”No pain no gain on suurin kusetus, joka kohdalleni on sattunut.”
Kun Maissin käsien kipu oli pahimmillaan, 2018 lopulla ja 2019, joutui hän ulkoistamaan lähes kaikki kotityöt kumppanilleen. Takin kantaminen tuotti puolen vuorokauden mittaisen kivun. Hiusten harjaaminen sattui. Parisataa metriä kun kauppakasseja kantoi, joutui hän toipumaan siitä muutaman vuorokauden.
”Kipu oli lamaannuttavaa. Pelottavaa.”
Maissi kirjoitti instaansa:
”Joskus tulee ajatus, että mieluummin amputoisin molemmat käteni kuin ottaisin nämä kaksi hermovammaista raajaa roikkumaan, olemaan koko ajan tiellä. Olen todellakin eri mieltä siitä, ettäkö ”Your mind is your only limit” olisi totta.”
Ettei elämä olisi ollut liian helppoa tuolloin 21-vuotiaalle Maissille, myös mieli kipuili.
”Kiputilojen ja identiteettikriisin ollessa akuuteimmillaan ajattelin paljon sitä, mitä mun koulukaverit (ennen kaikkea kanssalyömäsoittajat) ajattelevat. Koin suurta häpeää ja epäonnistumista. Katkeruutta siitä, kun koulukaverit jatkoivat eteenpäin ja minä se olin vammauttanut itse itseni.”
Keväällä 2018 Maissi valmistui Tampereen konservatoriosta musiikkialan ammatillisen perustutkinnon linjalta. Saman vuoden syksyllä Maissin unelma toteutui, kun hän muutti Göteborgiin, aloittaakseen yliopistossa musiikin kandiopinnot, klassisissa lyömäsoittimissa.
Kysyessäni Maissilta, millainen hän on ollut treeneissä, muusikkona, vastasi hän,
”Oon ollut aina vähän kunnianhimoinen treenaaja. On ollut hyväksytyksi tulemisen tarve. Tarve vähän näyttää muille. Myös itselleni. Tunnollinen, mutta myös ollut piittaamatta omista rajoistani, menestyksen tähden.”
Lyhyen hetken Maissi ehti nauttia siitä, että sai tehdä juuri sitä, mitä rakasti yli kaiken, paikassa, mikä oli ”lyömäsoittajan unelma, ponnistuslauta tulevaisuuteen.”
Siis hyvin lyhyen hetken.
Kun unelmat toteutuvat, mutta keho ei sitä kestä
Toisella opintoviikolla valtava harjoittelun määrä tuotti pahan tulehduksen kyynärpäihin.
”Todellisuudessa vammani triggeröi uutuudenhuuma, rajattomalta tuntuvat mahdollisuudet ja aika treenata. Noh, se ajantaju katosi ja kroppa petti.”
Maissi itse oli pahimpien kipujen aikaan siirtänyt syrjään ajatuksen käsien kuntouttamisesta, taloudellisten ja henkisten vaikeuksien vuoksi. Tuossa vaiheessa käsien hermosäryt olivat jatkuneet jo pitkälle yli puoli vuotta.
Maissi joutui keskeyttämään opintonsa ja palaamaan Suomeen.
Käsien kuntouttaminen alkoi vasta kahdeksan kuukauden jälkeen, kun Maissin isä järjesti ensin ajan lääkärille, ja sen jälkeen kiropraktikko Kari Kauselle, mikä Maissin sanojen mukaan oli ”paranemiseni merkittävin liike”.
Heittäytyminen, omistautuminen ja huumori
Minä itse tapasin Maissin ensimmäistä kertaa, kun hän tuli mallikseni. Oli vamaankin 2017, tai 2016 vai 2015 (aah, muistini, hei, huhuu, minne menit???). Loppuvuoden kylmä aamu, Maissi oli mekossaan, kesäkengissään, mallikaverinaan minun suomenhevoseni Veikko, joka ei ollut sekuntiakaan paikoillaan.
Kaiken sen aikaa Maissi jaksoi, ja viitsi, ja oli hyväntuulinen, eikä kertaakaan rähähtänyt Veikolle. Koska hevosnainen on, ei hänelle tuottanut ongelmaa olla Veikon selässä, siinä mekossaan, siellä kuuraisella pellolla.
Kuvia läpikäydessäni näin, että Maissin sormet olivat jo melko vilpsakan näköiset (en millään pysty kirjoittamaan ”siniset”…), vaikka olinkin kysellyt ”Onko jo kylmä, lopetetaanko?” ja aina sain saman, ”Ei oo, voidaan vielä jatkaa”.
Sisukas.
Kaikkina aikoina sen jälkeen olen saanut riemukkaita nauruja suhteessa enemmän kuin keneltäkään, seuratessani Maissin instatarinoita. Hän on täydellinen heittäytyjä, taitava tanssija ja näyttelijä, käsittämättömän pöhkö ja epäilemättä huumorinsa kautta itseään paikkaava.
Kysyin häneltä hulluttelusta, ulkona tanssimisesta, pöhköilystä, kaikesta.
”Mä oon vasta 24, eli nuori aikuinen, mut jos jostain oon ylpeä, niin ikuisesta lapsellisuudestani. Vihaan vakavuutta ja turhamaista asiallisuutta. Vesilätäköt, lumienkelit, luonnon kanssa yhteyden hakeminen, riehuminen, tanssiminen – haluan sisällyttää edes jonkun näistä ihan jokaviikkoiseen elämääni.”
Kysyin Maissilta myös, miten hän nyt näkee nuo vaikeimmat ajat, tai ylipäänsä tämän kaiken, minkä läpi hän on elänyt. Voisi olettaa muunkinlaisia vastauksia, kuin sen minkä hän antoi.
Oi, odota hetki, hyppään hetkeksi sivuun, koska nauru ja huumori, siitä vielä vähän.
Yhdessä instatarinassaan, käsiä sähköllä kuntouttaessaan, tekstinä oli ”Frankenstein on the making” ja toisessa, kinesioteipit käsissään ja hyvin Maissimainen jooga/ taichi/ itsepuolustustukio meneillään, ”Learning to control my superpowers.”.
Nauru, se kulkee Maissin kanssa, ja taito taistella itsensä pinnalle, sieltä jostain, minne hän monestakin syystä syöksyi.
Sisu
Tohtorikoulutettava Emilia Lahti on keskittynyt sisun tutkimiseen, ja on vuonna 2019 julkaissut systemaattisen tutkimuksen sisusta, ensimmäisen laatuaan, koskaan. Tämän vuoden alussa International Journal of Wellbeing -lehti on palkinnut tuon tutkimusartikkelin vuoden 2019 parhaana artikkelina.
Sisu, siitä sanoisin Maissin olevan tehty.
Emilia Lahti instassaan:
”Sisu is extraordinary determination, courage and resoluteness in the face of extreme adversity. An action mindset which enables individuals to reach beyond their present limitations, take action against all odds and transform barriers into frontiers.”
Ja Yle.fi:ssä:
“Sisu löytyy silloin, kun et usko enää jaksavasi. Sisu alkaa siitä, mihin normaali sinnikkyys ja periksiantamattomuus loppuu ja yksilö tulee sellaiseen pisteeseen, josta ei näytä olevan mitään ulospääsyä. Sisu on jotain, mitä tapahtuu siinä hetkessä, kun ei usko enää jaksavansa, mutta jaksaa silti.
Sisu voi olla päätös yrittää vielä yhden kerran, vaikka on jo ihan lopussa. Sisu on ihmisen sisältä syvältä kumpuavaa voimaa.”
Ymmärrys ja hyväksyminen
Kysyessäni siitä, miten Maissi nyt näkee kaiken tapahtuneen, vastaus oli:
”Olen kiitollinen, mihin pisteeseen nämä tapahtumat ovat vielä tuoneet ja ennen kaikkea siitä, kuinka se on mahdollistanut henkisen kasvun ja parantumisen prosessin, joka olisi koulu/uraputkessa saattanut lykkääntyä jopa kymmeniä vuosia myöhemmäksi.
Ymmärrän paremmin itseäni ja kehoani ja olen oppinut, että itsensä syyttely ei vie minnekään muualle kuin väärään suuntaan. Osaan ottaa aikaa parantumiseen, ja olen ystävä itselleni.”
Maissin kummassakin kädessä oli epikondyliitti (ns. tenniskyynärpää) ja lopulta väärän kuntoutuksen ja epäonnen seurauksena hermovauriot ja siten kahden vuoden hermokipukierre.
Fyysisen kivun lisäksi oli unelman täydellinen romuttuminen, kyvyttömyys soittaa omia soittimiaan, pianoa ja lyömäsoittimia, ja vielä siihen päälle muutto Suomeen.
Sisukas, uskotko jo?!
Instassaan avoimesti kirjoittava Maissi kirjoitti,
”[Palattuani Suomeen sain] paljon iloa saan säveltämisestä, opettamisesta, valokuvausmallina olemisesta, näyttelemisestä ja koirasta. Samalla kuitenkin olen levoton/ ahdistunut ja järkyttynyt siitä, etten saakaan tehdä sitä minkä ajattelin olevan se, mitä teen. Surun ja tarpeettoman häpeän lisäksi vaikeinta on saada itseltään hyväksyntää, tällaisena.”
Mutta siis eihän elämä ole niin simppeliä. Vaikka onkin yksi massiivinen vaikeuksien jakso, ei se tarkoita ongelmatonta loppuelämää.
Valitettavasti.
Pääsykokeet
”Ikinä ei voi valmistautua tarpeeksi huolellisesti, ja siltikin inhimilliset erehdykset saattavat kääntää tiskin ympäri. Näillä korteilla pelataan, jotka on jaettu. Kriisit täytyy kohdata, mutta täytyy yrittää jaksaa tehdä mitä tahansa muuta, kuin jäädä tuleen makaamaan.”.
”Asia, josta mielelläni häpeäkseni vaikenisin, mutta en tuskaltani pysty. Pääsin Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuslinjan kolmivaiheisissa pääsykokeissa vikaan vaiheeseen lupaavilla pistellä, kymmenen palautettua videota, haastattelut, esseet, soveltuvuuskoe.
Ohjehelvetti oli oksettava ja vastuunsiirto hakijalle jäätävä (kaikki etänä). Yhden taustanauhan puuttumisen vuoksi kolmannessa sivuinstrumentissa (laulu), tuli suorituksen hylkäys.
En tiiä, onko vielä menny ilmat pihalle näin pahasti omasta inhimillisestä virheestä koskaan aiemmin elämässäni, mutta näin kävi mulle tänä vuonna [2021].”
Kiropraktikko, Maissin kädet, ja… jalkapohja?
Palataan vielä käsien vammoihin, ja siihen kiropraktikkoon. Pikaisesti tutkittuani vaikuttaisi siltä, että tämä Kari Kause on tehnyt ihmeitä monen muunkin kuin Maissin kanssa.
30.5.2020 Maissi on kirjoittanut pitkän instatekstin siitä, mitä kiropraktikko oli löytänyt. En erikseen kysynyt, miltä tuon käynnin jälkeen tuntui, mutta ei varmaankaan kenenkään tarvitse pohtia, mitä Maissin mielessä on ollut tuolloin.
Suuri harjoittelumäärä oli kyllä ärsykkeenä ankaran epikondyliitin kehittymiseen, mutta syy se ei ollut. Kahden kerran jälkeen kiropraktikko löysi syyn käsien vammoihin, ja syy oli Maissin toisen jalan pohja.
Että mitä?
Toisen jalkapohjan lihaskudos oli heikentynyt. Sen tähden hermotus aivoista kehoon ei toiminut kunnolla. Se taas tuotti ongelmia polviin ja iliopsoas-lihasryhmään eli lonkan koukistajiin; alaraajat olivat epätasapainossa.
Yläkeho kompensoi alakehon epätasapainoa, erityisesti vasen hartia yritti tätä korjata, painumalla eteen. Tämä on vuosien mittaan aiheuttanut rintalihasten kiristymisen ja lyhentymisen. Tämä taas on heikentänyt verenkiertoa käsivarsiin.
Ja kas, siinä se on. Lihakset eivät saa kunnolla ravinteita eikä happea, eikä kuona-aineet pääse poistumaan lihaksista, ja lihaksissa kytee koko ajan matala-asteinen tulehdus. Tämä kun oli jatkunut ehkä noin vuosikymmenen, ja siihen kun lisäsi lyömäsoittimet ja kasvaneen harjoitusmäärän, niin siinä se sitten oli.
Maissin (käsi)helvetti. Koska jalkapohja.
Kiropraktikon käynnit toivat Maissille ainakin uskon paranevaan kehoon. Kipuilevaan edelleen, koska eihän noin kauan kerääntynyt tilanne hetkessä tasaannu. Käynnit toivat Maissin kehoon ”suoruuden, mitä ei ole koskaan ollut ollut”.
Kun unelmat toteutuvat, ja kaatuvat, ja siten opettavat vahvemmaksi
”Tänä päivänä osaan jo tunnistaa kiputriggereitäni paremmin. Niitä ovat mm. staattiset pidot, repetaatio, liian raskaat kantamukset, kylmä, kuuma, huono ryhti, huono sänky, alkoholi. Kipukohtaukset eivät enää kestä myöskään 24 tuntia pidempään – VOITTO!
Edelleen tulee pelkotiloja ja suuria ahistuksia, kun hermoratoja jomottaa, mutta tänäpäivänä rankaisun ja itsesyytöksen sijaan osaan jo silitellä käsivarsiani. Pystyn jo soittamaan jälleen pianoa ja pätkittäin niitä lyömäsoittimia. Se tuo mulle suurinta iloa.”
”Olen saanut elintärkeän perspektiivin elämään: ketä varten haluan tehdä, miksi? Haluanko todella? Okei, haluat. Go for it. Pää osui seinään? Yritäpä uudelleen, jos oikeesti haluat. Sä pystyt siihen kyllä.”
Kysyin Maissilta hänen pelkojaan,
”Pelkään menetyksiä ja epäonnistumisia. Kukapa ei? Jälkimmäisten kanssa olen saanut jo rehtiä siedätystä, mutta matkaa on vielä rehdisti jäljellä.
Pelkään torjutuksi tulemista ja yritän oppia pois tolkuttomasta muiden miellyttämisen tarpeesta. Pahimpia pelkojani en uskalla sanoa ääneen, mutta mikäli ne vielä tulevaisuudessa koittavat, on aika hengittää syvään ja antaa puron tehdä reitti uuteen suuntaan.
Sen elämä on minulle muissa vastoinkäymisissä tähän asti opettanut.”
ja unelmiaan,
”Haluan rakastaa mun arkea. Jakaa tunteita taiteen avulla, auttaa ja opettaa. Toivon tällä hetkellä pääseväni kouluun – musiikkipedagogia, taidekasvatus, ilmaisu, musiikkiterapia, nuoriso, lapset. Täytyy palautella mieleen ne lukemisen ja puurtamisen rutiinit, oppia priorisoimaan valmistautumista niihin asioihin, jotka kannattelevat elämää pidemmällä aikajanalla.
Toivon löytäväni intohimoni musiikinluomiseen ja soittamiseen uudelleen. Toivon löytäväni ympärilleni yhteisön, joka koostuu samanhenkisistä ihmisistä. Toivon suuntaa, suoraan sanottuna myös suunnannäyttäjää, joka potkisi pitkästä aikaa vähän persiille. Tähän liittyen: parantumisprosessi elämän kolhuista on vielä tietysti täysin kesken. Toimin tällä hetkellä parhaani mukaan päästäkseni terapian piiriin.”
Hei! Lyhyet ja vikkelät!
Viime yön unet? Erinomaiset 9 tuntia pehmoisissa valkeissa lakanoissa!
Mihin olet itsessäsi hurjan tyytyväinen? Kasvavaan kykyyni reflektoida omia tunteitani ja reaktioitani. Siis henkinen kasvu.
Mitä et osaa mutta haluaisit osata? Tiskata ajoissa. Voisin syödä pelkästään kertakäyttöastioilta, mikäli se ei olisi niin vahvasti kertakäyttöistä kulttuuria. 😀
Mitä söit eilen lounaaksi? Perinteisen tyylin kanaa ja riisiä kurkkujen kera!
Viimeisin ruokakauppakuittisi, mitä ostit? Jaffakeksejä, Ben & Jerry’s, Cokis… SHHH! Vuosipäiväherkkuja kumppanin kanssa illaksi.
Rakkain ja tärkein arkirutiinisi? Aamukylpy <3 Onnea on kuuden vuoden jälkeen asua jälleen kodissa, jossa saa mennä kellumaaan kaikessa rauhassa omaan pieneen vannaan! Erityisempinä päivinä veteen liuskahtaa laventelikylpyvaahtoa.
Lempikirjasi? VOI KUN OLISIN IHMINEN, JOKA VOISI SANOA TYKKÄÄVÄNSÄ LUKEMISESTA. Oon lukenut viimeksi kirjan lukiossa (5 vuotta sitten……), ihan helvetin noloa??
Koen syyllisyyttä siitä, että haen viihteeni matalimman kynnyksen, eli suoratoistopalveluiden ja somen kautta. Mutta ihan oikeasti, kyllä mä siihen kirjaan vielä tartun.
Yöpöydällä odottaa muutama lupaava teos ja kaipaan kirjojen lukemisen tuomaa ajattomuutta. Mutta itse kyssäriin liittyen: Deborah Spungenin Nancy herätti paljon fiiliksiä (silloin taannoin vuonna 2015).
Ja, seuraavat kaksi, äärimmäisen tärkeitä!! 😀
Kummin päin, kinkku ja juusto? Joskus oon kreisi, ja heitänkin juuston leikkeleen alle???
Kummin päin vessapaperi laitetaan telineeseen? PAPRU LASKEUTUU EHDOTTOMASTI PÄÄLTÄ!
Kyllä, todella tärkeitä… *puistelee päätään*. Jatketaan vielä:
Pakko saada aamulla kahvia / Pärjään ilmankin, tai otan mieluummin teen? Vettä tai mehua kiitos.
Tähtitaivas / Aikainen auringonnousu? Väsymyksen asteesta riippuen! Mut kyllä se auringonnousu puhuttelee enemmän.
Candy King / Fazerin Sininen? Sininen <3
Siideri / Kalja / Kuohuviini / Vesi? Nykyään vesi. Parin viime vuoden aikana on tullut todettua jonkin asteen yliherkkyys kaikille holeille (kirkasta lukuunottamatta :D). Jos meinaa haluun viiniä, se tarkottaa sitoutumista posliininhalaamiseen viimestään parin tunnin päästä annoksen nauttimisesta. En siis enää jaksa diilata huonojen olojen ja suunnitelmien rajottamisen kanssa tän päihteen vuoksi.
Sauvakävelylenkki / Metsäkuljeskelu? Metsään koiran kanssa <3
Sykkeentarkkailu / Unentarkkailu? Syke. Ahdistus pistää skannaamaan sykettä tiukemmin ja se on välillä vähän oravanpyöräkin. Herkkä pumppu kun on.
Ihmissuhdesäätö- / Supersankarielokuva? Ihmissuhdesääsöt! Rakastan skenarioida elämää.
Rinkka ja Lappi / Aurinkotuoli ja hotellin uima-allasalue? Tällä hetkellä ainakin houkuttaa ensimmäinen <3
Nousen ylös kun herätyksen ensimmäinen sävel / kymmenes herätyskerta, kaksi tuntia, enkä vieläkään ole hereillä?
Pääherätus, kaksi torkkua (8min välillä) ja ylös.
On joku peruslääkitys / Ei/ Pitäisi ehkä kyllä olla? Astmalääkkeestä pikkuhiljaa pääsemässä eroon!
Kissat / Koirat? Koirat. Kiisuja on ollu elämässä ex-kumppanin ja ystävien myötä, mutta en värise ihan samalla taajuudella niiden eläimien kanssa.
Lempparibiisisi, tai artisti? Ylivertanen tyyppi mun soittolistoilla on ollut jo neljättä vuotta James Blake. Siihen rinnalle rytisten on noussut tarinankertoja/artisti/visualistinero Moses Sumney.
Hivenen syvemmälle menevät:
Tiedätkö, kuka olet; millainen tai mikä olet identiteetiltäsi?
Huh. Tässäpä vasta se kriisi on vielä selätettävänä. *Ahdistuslevelit nousee samantein*. No ainakin olen Maissi. Taidehörhö, lemmikkihömppä ja ystävä. Innostuja. Optimisti.
Hallitsetko omaa elämääsi? Teetkö sitä mihin uskot?
Tällä hetkellä se vie minua enemmän, kuin minä sitä, mutta jarrulevyt ovat kuumenneet. Keräilen ohjia pitkän turnausväsymyksen jäljiltä ja yritän ruokkia uskoa itseeni uudelleen.
Jos voisit syödä illallista kenen kanssa vain, elävän tai jo kuolleen, oikean ihmisen tai kuvitellun, kuka se olisi ja mitä häneltä kysyisit?
Just nyt veisin illalliselle mun edesmenneen isoisäni (isän isä) ja haluaisin kuulla hänen elämäntarinansa. Hyvästelin Olavi-paapan ollessani itse vain 7-vuotias, mutta muisto hänestä on lämmin. Ilmeisen sitkeä tyyppi.
Jos saisit päättää, miten ja mihin haluaisit kuolla? Millaiset olisivat hautajaisesi? Oletko koskaan näitä pohtinut?
En kykene vastaamaan kysymykseen ilman käsistäriistäytyviä ahdistusleveleitä. Äh. Tämäkin prosessi tullee vielä käsiteltäväksi, kun edelliset kriisit on selätetty.
Millainen on arki-/työpäivä, mitä rakastat, tai mistä haaveilet? Miten tämänhetkiset päiväsi eroavat siitä?
Tasainen päivärytmi, tasapaino vapaa-ajan ja työn välillä. Haaveilen, että herään aamulla ja pääsisin työhän, jonka parissa tunnen aitoa merkityksellisyyttä, himoa haastaa itseäni ja inspiroida muita. Arkeen tahdon vakituisesti hyvää oloa: liikunta, lemmikit (ratsastus), ystävät, parisuhde ja rakkaus.
Tällä hetkellä mulla ei oo ollut aikaa tarpeeksi niille omille jutuille, ja vaikka tämänhetkinen työ eläinkaupassa on mulle ihan mieleistä, se on vienyt paljon aikaa muilta tärkeiltä asioilta.
Vuoden raskain kuukausi, tai ajanjakso?
Kevät. Pääsykokeet, ittensä likoonlaittaminen.
Unelmat – Uusiutuva voimavara
Maissi itsekin totesi, että tämä sanonta on niin kuultu mutta silti, minä tykästyin tutun sanonnan mahtavaan loppuun.
”Kun toinen ovi sulkeutuu, toinen aukeaa. Vai jäiköhän se ensimmäinenkin ovi vielä raolleen?”
Isosti haluan kiittää sinua Maissi, kiitos että jaksoit tarinasi kertoa! Kiitos myös sinulle lukijani, kiitos että annoit meille aikaasi!
Kiittäen ja kumartaen
Minna
Luitko sinä jo tämän henkilöhaastattelusarjan ensimmäisen osan, Soilen tarinan?
Lue lisää: Nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle, koska mielenterveysongelmat
Tässä vielä Maissin insta ja ja portfolio, ja kaksi aivan huikeaa videota. Käy ihailemassa videoita, käythän?!
Maissin insta https://www.instagram.com/maissijuttu/
Maissin malliportfolio https://maissiuusitalo.portfoliobox.net/
https://www.aalto.fi/fi/uutiset/emilia-lahden-sisututkimus-on-palkittu-vuoden-artikkelina
https://www.instagram.com/emilialahti.official
Tenniskyynärpää (epikondyliitti) https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00335
Maissin lempiartistia kysyessäni hän linkkasi tämän. Erittäin mielenkiintoinen ja myös hieno video! ”Moses Sumney. Niinku pliis:” https://www.youtube.com/watch?v=IN2YrKRzRjw
Pingback: Minä ja "Matkalla"-henkilökuvieni kysymyspatteristo -
Pingback: Maaseudulla asumisen hyvät puolet -