Marraskuun säät ja meidän Salme

Kuvassa tekstiä, missä kuvailen sitä, miten Salme tuntee harmaan sään.

Salme on tiukka muori. Joku voisi sanoa, että vittumainen. Minä en. Sanotaanko ennemmin niin, että Salme tuntee arvonsa. Asemansa. Vaatimuksensa, mitkä eivät ihan helpot olekaan, meille nykyihmisille ainakaan. Luulisin, että Salme peittää tapojensa alle sen, että on jo vanha ja toisinaan raihnainenkin. Kostealla kolottaa ja pahasti. Silloin Salme myös on ankarimmillaan ja vaativimmillaan.

Miksi siis ei vain jättäisi Salmea omaan rauhaansa?

No.

Tässä se haastavuus tuleekin.

Salme on erittäin tarpeellinen silloin kun se on tarpeellista. Voisi jopa sanoa, että Salme on korvaamaton. Tai niin. Voisihan sen korvata, mutta se ei kyllä, maailman nykytilanteen huomioon ottaen, olisi viisasta.

Salme tietää paikkansa ja järkähtämättömästi siinä pysyy. Salme myös tietää asemansa, ja kantaa sitä arvokkuudella, mikä lähentelee jo muiden ylenkatsomista. Salme inhoaa jos näkee että kiireellä siinä ollaan ja yleensä silloin Salme vetäisee avokämmenellä poskelle niin että kirvelee ja silmät vuotavat pitkän aikaa.

Toisinaan Salme saa kiukkukohtauksia, pahimmillaan Salmen, ja sitä kautta kaikkien meidän muidenkin, elämä oli lähellä sijoiltaan menoa, vain yhden pienen kiven takia.

Kyllähän sinä tiedät sanonnan naisista ja hiekasta?

Se päti tuohon tilanteeseen, jossa siis kuitenkin oli kyse kivestä eikä vain hiekasta.

Silloin tarvittiin ulkopuolisen apua, että kivi saatiin ongittua pois, sieltä missä se hiersi niin kovin pahasti. Tuo mies joutui muutamaankin kertaan hoitamaan Salmea, mikä tietenkin vei aikaa ja rahaa kaikilta.

Tai itse asiassa, ennen kun väärässä röörissä ollut kivi keksittiin ja saatiin pois, sitä edeltävät parit viikot olivat todella vaikeat. Mikään ei silloin ollut Salmelle hyvä. Ehkä voisi sanoa, että alun perinkin koko homma oli sen miehen syy. Vasta kun hän kävi uudestaan, silloin homma laukesi ja Salme sai huokaista syvään.

Nämä marraskuun säät ovat vaikeita Salmelle.

Painavia. Suunnan sotkevia. Kylmääviä. Tukahduttavia, kertakaikkisen.

Silloin Salmen kyky opettaa meitä ihmisiä on suurimmillaan. Salme on silloin kuin paraskin mindfulness opettaja, tai zen-mestari. Salme opettaa nöyrtymistä, pakottaa, jos ei muuten ymmärrä. Salme kertoo, ettei voi tuosta noin vaan ohi mennessä, vikkelään.

Ei, kun ajan kanssa pitää.

Täytyy istua alas, juurtua siihen, ja rauhassa. Ja jos ei sitäkään ymmärrä tehdä, sitten se pakottaa kaivamaan kaikki kikkakolmoset esiin.

Pahimmillaan Salme on kylmä, se oikein huokuu, sen kylmänkauniin pinnan alta. Silloin ei Salme ota mitään vastaan vaan työntää kaiken ulos ja kaikella raivolla. Silloin on turha maanitella Salmea pian heltymään.

Täysin hyödytöntä. Kuin yrittäisi yhdellä tulitikulla ja puhaltamalla saada märät puut syttymään.

Kun Salme sille tuulelle sattuu, se on vaikea, ja kyllä silloin hyvinkin herkästi tulee kyynel silmään, eikä oikeastaan haluaisikaan nousta siitä lattialta. Mitä korkeammalle itse nousee, sitä vaikeampi on olla, hengittää tai nähdä.

Silloin ei auta kuin ymmärtää. Tai oikeastaan ensin toimia, ja sen jälkeen ymmärtää, että olisihan se nyt pitänyt tajuta.

Homma on siis pakko saattaa loppuun.

Vaikka yskittää, silmät vuotavat, ärsyttää ajanmeno ja huolettaa, kauanko Salme vielä meinaa työntää kaiken minuun päin.

Tietenkin.

Marraskuun säät ja Salme. Tyhmä minä. Oma moka.

Kaiken tämän kerroin miehelle, joka tuli yövuorosta kotiin, juuri kun Salme oli leppynyt, kun se oli saanut minut kyykkyyn, ja ymmärtämään.

Mies kuunteli tarinani ja kuunteli myös pahoitteluni siitä, että jälleen, pitkän tauon jälkeen on taas näin. Nauroi,

”On liikuttava tarina, kyllä. Ihan tulee kyynel silmään, joskin ei tarinasta eikä Salmesta vaan tästä savusta!!”

No joo, olihan sitä taas. Savun tuoksuhan on kertakaikkisen rakastettava silloin kun se tulee leirinuotiosta. Se, onko se kiva, kun koko alakerta on täynnä leijailevaa savua, siitä voikin sitten olla montaa mieltä. Nyt syksyllä se on yleensä ollut mies, joka lämmittää uunit.

Heti kun se olin minä, näin kävi, hupsistasaatana.

Ja kun muistelee taaksepäin, olen tehnyt tämän kerran tai kaksi jokaisena marraskuuna, sitten vuoden 2011, jolloin tänne muutimme.

Mutta siis oikeasti, se on hämmentävää, kuinka tiukassa ilmalukko siellä hormissa istuu. Kunnes se irtoaa, niin kauan se vanha harmaa pönttöuuni työntää KAIKEN savun sisään päin ja työntää oikein tosissaan. Pahimmillaan sisään on tullut kaikki se savu, mikä tulee, kun tulipesällinen puita kituuttaa hiljaisella tulella.

Se, mikä ei sammu muttei myöskään kunnolla syty, siitä sitä savua tulee!

Muistan, että silloin jumpparini katsoivat minua erityisen pitkään. Jännä, eihän se kolmatta tuntia savua täynnä olevassa talossamme oleminen, ei kait sitä nyt muut mistään huomaa?

Sitä savua, sitä siis on.

Ja sitä vain tulee ja tulee. Pahimmilla kerroilla on yläkerrankin palovaroitin alkanut huutaa. Pikkukammari, missä tuo pönttöuunimme, se kaikista vaikein, siellä näkyy katossa jälkiä. En silloin ehtinyt hakea tuolia, että saisin sen sieluakin raapivan palohälyttimen äänen vaikenemaan.

Myönnän, paineensietokykyni ei ehkä kestä tilannetta, missä huone on täynnä savua ja palovaroitin huutaa kuuloa korvista. Ehkä se kuitenkin olisi kannattanut hakea, se tuoli. ”Minna lyö kuin salama, ei kertaakaan samaan paikkaan”-lyöntityylini kyllä näkyy katossa.

No, muistoja, niitäpä niitä, ja niiden tekemiseen tuo haastava, oikukas, eniten tilanteita tuottanut pönttöuunimme on kyllä erikoistunut.

Mitenkä se kivi?

Aah, totta!! Joku vuosi, ihan joulun alla soitin nokikolarille, että uuni on vetänyt entistä huonommin miehen käynnin jälkeen, että olisiko mitenkään mahdollista, että tämä tulisi uudestaan käymään. Mies tuli, katsoi kunnolla, ja löysi yhden kiven, tai tiilenpalasen uunin sivulla olevasta poskikanavasta. Savu siis tavallaan pääsi tulipesän ylös asti, muttei sitten kiertämään sivuja alas, takaisin ylös ja sieltä hormiin.

Kaikki savu oli siis sisällä.

Kivi väärässä paikassa voi olla vaikea asia aika monelle…

Sen jälkeen uuni onkin toiminut todella hyvin (verrattuna niihin aikaisempii aikoihin), kunhan muistaa kokeilla, vetääkö se. Jos ei kokeile, käy niin kuin tänään aamulla, kun omaa tyhmyyttäni vain sytytin tulet ja heti sen perään tajusin, kuinka kylmänä pönttöuuni on.

Salme??

Mielessäni siis tuo hopeanharmaa pönttöuuni on kuin Bulevardilla kahdensadan neliön asunnossa asuva Salme, jo vanhentunut mutta silti arvonsa tunteva leskirouva. Muut pönttöuunimme ovat valkoisia, yläkerran takka on tiilipintainen, mutta tuo pikkukammarin on hopeanharmaa. Aivan kuin Salme, joka nuoruudessaan oli huomiota herättävä, erikoisella tavalla kaunis.

Tuo harmaa pönttöuuni on talomme vuonna 1965 rakennetun ”uuden osan” ainoa uuni, samassa hormissa on kyllä sauna, mutta sen lämpö ei yllä niin pitkälle kuin harmaan pönttöuunin. Aivan kuten voisi ajatella, että Salme oli aikuisuudessaan merkittävän tärkeässä asemassa, jättimäisen perheyrityksen johdossa.

Harmaa uunimme vaatii enemmän kuin muut viisi uunia yhteensä, joskin ihan vain että muistaa huomioida muutaman asian. Salmesta voisi ajatella, että hän edelleenkin, yhdeksänkymppisenä, on Ekbergin kahvilan tarjoilijoiden keskuudessa tunnettu. Pönttöuunista annan aina erikseen ohjeet sille, joka talovahdiksi tulee; Salmesta taas varmastikin informoidaan uusia työntekijöitä, että muistakaa teititellä kunnes rouva sanoo että sano Salme vaan.

Meidän pönttöuunimme lämpiää hyvin ja myös pitää lämpönsä, kunhan se lämmitetään oikein. Salmen voisi ajatella napauttavan tiukan vastauksensa jokaiselle tarjoilijalle, joka yrittää täditellä liikaa, tai pitää Salmea raihnaisena vanhuksena.

Sekä harmaa pönttöuuni että Salme ovat lämpimiä, rakastettavia ja hyväntahtoisia, kunhan heidän seuraansa pysähtyy, ja heidän kanssaan on läsnä.

Ajastasi kiittäen ja kumartaen

Minna Alaspää

P.S. Tässä lisää ilmalukosta, ihan vaan koska saattaapi olla muillakin unohtunut sitten viime marraskuun… https://yle.fi/uutiset/3-8452770

Joko sinä olet huomioinut tämän? Kelpo luettavaa sinulle ja hömppäkuva nyt ja silloin tällöin myöhemminkin. Blogini lisäksi lyhyitä tekstejä, suoraan sähköpostiisi. Ei paha?!

Kuvassa kuva ja tekstiä maaseudun tarinoinnista.

Aikaa lueskella enemmänkin?

Ihan vaan jos on halua lukea kirjoituksiani ja katsella kuvia enemmänkin, laitan tähän helpon tavan etsiä juttuja. Tämän tekstinpätkän alta löydät ensimmäisenä tässä postauksessa käytättämäni kategorian. Sen jälkeen luettelona on kaikkien blogissa käyttämieni kategorioiden lista.

Viimeisenä on rivissä tässä postauksessa käyttämäni tagit.

Alimpaa löydät nopean tavan päästä takaisin etusivulle.

Klikkaa jotain, ja käy kurkkimassa, mitä löytyy vai löytyykö mitä!

Etusivu » Marraskuun säät ja meidän Salme

Jätä tähän kommenttisi/ palautteesi/ toiveesi!

%d bloggaajaa tykkää tästä: