä. Jos teen enemmän, voin valita laittavani hiukan rahaa indeksirahastoon, tai sitten vaikka täyttää pakkasen 3Kaverin jäätelöillä ja syödä niitä vaikka joka päivä.  

Sitä paitsi.

Elo harvoin on sujuvaa, ainakaan pitkässä juoksussa. Kuopat ja syvyydet eivät kait tarkoita sitä, että unelmista olisi luovuttava, silloin vain täytyisi kiinnittää katse entistä tiukempaan sinne jonneki ettepäi, minne tavoite on ruuvattu.

Täytyy, kyllä.

Mutta aikas kehnona majakkana toimisi ajatus siitä, että ”tartteis vaan tehdä enemmän rahaa”, silloin kun mättää ja pahasti. Kun teinit kipuilevat sitä kuinka paljon äiti syytää omaa kipuaan lasten niskaan, tai naapuri tekee elämästäsi helvetin, tai velkataakka hukuttaa, tai työpaikan ilmapiiri istuu öisinkin painavana ahdistuksena rinnan päällä, ei silloin.

Ei jaksamista silloin lisää ajatus rahan suuremmasta määrästä.

Toisin on vaikka jäätelön kanssa!

Ei, ei se elämää pelasta eikä nosta syvyyksistä eikä paranna ihmisenä. Tai ehkä parantaakin, jos sanan merkitystä hiukan leventää?

Jos pusken itseäni yrittäjänä ja ihmisenä, kasvamaan uusiin suuntiin, koukkaan epämukavuusalueen kautta. Voin myös suunnata suoraan epämukavuusalueelle ja jäädä sinne mellastamaan ja katsomaan mitä kaikkea tämä yrittäjä voi tehdä.

Epämukavuusalue on laatikon ulkopuolella, ja toki siellä erehdytäänkin. Siellä kuitenkin myös onnistutaan, jolloin ylpeys itsestä on huikean suuri. Epämukavuusalue tarkoittaa kehitystä muutenkin kuin vaikka nelipäisessä reisilihaksessa, hikipäissäsi polkiessa spinningpyörällä, tärisevin jaloin.

Minun kehitykseni, mikä tulee unelmieni tavoittelemisen myötä, tuottaa tilanteen, missä on valinnan mahdollisuuksia uudella tavalla.

Voin jatkaa tällä pienellä ja pihillä tavalla, mutta silloin se on minun valintani, eikä tyytyminen. Kun valitsen, seison päätösteni takana enkä siten uhkaa omaa hyvinvointiani.

Palaan siis lippulappuseeni ja sen ”Pienempikin tulotaso riittää minulle, hyvä vai huono?”, paljastan vastaukseni sinullekin.

  • Hyvä, että olisin voinut tyytyä pienempään? Kyllä, jos olisin itse valinnut pienemmän ja suppeamman elämäntyylin hyvin niukkoine valintoineen. Huono, jos rahojen riittäminen edes siihen pieneen tuottaisi jatkuvaa stressiä.
  • Huono, että aiemmin tyydyin pienempään? Ei kai; onhan se eri asia pyörittää viisihenkistä perhettä kuin kahden ihmisen.

Pienempikin tulotaso riittää minulle? No enpä tähän nyt enää osaa vastata, koska kysymys ei ole liikevaihdosta ja liiketuloksesta eikä suoranaisesti enää euroistakaan.

Nyt on kysymys jäätelöstä ja vieläpä erinomaisen hyvästä jäätelöstä.

Kiitti vaan kolmenkaverin tyypit.

Kiitos! Ihanaa, jos jaksoit tänne asti, ja pystyit seuraamaan poukkoilevaa mieltäni. Kerro, mitä tuumasit!

Ajastasi kiittäen ja kumartaen

Minna

Aikaa lueskella enemmänkin?

Ihan vaan jos on halua lukea kirjoituksiani ja katsella kuvia enemmänkin, laitan tähän helpon tavan etsiä juttuja. Tämän tekstinpätkän alta löydät ensimmäisenä tässä postauksessa käytättämäni kategorian. Sen jälkeen luettelona on kaikkien blogissa käyttämieni kategorioiden lista.

Viimeisenä on rivissä tässä postauksessa käyttämäni tagit.

Alimpaa löydät nopean tavan päästä takaisin etusivulle.

Klikkaa jotain, ja käy kurkkimassa, mitä löytyy vai löytyykö mitä!

Etusivu » “Pienempikin tulotaso riittää minulle, hyvä vai huono?”

Jätä tähän kommenttisi/ palautteesi/ toiveesi!

%d bloggaajaa tykkää tästä: