Laitoin koneen jo kerran kiinni, pois kokonaan, ajattelin että antaa olla. Sulatan suklaata ja pilkon appelsiinin ja katson jotain hömppäleffaa.
Suklaa on tuossa kyllä, appelsiinin palat toisessa kupissa mutta niin on taas konekin sylissäni.
Ärsyttävää.
Eikun riemastuttavaa.
Ihan kuin aamulla, kun oli tämän viikkoisen omakuvan aika. Jos kohta olen tämän vuoden aikana palelluttanut ja/tai kastellut itseni aikas moneen kertaan, aiheuttanut naarmuja ja polttavia jälkiä niin silti en NIIN kajahtanut ole, että kymmenen asteen pakkasessa ja myös kuumeisena riisuuntuisin kuvaa varten. Kyllä varmasti kuvien katsojat kestävät, että yhdessä kuvassa olen vaatetettuna. Tai siis saatte kestää, koska sen verran arvostan henkeäni ja sydäntä joka jatkaa sykkimistään.
Ärsyttävää, että on luonut itselleen projekteja, joissa on päättänyt pysyä. Riemastuttavaa, että niissä pysyy vaikka päätti ”no mä nyt tänään jätän välistä”.
Päätin, että kirjoitan joka päivä joulukuun loppuun. Kynnys kirjoittamiselle ja etenkin julkaisemiselle nousi aina vaan korkeammaksi, samaa tahtia, kun vapauduin valokuvaajana, löysin riemun sekä ponikuvien käsittelyyn, että uskalluksen kuvata isompia, vaikuttavampia alastonkuvia.
Onkohan tässä joku sisäinen vaaka?
Tänään kirjoitan vain tästä päivästä, en jaksa upottautua taustatöiden mielettömän hienoon maailmaan, en tänään, olkoonkin, että just nyt Finrexin ja parasetamoli vaikuttaa niin, ettei kuumekolotus ja kökköpaska olo niin vaivaa.
Toissapäivänä tutkailin Antonio Vivaldia, eilen Vincent van Goghia. Tänään olen vain minä.
Tämän päivän parhaat
Viestittely siskoni kanssa. Mikä suuri riemu siitä, kun hän kertoi, että koska he viihtyvät viileämmässä kodissaan, on heillä 16,5 astetta. Aste enemmän kuin meillä.
Olen ihan siis todella surkea lämmittäjä. Voi olla, että tästä kirjoitin, mutta kirjoittamisiani vaivaa just tasan se sama, kuin lämmittämisiäni. En muista aloittaa lämmittämistä ennen kun vasta joskus illalla, mikä on jo liian myöhä, koska yleensä silloin, kun olisi jo kiire nukkumaan, sinne jää yksi klapi palamaan kituuttaen, ettei meinaa millään koskaan saada peltejä kiinni. Toisinaan muistan lämmittämisen aamusta, mutta unohdan lisätä puita, tai unohdan laittaa pellit kiinni silleen sopivasti. Tai sekä että.
Tai sitten vain tahdon pihistellä polttopuissa enkä lämmitä. Pipo päässä sisällä on ihan okei, eikö?!
Uusia biisejä ihan puskasta. Minulla on Soundcloudissa kymmeniä listoja, joita aina kuuntelen. Kun valitsemani lista loppuu, alkaa sieltä sitten tulla jotain. Nyt tulikin todella jänniä biisejä, jäin nauramaan, että Soundcloud yrittää jotain minulle vihjailla, että nyt irti sieltä Amelie Lens-Charlotte de Witte-Juliet Foxx-Carl Cox-linjalta ja kohti lupsakoita lauleskeluja.
Toimi, sillä niitä biisejä kuunnellen aamun kuvaukset ja lumen heittelyt päälleni ja lumienkeleiden tekemiset, voi miten hauskaa minulla oli!
Sähköposti helmikuisesta näyttelystä, jossa olen mukana hurjan taitavien taidemaalareiden ja kuvanveistäjän näyttelyssä, hevostaiteilijoiden yhteisessä. Ja siis Helsingin keskustassa, älyttömän hienossa galleriassa. Aika silleen metka olo. Eilen kirjoitin siitä, kuinka koen vielä vaikeaksi sanan ”taiteilija” liittämisessä itseeni. Tuollainen galleria, kaikki ne taitavat taiteilijat, ehkä kohta jo uskallan kuiskata sen taiteilijan.
Mieheni, Armas Aviopuoliso, joka esitti TossuTanssin. Hänen elämäntehtävänsä tuntuu edelleen olevan minun hyväntuulisuuteni ja nauruni vaaliminen, mikä kyllä voi ja onkin hyvä tapa selvitä itsekin helpommalla. Kun vaikea nainen pysyy nauravaisena, on hänen puolisonsakin elämä hivenen helpompaa, eikö?!
Suklaa huutaa tuossa vieressäni. Puhelimeeni asettamani hälytys aloittaa kohta oman huutonsa, joten meteliä välttääkseni lopetan tänään näinkin vikkelään.
Kiitos kun tänäänkin tulit lukemaan, arvostan suuresti!
Minna
Tämän minun ”Nyt Minna kirjoitat tai itket ja kirjoitat”-projektini aiemmat tekstit löytyvät täältä:
1.12. Vivaldin Talvi ja allegro non molto
2.12. Van Goghin veli ja elämän painavuus
Helmikuisesta hevostaitelijoiden näyttelystä:
Muutama A3-seinäkalenteri vielä jäljellä:
Perhekuvauksista Päiväkummussa:
Jokioisten jumpista:
Tämän päivän omakuvani:
Jos kiinnostaa lueskella mietteitäni täältä maaseudulta ja katsella kuvia niistä näistä, alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset liittymään Postia Päiväkummusta -sähköpostikirjeiden saajalistaan! (En tuputa en ahdistele enkä lähetä postia useammin kuin 2 krt/ kk!)
