Olenko aina yhtä paljon ihaillut kuun valoa hangella? Vai onko sitä nyt tänä talvena vain ollut niin paljon enemmän? No juu ei, ei niitä täysiä kuita sen enempää ole koskaan, mutta siis se hanki. Tämä talvi on minusta ollut kylmä ja hyvin luminen, oikein hyvä niin, ja ehkäpä siksi olen aivan rakastunut kuun valoon hangella.
Naapurissamme on vanha kyläkoulu, nyt jo tyhjä. Siinä on myös kaukalo, ja jää. Kaukalon valot ovat aina olleet kelpo lisä pihavaloihimme, hyvinkin hyödyllisiä varsinkin silloin talliyrityksen aikoina.
Aamuseitsemältä valot menevät päälle, ja tokihan ne siihen aikaan hivenen härräävät kuun valon ihailua. Viime perjantaina satuin heräämään samaan aikaan aamuvuoroon menevät mieheni kanssa. Koska jo neljältä heräsin, ehdin ulos ennen aamuseitsemää eli silloin, kun ainoa valo oli tuo kuunvalo.
Että minä nautin! Oli niin valtavan kaunista, ja se on tämän postauksen pointti, ajattelin, että ei ehkä ihan jokaiseen kirjoitukseen ladata suuria ja syvällisyyksiä, ehkäpä nämä kevyet ”Tässä mun päiväni”-postaukset ovat ihan okei, toisinaan. Olen minä tämän jälkeen kirjoittanut yhden hyvän tekstin. Tässä pieni katkelma, koulutehtävästäni, otsikolla Syömisen moraalinen ulottuvuus:
”Kun listaan ruokaan ja syömiseen liittyvät asiat, millä on mahdollista nostaa itseään jalustalle ja katsoa muita ylempää, on lista vaillinaisenakin uuvuttava: ruoan terveellisyys, hankintatavat, jakelukanavat, tuottajat, ruokavalio ja syyt sen valintaan tai valitsematta jättämiseen, ruoka-aineet, ruokailuajat, -paikat ja -tavat, syyt valita tai olla valitsematta ruoka-aineita, juomat, einekset, lisäravinteet, ravintolisät, herkut.
En edes lähde perkaamaan energiaravintoaineisiin liittyviä ajatuksia ja uskomuksia, joissa on, etenkin somen tarjoaman ryhmäytymisen voimalla, mukana vahva ylemmyys ja omaan ryhmään kuulumattomien ylenkatsominen.”
Opintojakso on siis ravitsemustieteen Ruoanvalinta ja syömiskäyttäytyminen, ja oi miten mielenkiintoista!!
Mutta siis tämä kirjoitus on ihan vain minun perjantaistani, ei nyt sen ihmeellisempiä eikä syvällisempiä.
Kaikki nämä kuutamokävelyn kuvat olen ottanut Samsungillani, en jaksanut kantaa isoa kameraa ja jalustaa. Paras kamera on se, mikä on mukana, ja toisinaan puhelimen kamera peittoaa hyvä ison kamerani. Näistä kahdesta kuvasta toisen olen ottanut makuuhuoneen ikkunasta, illalla. Tuon oikeanpuoleisen otin aamulla, siinä näkyy tuo tai nuo samat omenapuut. Kuvaa klikkaamalla näet sen isompana, ja isommasta kuvasta takaisintekstiin pääset takaisin oikean yläreunan rastista!
Ja tuo kuu!!
Vaikka niin valoisan valon lapsi olenkin, niin nuo koivunoksat ja kuunvalo!
Vasemmanpuoleinen on pienen pätkää pihastamme, oikeanpuoleinen on meidän kylän pieneltä harjulta. Nii hei sanoinksmä jo, että tuo kuu oli aikas huikea!?
Kuusta se alkoi ja saunaan se loppui ja siinä välissä oli KattiKoo ja illan kuvaukset
Tämä kissa. Se ottaa tilansa. Silloin kun se kaipaa rapsutuksia, se tulee ne ottamaan. KattiKatti lienee yksi syy, miksi kirjastossa työskenteleminen on aina paljon helpompaa ja tehokkaampaa. Kukaan ei hyppää papereitteni päälle, eikä jää makaamaan siihen, eikä vaadi rapsutuksia, eikä ruokaa.
Kirjastossa ei myöskään tarvitse olla vastuussa lämmittämisestä. Joutuu siis ihan vain istumaan paikallaan ja kirjoittamaan, tai lukemaan, tai kuuntelemaan.
Koti on iso maalaistalo, eikä yleensä ketään kotona, luulla siis voisi, että aivan rauhassa saa kirjoittaa mutta ei…
”No ei kyllä lainkaan huvittaisi mutta kun siellä on kuu ja usva niin on PAKKO!!”
Omakuvaprojektini on jo siirtynyt uudelle vuodelle. En oikein tiennyt miten nämä, vuoden 2024 kuvat sitten pitäisi numeroida. Viime vuonna ne nimesin ”Self-portrait 2023 no. se-ja-se” ja numerot olivat kuten viikotkin eli 1-53. Pohdin, että alkaisiko se sitten taas ykkösestä?
Ei, ei ala, sehän on kuin alkaisi alusta, ja harvempi pitkäkestoinen projekti alkaa alusta. Kehittyy, muuttuu kyllä. Siksipä tämä kyseinen kuva oli Self-portrait 2023-2024 no. 57.
Ja oli muuten ensimmäinen kerta, kun tajusin, että puhelimen on oltava jossain siinä ihan lähellä kuvauspaikkaa. Kuvasin, kuten näkyy, tuossa puunrunkojen haarassa. Viimeisin kuvaussetti, siitä oli minun jotenkin vaikea päästä pois, jäikö jalkani jumiin, vai miten. Hetken pienen ehti paniikinpoika istahtaa olkapäälle, kun mietin, että näinköhän Armas Aviopuolisoni minut löytää siitä aamulla, kuoliaaksi jäätyneenä?
Oli nimittäin aika napakka itätuuli, ja pakkastakin sen verran, että osa varpaista oli aikas pitkään tunnottomia sisälle päästessä, joten jos olisin jäänyt jumiin, ei siinä kyllä kauaa olisi pärjännyt. Enkä usko, että mies olisi kuullut huutojani, vaikka tuo on siis ihan talomme vieressä, hyväuninen kun on.
En jäänyt jumiin, hyvä niin, eikä iho juurikaan ottanut osumaan kun tuosta riipaisin itseni liikkeelle. Mutta opetti kyllä, Minna, note to self, puhelin ei voi olla kameran vieressä vaan sen on oltava niin, että saan sen käteeni, jos jotain sattuu, siinä kuvatessa.
Kaikkea sitä oppii, kun perjantai-iltana keikkuu alastomana puussa kello 21.30…
- Lue lisää tästä projektistani: https://paivakummunminna.fi/category/omakuvaprojektini-2023/
Ja vaikka ravitsemustieteen jatko-opiskeleminen oli ihan oma ideani ja oma haluni ja on tosi mielekästä ja mielenkiintoista, silti jotenkin edelleen olen aikas deadlinea vastaan työskentelevä ihminen. Tosin ei kyllä hetkeen ole mennyt noin lähelle kuin tuo, ”teit palautuksen 3 min 29 sek ennen määräajan päättymistä”…
Todennäköisimmin vain päivällä tein muita juttuja niin kauan, että työnsin pidemmälle iltaan noita kuvauksia, mitkä työnsivät sitten vielä pidemmälle iltaan tuota yhtä koulutehtävää.
Niinhän se aina on. Ei aamuherätys ole niiden liian lyhyiden yöunien takana, vaan ilta. Se työntyy liian myöhään, mikä taas johtuu siitä, että päivän tekemiset (tai tekemättä jättämiset) työntävät iltaa edemmäksi, pidemmälle, myöhempään.
Minun verkkainen päiväni siis työnsi minut siihen, että koulutehtäväni jäi illan viimeiseksi. Illan kuvauksien jälkeen oli aikas vilpoinen, joten lämmittelin saunassa (niin kuten aina), ja siellä ensin söin iltapalani, ja sen jälkeen aloin tehdä Urheilijan psyykkinen hyvinvointi -kurssin ”Oma tavoitteeni tälle kurssille”-tehtävää.
Rehellisyyden nimissä sanottakoon, että kyllä seuraavana päivänä hirvitti lukea tuo kirjoitukseni. Sen verran vahvasti iski väsymys kuvaus + saunan lämpö + iltapa -setin jälkeen. Mietin tekstin luku aloittaessa, että kuinkahan paljon siellä olisi kirjoitus- ja ajatusvirheitä, torkkumisen takia…
Mutta minusta siitä tuli ihan tolkkupäinen, siitä tekstistä, jonka lopetus oli:
”Tällä hetkellä olen jumppaohjaajana oikeastaan stand up -koomikko (koska naurun voiman tietävät kaikki!), psykoterapeutti/ joku joka kuuntelee, ravitsemusneuvoja ja kuntosaliohjaaja. Olen todellakin unelmatyössäni, aivan täydellisten asiakkaiden kanssa, ja tämä oppijakso on yksi osa sitä tulevaisuuden valmentajaminääni, osa sitä kokonaisvaltaista valmentajaa, joka ehdottomasti tahdon olla.”
Ihan hetkeksi vielä takaisin KattiKattiin.
Se oli kanssani saunassa. No se nyt saunassa tuppaa aina olemaan, jos vain on saunan pesässä tuli, ja ovi auki…
Aikas paljon ajatuksia ja tapahtumiakin on tullut sitten tuon viikon takaisen, joten josko nyt aloittaisin niistä kirjoittamaan, saisin sinulle uuden kirjoituksen luettavaksi aiemmin kuin kolmen viikon päästä… Ans kattoo kuin käy!
Ajastasi kiittäen ja kumartaen
Alaspään Minna, täältä Päiväkummun tilalta
Huomiotahuomiota!
- Spirit of a Horse -näyttelyn avajaiset olivat eilen, joten nyt sinulla on koko helmikuu aikaa käydä se Helsingin Annankadun ARS Longa -galleriassa katsomassa. Minä rakastuin erityisesti niihin pronssipatsaisiin ja myös isoihin maalauksiin, olivat upeita!! Galleriaan (Annankatu 12) on ilmainen sisäänpääsy ja se on avoinna ti – pe klo 12 – 17 ja la-su 12-16.
- Avajaisista videota ja kuvia minun instagramissani, profiilini ”Näyttelyt”-kohokohdissa! https://www.instagram.com/paivakummunminna/
Turhan Tiedon Osio:
Tätä kirjoittaessa kuuntelin:
- Adam Beyer & Cirez D – Live @ Ultra Music Festival 2023 (Miami) #Day 2
- Quivver & Dave Seaman – Liquid Nights
- OwlCityOfficial – Fireflies
Mitä muuta?
- Tämä, kuten moni muukin postaus on monen päivän summa. Perjantai oli tuo päivä, josta kerron. Maanantaina työstin kuvat Canvalla sopiviksi. Tiistaina ja keskiviikkona pidin etätyö-/opiskelupäivää kirjastossa, ja olin ihan just melkein tekemässä tämän valmiiksi (mutta koulujutut meni sitten kuiteski ohi).
- Torstaina olin ihan tosi lähellä saamassa tämän valmiiksi (eihän siitä puuttunut muuta kuin tekstit ja puolet kuvista), kun matkasin bussilla Forssasta stadiin. Päätin kuitenkin viestitellä koko matkan, koska se oli siinä hetkessä huomattavasti tärkeämpää.
- Tänään perjantaina, nyt kello 7.12, yritän saada ulos asti… Tosin tuossa välissä kävimme merenrannalla kävelemässä, ja nyt matkalla kotiin, bussissa, ja taas yritys saada tämä teksti ulos ennen kun hyppään ulos bussista. (Nyt taitaa onnistua!!)
Postia Päiväkummusta -sähköpostikirjeet 1-2 kertaa kuukaudessa!
En tuputa enkä tyrkytä enkä edes kysy muuta kuin etunimesi ja sähköpostiosoitteesi. Kuvaa klikkaamalla pääset liittymislomakkeelle. Koska asetukset ja säädökset turvaavat tietosi, saat sähköpostiisi vahvistuslinkin, ja sieltä kun klikkaat, pääset liittymään postituslistalle. Huomioithan, että toisinaan vahvistuslinkki menee sähköpostisi roskakoriin tai roskapostikansioon, sieltä kannattaa siis käydä kurkkimassa. Kiitos kun saan kertoilla maaseudun kuulumisia sinullekin!
