Meneehän se tässä samalla – Hajamielisyys kunniaan?

Meneehan se tassa samalla

Lasken aamupuurolautasen pöydälle jäähtymään, siirrän sen alta mainoslehtisten kasan syrjään. Niiden välistä tipahtaa muutama kirjekuori. Avaan laskut, vien ne työpöydälleni, ajattelin ne vain siihen jättää. Mietin mikä jottei, jos sitten kuiteski vaikka maksaisi laskut pois.

Meneehän se tässä samalla.

Kirjaan sisään tulleet rahat ja maksamani laskut aina ylös itselleni, teen sen, jotta on sitten kirjanpitoaineiston toimittaminen helpompaa. Hivenen vanhanaikaisestihan tämän kyllä teen, Word tai Excel ei jättäisi yhtä suttuista jälkeä kuin tämä tylsä lyijykynä.

Meillä on ”Ihan mitä vaan laatikko” – sinne laitetaan kaikki laatikkoon mahtuva, minkä kotia ei just siinä hetkessä viitsitä tai ehditä etsiä. On siellä teroittimiakin, muutama, mutta paljon on muutakin, sekalaista ja sekaisesti. Voisin siivota laatikon.

Meneehän se tässä samalla.

Vilkaisen keittiöön, jään katsomaan lautasta pöydällä. Pohdin, kuka sen on taas sinne jättänyt, että mitenkä vaikeaa se nyt käytön jälkeen on siirtää astiat tiskipöydälle.

Vatsa murisee. Vastahan söin aamupalan, miten se jo nyt?

Aivan.

Lautanen. Puuro. Aamupala!

Puuro on viileä klöntsä.

Lisään lautaselle vettä ja takaisin mikroon. Pienellä teholla ja pidempään, ettei tartte sitten jäähdytellä. Odotellessa laitan pöydälle jääneet kirjekuoret tyhjiin maitotölkkeihin. Tuvassa on aika vilpoinen ja maitotölkkejäkin jonniin verran, ja puuro on vielä mikrossa. Taidan laittaa tulet puuhellaan.

Meneehän se tässä samalla.

Paitsi että täytyy hakea puita.

Matkalla puukuuriin katselen hevosia, muistan että just nyt olisi hyvä hetki laittaa niiden rehut turpoamaan. Jätän puukassin ovenpieleen, haen ämpärit valjashuoneesta, otan niihin vettä talon seinän hanasta.

Tyhjänä roikkuva pyykkinaru hipaisee niskaa, mietin että ehkäpä näin syyskuussa ei enää kuivateta pyykkejä ulkona. Otan narun irti, laitan kerälle ja vien kuistin kaappiin.

Siitä on lyhyt matka vessaan, hyvä.

Pöntöllä istuskellessani unohdun katselemaan instatarinoita. Hyvän tovin niitä katselen, ennen kun hahmotan pyykkikoneessa vilkkuvan valon.

Eiliset pyykit. Vasta puoli vuorokautta ne on olleet koneessa, hyvin voin laittaa kuivumaan.

Meneehän se tässä samalla.

Laitan pyykit kuivumaan saunaan. Hyvä olisi aina laittaa tulet saunaan kun on pyykkiä kuivumassa. Saunassa ei ole puita, käyn niitä hakemassa pikkukammarista. Siellä on vielä sänky auki, pitäisi pedata.

Toisaalta, varmaan kannattaisi lakanat vaihtaa. Kissa nukkuu sängynpäädyssä, jättää karvaa lakanaan.

Muistan, että siellä olohuoneessa, keinutuolin päällä, puhtaiden vaatteiden vuoressa on lakanoitakin. Mieluummin haen sieltä, niin ei tarvitte sitten kaappiin viikata ihan niin montaa. Silkkaa ajansäästöä, eikö!

Vaatevuori on niin huojuva, että mietin, josko kerralla viikkaisi kaikki pois, kerrankin saisi senkin tehtyä.

Meneehän se tässä samalla.

Katselen, minne laittaisin puhtaiden vaatteiden kasat. Lattia on sotkuinen, sohva karvainen. Josko hakisin tuvasta harjan ja rikkakihvelin, saan lakaistua lattiaa ja siten siistimmän paikan vaatteiden lajittelua varten.

Kävelen olohuoneesta keittiöön. Huomaan puuhellan avonaisen luukun ja auki olevan pellin, hetken mietin mikä on homman nimi.

Aivan. Ne puut.

Laitan takin niskaan, astun ulos. Huomaan vesiämpärit.

Niin ne rehut.

Menen valjashuoneeseen, laitan rehut turpoamaan. Huomaan täynnä olevan roskiksen, vaihdan tyhjän pussin, vien roskat roskikseen.

Takaisin tullessa katselen kuolleita kesäkukkia amppelissa ja ruukussa ja laatikoissa. Päätän ne nyt vihdoinkin ottaa pois, sen verran niitä jo katsellut ja miettinyt.

Meneehän se tässä samalla.

Sen verran on perattavaa, että päätän hakea kottikärryt. Vatsa murisee. Kumma juttu, kun näin on nälkä. En tainnut tarpeeksi syödä aamiaista. Josko vaikka kakkosaamupalaa, tässä välissä.

Sisään mennessä huomaan kassin ovenpielessä. Muistan polttopuut, puuhellan. Ja syömättömän puuron, siellä mikrossa. Menen sisään, laitan mikron päälle, lasken että ehdin hakea puita sillä aikaa kun puuro lämpenee.

Haen puut. Laitan tulen hellaan, poltan maitotölkit samalla, kun joku ne kerran oli nostanut lattialle. Kissa pyörii jaloissa, laitan sille ruokaa. Kissanruokatölkkien roskis on täynnä, tyhjennän sen, vien kuistille, odottamaan sitä kun joku menee ulos.

Koska siis hölmöähän se on eestaas kulkea, turhan takia. Viisaampi on yhteen suuntaan viedä ja toiseen tuoda.

Tyytyväisenä omaan fiksuun ajankäyttööni ja ajattelutapaani tulen takaisin tupaan, päätän käydä vielä vessassa, ennen sitä puuroa.

Matkalla vessaan näen harjan ja rikkakihvelin, huojuvan pyykkivuoren, petaamattoman sängyn ja kylmän saunan, missä on pyykit kuivumassa.

Isäntä tulee vessasta, hetken nauraa ilmeelleni, mikä ilmeisesti on nauramisen arvoinen. Sanoo laittavansa saunaan tulet, minä lupaudun hakemaan puita.

Takaisin tultuani, lakanat vaihdettuani, ihmettelen miksi isäntä nauraa isoon ääneen tuvassa, huutelee sieltä ja kyselee, onko minulla joku projekti siellä mikrossa menossa, jotain uutta tapettiliisterityyppistäkö valmistan.

Lenkiltä tultuani ihastelen valmista ruokaa, pedattua sänkyä ja kasoiksi viikattuja puhtaita vaatteita.

”No helpostihan nuo nyt sai tehtyä, kun ei yritä kaikkea tehdä yhtä aikaa. Yksi homma kerrallaan, alusta loppuun, ja sitten seuraava homma!”.

Niinpä.

Pesäpäivien kolmas kirjoitus on tässä, kaksikymmentäkolme tulevaa päivää vielä odottavat juttujaan. Toiveita ja vinkkejä otetaan vastaan.

Aina vain vähenevän valon päiviin toivotaen tsemppiä, kyllä me hanskataan tämäkin joulukuun pimeys, ihan varmana!!

Ajastasi tänäänkin kiittäen, huomenna sinut jälleen tänne tervetulleeksi toivottaen

Minna

One thought on “Meneehän se tässä samalla – Hajamielisyys kunniaan?

%d bloggaajaa tykkää tästä: