Miten selvitä pimeästä ajasta eli Penaperkele

Ikkunan läpi kuvattu patsas, missä otus raahaa ihmistä.

Aloin tätä kirjoittaa jo pari viikkoa sitten. Sanovat, että hyvä ottaa aikansa mutta se, olenko näin pitkän kirjoitusajan myötä kaivamassa paskakasan sisältä timanttia, vaiko vaan enemmän paskaa, sitä en tiedä.

Penaperkele, siitä olin aikonut selittää sinulle. Kirjoittamisen alussa oli aikomus esitellä tämä systeemi sinulle, viikko sen jälkeen ajattelin kertoa miten minun systeemini toteuttaminen on mennyt. Nyt, kaksi viikkoa ekan kirjoituspäivän jälkeen, että vaan saisin tämän tekstin ulos.

On hämmentävää kuinka aina tahtoisin kertoa sinulle paljon ja heti, mutten sitten toisaalta saa kirjoitettua tänne mitään enkä koskaan. Täydellisesti tämän muotoili Claes Andersonin kirjassaan Luova mieli – kirjoittamisen vimma ja vastus:

”Teen mitä tahansa muuta, jotta en joutuisi tekemään sitä mistä pidän kaikkein eniten – kirjoittamaan.”

Penaperkele – Miten selvitä pimeästä ajasta?

On jännä, että niinkin paljon kun vastustan dieettejä, voisi Penaperkelettä luulla juuri sellaiseksi. Ainakin jos muutamaa tavoitettani katsoo. Ei, ei se kuitenkaan sellainen ole.

Dieetteihin on aina syynsä, kestonsa, suoritustapansa, vaihteleva motivaationsa sekä lopputulema, mikä yleensä on upea mutta mistä ei enää ole jälkeäkään esimerkiksi puolen vuoden päästä.

Normidieetti loppuu vaikkapa siihen, että somejulkaisun tykkääjien määrää vastaava päivä karkkilakkoa on kärvistelty, tai kaverien kesken sovittu Viis kiloo pois! -sopimus täyttyy, tai helmikuun ensimmäinen päivä koittaa, tai pääsee fitnesskisalavalta takahuoneisiin, joko mitali tai häviämisen katkera kiukku kaulassaan.

Normidieetin ongelma on juuri tuo. Sen päämäärä, sen syy, sen aikasidonnaisuus. Dieetit ovat yhteen hetkeen tuijottavaa, siihen psyykkaavaa ja siitä voimansa saavaa. Dieetin noudattaminen kuitenkin on kaikkea muuta kuin normaalielämään aiemmin kuulunutta; siinä pysymisen takia ei jää ajatusenergiaa siihen, mitä tapahtuu sen jälkeen kun pääsee maaliin. Mitä tapahtuu dieetin jälkeen, se unohtuu selventää itselleen.

Siksi dieetti vääjäämättä vie kohti rysähdystään.

Penaperkelekin loppuu seinään, kyllä. Mutta se on hyvä seinä, koska se on luonnon tekemä. Talvipäivänseisaus, sen jälkeen alkaa päivä pidetä, valo lisääntyä, ja jo se itsessään nappaa minut matkaansa, heittää hinausköyden.

Mutta toki, samalla tavalla kun tavallisia dieettejä uhkaavat arjen tavat, rutiinit, ne samat määrittävät Penaakin, ja saattavat hukuttaa sen. Viikossakin saattaa tilanne muuttua aikalailla, tässä sitä demonstroin muutaman kappaleen verran. Ensin on se, mitä kirjoitin viikko sitten, sen alla tämän hetken huomioita.

Vaikka Pena kova onkin, ei se helppo ole

Pena on vienyt mennessään vyötärönmitastani puoltoista senttiä ja elopainostani kaks ja puol kiloa. Tuonut se on noin puolitoista tuntia lisää yöunia. Herkkuja ei ole mennyt lainkaan eikä ole tehnyt mielikään.

  • Nyt on taas pakitettu siihen mistä lähdettiin eli noin seitsemän tunnin yöuniin, mitkä ovat sekä liian lyhyitä että rikkonaisia. Sormus pitää ottaa yöksi pois, sen verran leveä se on, ja sen verran on turvonneet sormet. Aivan jäätä herkkujen himo!

Pena on myös tuottanut enemmän meditaatioita ja niitä pitkiäkin. Edelleen on ”Saanko mä enää näitä jalkojani tästä suoristumaan??”-ajatuksia; tuokioita, missä kivusta ja tunnottomuudesta huolimatta haukottelen tyytyväisyyttäni ja nautin siitä, kun saan hengitettyä kunnolla ja syvään.

  • Näitä kolmen vartin meditaatiota on ollut jo useampia. Jos kohta niissä useasti harmittaa, että torkun sen sijaan, että pohdiskelisin jotain oleellista, voin edelleen lohduttautua sillä, että lopussa sattuu jalkoihin jo niin paljon, ettei nukuta eikä pysty liikauttamaan edes varvasta. Voi siis keskittyä oleellisiin!

Syömiset rullaavat nyt hyvin, ja säännöllisesti!

  • No ei. Aamupalat tuppaavat taas unohtumaan ja loppupäiväkin voi olla mitä vain.

Mutta punttitreeni!!

Toki tähän samaan ajanjaksoon osuu sellaistakin, mikä ei ole Penasta lähtöisin. Asioita, mitkä tulivat ihan puskista, mitkä viimeistään erottavat Penan ja normidieetin. Pena löytänyt uusia jatkuvuuksia JA ymmärryksen tärkeimmistä asioista.

Aika puskista se, että olen taas rakastunut punttitreeniin! En ollut ajatellut, että kun lupauduin alkaa käydä Viljami yheksäntoistaveen kanssa meidän kunnan salilla (eli siis iso kaupallinen sali hävisi kunnan pienelle perussalille, riemastuttavaa!!), aloin hänen innostamanaan hakeutua taas kohti massan kasvatusta.

Punttitreeni, kuvassa painot ja jumpparin jalat.

Pena päättyy joulua edeltäviin päiviin, mutta puntin myöstä se siis loi uuden tavoitteen, minne on matkaa. Vuosi kaksi vuosikymmen loppuelämä?!

Tavoite loi tarvetta uudelle. Kun lihasmassaa aletaan kasvattaa, se yleensä jumiuttaa lihaksiin enemmän kuona-aineita. Enemmän ulkoilua, aerobista, venyttelyä ja hierontaa, eikö? Kaikki tuovat mukanaan onnistumisen iloa, mahdollisesti enemmän kohtaamisia ja myös tehostunutta verenkiertoa. Silloin kaikki kulkee vapaammin, mikä taas auttaa meditaatioon pysähtymisessä.

Jos haluaa lihaksia näkyville, ja toki, haluan! on niitä toki rakennettava mutta samalla on tälle painoindeksille 25 tehtävä jotain. Tämä oli Penan idea jo ennen ajatusta punttitreenistä.

Miten selvitä pimeästä ajasta? Syömällä itsensä sairaaksi??

Tällä hetkellä olen ohi terveyssuositusten, sekä vyötärönmitassa että painoindeksissä. En halua laihtua laihtumisen takia. En halua kaventaa vyötäröäni näyttääkseni paremmalta. Mutta koska en halua sairastua, siksi Pena. Veikkaukseni on, että mitään jos en muuttaisi, olisi minulla diabetes muutaman vuoden sisällä.

Toki, kaikki kuolemme joskus, mutta onhan se nyt ehkä vähän höntsää alkaa levittää punaista mattoa sydän- ja verisuonisairauksille, tai aivoinfarktille, tai munuaisten vajaatoiminnalle ja niin edelleen ja niin edelleen.

Ai miten niin punaista mattoa?

Kakkostyypin diabetes tulee aikas pitkälti omien elintapa- ja ruokavalintojen myötä ja diabetes taas on riskitekijänä kaikille noille yllä mainituille.

Pena siis jo suunnitteluvaiheessa määritti, että herkuttelulle on jotain tehtävä mutta vain siksi, etten tahdo sairastuttaa itseäni. Sattuma, tai itse asiassa Viljami toi mukanaan punttitreenit, mikä tukee Penan tavoitteita. Punttitreeni muovaa kehoa aika nopeastikin ja siten tuo hyvää pöhinää. Se taas tukee ajatusta herkkujen karsimisesta vain yhteen päivään.

Ajankäytöstä ja oleellisimmista

Puntti Viljamin ja Vernerin kanssa toi mukanaan myös sitä, mikä on yksi Penan pointeista. Aikaa yhdessäoloon.

Jos arvostat ”laatuaikaa” ja haluat sitä tarjota läheisillesi, koska arjessa et ehdi, ja ajattelet ”laatuajan” korvaavan ja/tai hyvittävän paljon, pahoittelen tätä seuraavaa. En tahdo loukata (mutta oletettavasti sen teen). Ajatus, ja koko termi ”laatuaikaa” on parhaimmillaankin naurettava. Pahimmillaan se on vaurioita jättävä.

Minä tiedän, koska noin viidentoista vuoden ajan olin täysi kyrpä, takakireä paskapäinen natsimutsi, joka toisinaan tahtoi tarjota ”laatuaikaa” lapsilleen.  

Väkivaltainen äiti, joka henkisesti kiusasi sekä lapsiaan että itseään. Tiedän siis kokemuksesta, että jos arki on helvettiä ja taistelua, ei sitä aikaa voi korjata satunnaisella ”laatuajalla” mitä vietetään leffassa tai hampparipaikassa.

Ei siis ole laatuaikaa. On vain aikaa. Se, miten aikasi käytät, se määrittää paljon. Jos sinulle moinen kunnia suodaan, että saat viettää aikaasi jonkun kanssa, niin sinä joko tärväät mahiksesi tai onnistut.

Takaisin minun ja poikien punttitreeniin.

Meidän yhteiset salikeikkamme menevät siis niin, että haen pojat omista kodeistaan, vien salille, ja palautan takaisin. Noin pari tuntia, joista ajomatkat suuntaansa reilut viisitoista minuuttia. Salilla meistä jokainen tekee omaansa, huudattaa luureissaan omiaan. Muuten, keskusteluaiheet vaihtelevat diipistä niitänäitätasolle.

Voi olla keskusteluja, joissa on pohditaan unettomuutta tai sitä, kuinka mielentila vain laskee koko ajan, tai kuinka osa tämän kunnan nuorista on työttömiä narkkareita.

Ei aina noin syvälle päästä, joskus vain pohditaan sitä, oliko hauiskääntö parempi tangolla vai punteilla, millä otteella ja millä tekniikalla.

Me olemme yhdessä, siinä hetkessä. Ei siis ole ”laatuaikaa” vaan ihan vaan aikaa. Tärvättyäni puolen ihmisiän edestä yhteisiä tuokioita, nyt minä olen tarpeeksi hereillä, että osaan ottaa kopin ja pysähtyä siihen. Olla miettimättä mitään muuta kuin mitä heiltä tulee. Täsmälleen siis samaa, mitä yritän tehdä meditoidessa.

Alkaa olla Penalla jo aika paljon pidempi meriittilista takanaan kuin perusdieetillä?

”Pena”?

No en minä tiedä mistä se nimi nyt sitten tuli.

Penaperkele, se on minun on minun oma hömppäseurantasysteemini. Sillä yritän auttaa itseäni jaksamaan yli pimeän ajan ja sen vaikeimman, talviaikaan siirtymisen ja sen mukanaan tuoman takkuisen marraskuun.

”Seurantajakso yli loskapaskapimeän eli miten selviän lokakuusta joulukuulle”, sehän se on, muttei nimenä sopiva. Ei se seiso jalat harallaan, kädet puuskassa, minua kyttäämässä. Mutta Pena! Se kyllä kyttää, kuin se poke siinä ravintolan ovella, silloin seitsemäntoistavuotiaana, kun kaverin papereilla yritin sisään.

Penaperkele. Se on naseva.

Penan takana on muutamakin asia, tai taho.

Muutaman vuosikymmenen kokemukset siitä, miten pahasti voi uupua pimeimpään ajanjaksoon. Yleensä marraskuut ovat olleet väsymistä ja hienoista kiukkua. Muutamana vuonna oli lasten teini-iän tuskia, peittämässä omia väsymyksiä. Kaksi vuotta oli oireiluissaan yli muiden.

Tai siis alle kaiken, syvemmällä kuin koskaan.

Vuonna 2007 olin aivan pihalla kaksisuuntaisen sekamuotoisen vaiheen kanssa ja todella huonossa kunnossa. Suljetulle, naps vaan. 2008 oli osastolla, masennusvaiheen kanssa, ”vain” avoimella psykiatrian osastolla.

Muita syitä Penalle?

Toinen, mikä synnytti Penan, on kirjoittajaguruksi tituleeratun Julia Cameronin ajatus luovuuden ja samalla itsensä herättelystä. Cameronin mukaan luovuus on jokaisen sisällä, se täytyy vain houkutella esiin sieltä jostain, minne joku ihminen tai taho on sen säikäyttänyt. Vaikka Julia Cameron kirjoittikin luovuusoppaansa jo 1990-luvulla, ovat 2000-luvun self help – oppaat hämmentävän samankaltaisia.

Minua ovat aina sekä vanhemmat että kummivanhemmat tukeneet taiteilijuudessa, ja koska kuvataidepainotteisia kouluja olen aina käynyt, ei sieltäkään ole minua torpattu, päinvastoin. Pitkään mietin, ennen kun tajusin, mikä minun luovuuteni säikäytti. Mikä vei taiteilijasieluni lymyilemään sisääni, ja minut olemaan arka oman luovuuteni kanssa.

Vihdoin keksin. Kaksi asiaa, silloin parikymppisenä.

Puihin mennyt oppisopimustyöpaikka valokuvaajan assarina. Hyvää tarkoittava lause valokuvausalan konkarilta, ”Ei tällä hommalla itseään elätä kuin muutama”. Muuta ei tarvittu. (Tuo lause ON totta, mutta sitten taas se EI todellakaan ole. Avaan tätä joskus, jos haluat?!)

Olen siis kaivellut taiteilijasieluani (tuon nimen kummitätini minulle antoi, aikaa sitten), Cameronin oppien mukaan. Kirjoittamalla aamusivuja (toimivat!!) ja käymällä niin sanotuilla taiteilijatreffeillä (onpa vaikeaa aikuisena olla höntsä ja lapsenomainenkin!!). Näistä vihdoin pääsen takaisin Penaan.

Taiteilijasielun, sisäisen lapseni kaivelun myötä, Penan ulkomuoto on just mitä se on. Tuollainen pöhkö. Mutta voi tiäkkö, että kyllä väänsin itseni kanssa, sitä piirtäessäni! ”Minä olen aikuinen”-Tiukkanutturainen-Minna yritti voittaa sitä vallatonta ja niin luovaa kakara-Minnaa joka juoksi karkuun, erivärisissä sukissaan, hiukset sotkussa.

Miten selvitä pimeästä ajasta eli miten tämä minulle toimii?

  • Tee Penasta omiin tarpeisiisi sopiva ja itsesi näköinen. Yllä olevaa kuvaa klikkaamalla Pena aukeaa uuteen ikkunaan, sen kokoisena että saat sen sieltä ladattua koneellesi. Paras kuitenkin on, jos itse piirrät! Kynä kädessä on aivoille aina parempi kuin paperi tulostimesta!
  • Pointti on houkutella sinut jaksamaan, tekemään eri tavalla. Mikään ei muutu jos mikään ei muutu; jos aina väsyt pimeällä, lienee turha tehdä päiviään samanlaisiksi kuin ennen.
  • Kaikkea et voi muuttaa, tämä ei ole mikään karkkilakkodieetti. Siksi, käytä aikaa miettiäksesi 1–3 asiaa, mitkä auttavat monessakin muussakin. Näitä 1–3 asiaa sinun täytyy kytätä ja niille Pena on tehty. Tutkijoiden mukaan kuluu 21 päivää siihen, että uusi asia ehtii uurruttaa urat aivoihin, ja jatkossa toteutua pelkän tapaluupin voimalla, eli keskittymättä. Tätä varten on Penassa:
    • Joka päivälle on oma ympyrä.                                                  
    • Viikon välein on loota.
    • Kuun päätteeksi on jonkin muotoisia tiloja, marras- ja joulukuussa useampia.

Minun kyttäykseni ja palkintoni?

Joka päivä kolme asiaa, jokaisesta yksi euro, jos toteutuvat. Olen näissä aikas ehdoton, en siis voi illalla naismaisesti neuvotella rajojen siirtelystä. Tässä siis tiukkis, muuten menee minulla pelleilyksi. Näillä autan itseäni jaksamaan:

  • Jos en syö päivässä mitään herkkuja (en edes juustoa, minkä päällä on hilloa…), on päivän tavoite täytetty ja yksi euro tienattu. Viikossa saa olla yksi herkuttelupäivä, vaikkakin ahmimishäiriöiselle absolutismi lienee viisain.
  • Yksi euro, siihen niputettuna monta, koska olen näitä jo keväästä lähtien ajanut itseeni. Yksi euro, jos nämä kaikki joka päivä. Aamusivujen kirjoittaminen, säännöllinen syöminen, meditaatio, jooga/ venyttely ja kävely/ ulkoilu. (Aikamäärettä ei viimeisille ole; jos olen kipeänä tms, riittää viiden minuutin kävely postilaatikolle, ja lyhyt keppijumppa.)
  • Yksi euro, kun menen nukkumaan ennen kello 21 (lokakuussa), tai ennen kello 20 (marras- ja joulukuussa).

Ja siis tuo rahajuttu, juuri sopiva Cameronin oppeja ajatellen. Luovuuden kaivelua ja lapsellista pöhköilyä! Kuin leikkirahaa! Vaikka ymmärtää, että raha on itseltä itselle siirrettyä, on se siltikin jotenkin riemastuttavaa, kerätä pieniä summia joka päivä!

Tähän väliin pieni mainos, teksti jatkuu näiden alla!!

Joko sinä olet huomioinut tämän? Kelpo luettavaa sinulle ja hömppäkuva nyt ja silloin tällöin myöhemminkin. Blogini lisäksi lyhyitä tekstejä, suoraan sähköpostiisi. Ei paha?!

Kuvassa kuva ja tekstiä maaseudun tarinoinnista.

Takaisin Penaan.

Mitä niillä rahoilla tekee?

Rahalla ei saa onnea eikä rauhaa, jos sitä ei sisälläsi ja itsessäsi jo ole.

Raha ei siis ole pointti. Voit tehdä Penan ilman pennin hyrrää ja hanskata yli pimeän ajan aikas kivasti. Voit käyttää satasen viikossa, ja siltikin selviät jouluun vain pahan sisun voimin, pelkillä höyryillä.

Mitä palkintoja sitten voit itsellesi jaella?

Kirjastoon? Kahville? Metsään? Rantaan? Kaupunkiin? Divarit ja kirpputorit, aivan huippupaikkoja!! Mitä turistimpana, sitä parempi. Aikaa, sitä täytyy olla, muutenhan tämänkin läsnäolon hetki on vain läpijuoksua eli sitä samaa harmautta.

Syö jotain ihan tosi spesiaalia (minulla sushi!!)? Leivo tai kokkaa jotain uutta, jostain uudesta reseptistä? Kansalaisopiston luento, tai joku iltama? Paljon pystyy tekemään etänäkin, siitä kyllä kiitos pandemialle.

Ei ole väliä, mitä teet, kunhan teet, kunhan se eroaa arjesta, ja teet sen hitaasti.

Tässä minun tekemisiäni. Uusi kynttilöitä, kirjastoa monenlaista, kahvilassa teetä ja kirjaa, uuden kirjahyllyn rakennus vanhoista lipastolaatikoista, kävely merenrannassa ja niin edelleen.

Eniten hyvää saat, jos keksit win-win-tilanteita. ”Lokakuun rahat” minä käytin siihen, että ostin tyttärelle pääsylipun kirjamessuille, sain hänet seurakseni. Aiemmin ostin hänelle lahjakortin kirjakauppaan, ja kun hän sai sillä kirjan, mitä oli aiemmin jo katsellut, voi mikä tunne!!

Olen oikeasti ollut aina sikamaisen superitsekäs, nyt olen vain itsekäs. Voi hitsit, että tuntuu kivalta, antaa jollekin jotakin pientä, mutta merkityksellistä!

Kirjamessuilla, tyttäreni ja äitini kanssa, voi sydän! Alakuvassa kaikki meillä koolla, syömässä, kuinka hyvä olo!

Dieetit loppuvat kuin seinään. Mites Pena?

Talvipäivänseisaus on 21. joulukuuta. Sen jälkeen päivät alkavat pidetä, homma helpottua, ehkä luntakin joskus, joulukin siinä.

Me emme ole uskonnollisia emmekä hengellisiä. Siksi meillä ei ole väliä, juhlimmeko joulua 21. vai 24. päivä. Varsinkin kun sille 24. ja 25. ja 26. päivä, niille tuppaa olemaan aina tunkua. Kun Penan loppua mietin, tajusin, miksi pitäisi tunkea just niihin?

Koska edellisjoulut ovat aina olleet yhtä ”kuka menee minne ai te meette se päivä no minnes te?”-sumplimista ja hienoista ärsyyntymistäkin, voisi kait nyt tänä vuonna yrittää muuta?

Pena päättyy meidän jouluaattoomme, mikä on 21. joulukuuta. Silloin toivottavasti saan kaikki lapset ja puolisot ja miksei koirat ja kissatkin tänne meille. Koska se on vain leikisti joulu, voimme myös syödä ihan mitä huvittaa, kinkun vierelle sopii oikein hyvin pizza…

…tosin se, sopivatko ne mahaan vierekkäin ilman ähkyä, sepä se sitten onkin eri juttu.

Tuossa on myös se tärkein, mitä Pena pystyy tarjoamaan. Läheisyys, nauru, rakkaat mutta niin, ettei minun tahtotilani ylitä muiden, eikä peittäisi mahdollisia eriäviä mielipiteitä. Koska se on leikisti joulu, jää oikea joulu vapaaksi, ja lapsukaiset voivat viettää sen missä haluavatkaan. Yksi voi olla töissä, toinen ryyppäämässä, kolmas puolisonsa kanssa, mies keskittyneenä musiikkiinsa.

Ihan miten vain kukin tahtoo, varsinkin kun takana on pitkä pimeä jakso.

Osastovuosieni joulukuvat ovat oikeasti kipeää katsottavaa. Olenhan minä niissä, toki. Kaksoset ovat sylissä ja tytär vieressä, kaikki alle kouluikäisiä. Siellä lahjojen keskellä, yhdessä, muttamutta. Minun katse vaan on kovin tyhjänä, keho vain kuorena kivulle.

Pitkälle on noista ajoista tultu mutta silti, mitään en enää ota taattuna. Hyvinvointini vaaliminen tarvitsee aina enemmän tähän vuodenaikaan. Enhän minä tiedä onnistuuko tämä seurantasysteemi, olenko valinnut oikeat seurannan kohteet, jaksanko, heittääkö elämä puskista jotain eteeni.

Ei se estä yrittämästä. Kyllä minä mielelläni olisin ihan oikeasti läsnä lapsillemme tuolloin talvipäivänseisauksena, syömässä pitsaa tai kinkkua ja hedelmäkarkkia tai suklaata.

Siksi Pena, ja hömppäjutut.  

Ihanaa, kun olit tähän asti mukana. Kuullaan!

Minna Alaspää

Päiväkumpu, Jokioinen

P.S. Ai mistä tuo kansikuva? Stadissa kuljeksiessani näin tuon patsaan erään liikkeen ikkunassa, se oli niin outo, että sitä piti jäädä tuijottamaan… 😀 Tarkemmin kun miettii, se on kuin marraskuu itte!

Ikkunan läpi kuvattu patsas, missä otus raahaa ihmistä.

TEKSTIÄ PÄIVITETTY 29.10.22 08.30, korjattu ajatuskatkoksia, töksähtäneitä lauseita, väärin kirjoitettuja.

Aikaa lueskella enemmänkin?

Ihan vaan jos on halua lukea kirjoituksiani ja katsella kuvia enemmänkin, laitan tähän helpon tavan etsiä juttuja. Tämän tekstinpätkän alta löydät ensimmäisenä tässä postauksessa käytättämäni kategorian. Sen jälkeen luettelona on kaikkien blogissa käyttämieni kategorioiden lista.

Viimeisenä on rivissä tässä postauksessa käyttämäni tagit.

Alimpaa löydät nopean tavan päästä takaisin etusivulle.

Klikkaa jotain, ja käy kurkkimassa, mitä löytyy vai löytyykö mitä!

Etusivu » Miten selvitä pimeästä ajasta eli Penaperkele

Jätä tähän kommenttisi/ palautteesi/ toiveesi!

%d bloggaajaa tykkää tästä: