Meillä on roskiskaapissa hiiri, rapina kuuluu ja jos oven avaa varoittamatta, saattaa sen nähdäkin. Hiiri mitä ilmeisimmin luulee, että meidän roskiskaappi on sen ruokavarasto, vaikkei siellä varsinaista ruokajätettä olekaan. Jostain reiästä ne pääsevät roskiskaappiin, varmaan sieltä mistä vesiputketkin tulevat ylös.
Kuuntelin rapinaa ja seurasin KattiKattia, joka oli roskiskaapissa. KattiKatti oli täysin liikkumattomana, kuunteli hiiren liikkeitä siellä jossain sokkelin uumenissa, odotti. Siinä liikkumattomuuden asennossa, alaspainautuneena, se eteni lähemmäs, sentti kerrallaan. Tajusin, etten hengittänyt kunnolla, siinä KattiKattia seuratessani.
Jännitysnäytelmä vanhassa hirsitalossa – kumpi voitti?
Jännitysnäytelmä roskiskaapissa, tulisiko siitä murhamysteeri, vaiko draama? Sijoittuisiko se vain roskiskaappiin vaiko tupaamme? Jälkimmäinen olisi huono vaihtoehto, koska jos KattiKatti ei päästäisikään hiirtä päiviltä, olisiko minulla täällä sitten hiiri metsästettävänä? Tai vaihtoehtoisesti kolme muuta kissaa metsästämässä samaa hiirtä.
Ei hyvä, kumpikaan vaihtoehdoista…
KattiKatti on ihan nero tuossa hommassa. Sillä riittää kärsivällisyyttä odottaa vaikka puoli päivää täysin liikkumattomana, jos se kuulee ja haistaa saaliin. Voi kun minullakin olisi moinen kyky keskittyä!!
Hymähdin sille, kuinka tarkkana kissaa seurasin. Hymähdin myös omalle arjelleni. Se, että ehdin tarkkailla kissaa pitkän aikaa on hyvä asia, kertoo kiireettömyydestä, siitä, että saan ihan itse suunniteltua päiväjärjestykseni ja työaikani. Kauhean kiireinen ihminen ei ehdi käyttää aikaansa sen katsomiseen, kuinka hiirensaalistushomma etenee.
Ei voi tuhlata minuuttejaan ei-minkään tekemiseen.
Kuinka pidänkään elämästäni! Minun hiljainen ympäristöni antaa mahdollisuuden kuulla hiiren rapinan kaapissa, ja minun arkeni antaa mahdollisuuden istua ihan hiljaa paikoillani ensin kuuntelemassa, sitten katsomassa metsästävää kissaa.
”Nyt ei pitäisi kyllä hiiren päästä sisään enää mistään välistä!”
Hyvän tovin isäntä edellispäivänä tutki ja työsti ja tukki tuota roskiskaappia ja putkien vierustoja, ettei enää olisi hiiren mentäviä reikiä. Työnsä päätteeksi pohti, että tuskinpa enää hiiri pääsee sieltä sisään.
Toiveajattelua.
Tiedetään, että aikuinen hiiri mahtuu kulkemaan pienimillään vain seitsemän millimetrin rei’istä sisään, poikaset tätäkin pienemmistä, joten mitä suurimmalla todennäköisyydellä jäi isännän rakojentilkitsemisen jäljiltä vielä moisia pieniä rakoja.
Alle sentti. Ajattele. Tuo hiiri oli vatsan kohdalta varmasti senttejä ja taas senttejä, joten minun hahmotuskykyni loppuu kesken enkä ymmärrä, miten se on mahdollista.
Vähän kuin survoisi golfpalloa reikään, joka on rusinan kokoinen, ja onnistuisi tehtävässään.
Tiedän, ihmettelet miksemme laita hiirenloukkuja. Laitoimme kyllä, tietty! Mutta eivät nekään toimineet. Koska viimeisimmästä loukusta oli ruokapala käyty nappaamassa pois, tuli mieleeni elokuva Hiiri jota ei saatu hengiltä, ja pohdin, että tällainenko vastustaja meillä nyt sitten siellä roskiskaapissa on.
Kun olin kuullut rapinan, olin ottanut etummaiset roskikset pois, jotta KattiKatilla olisi mahdollisuus ylettää sinne taaimpaan roskaämpäriin, sinne, missä hiiri oli käynyt syömässä tonnikalan roippeita tölkistä, tai margariinia siitä suojakääreestä, tai makaronilaatikkoa foliosta. Kun KattiKatilla oli näin mahdollisuus ylettää hiireen hiireen, toivoin kovasti, että saisi hiiren napattua ja siksi jäinkin KattiKatin toimia tarkkailemaan.
Jännitysnäytelmä vanhassa hirsitalossa – kumpi voitti?
Toivoin, että minulla olisi kohta mahdollisuus siihen, että heitän henkensä heittäneen hiiren ovesta ulos, hiiren paikka kun ei todellakaan ole minun taloni sisäpuolella…
Joo, itsekin tajuan kuinka naurettava tuo lause on. Vanha vetoisa väljä rintamamiestalo. Toiveeni siitä, että ei hiiriä sisällä tai rakenteissa, on naurettava ja myös täysin utopistinen. Siksipä KattiKatti oli kuin viimeinen oljenkorteni hiiren hengiltäsaamisen suhteen.
Silti toivoin, että saisin heittää kuolleen hiiren ulos.
Sen sainkin tehdä, hiphurraa!
Ja ulosheittämisessä on vielä yksi plussa lisää tälle meidän kodille ja kotitilalle. Saatoin vain avata oven ja heittää hiiren pihalle ja samalla ovenavauksella päästää Tyyne-koiran ulos. Hiiren huolto oli näin varmistettu loppuun asti. Tyyne joko söisi sen tai piilottaisi jonnekin ja sitten söisi (jos enää piiloaan löytäisi).
Onhan se kyllä tavallaan harmi tappaa hiiri, oma tärkeä paikkansa silläkin luonnossa on. Monen kertaan kohtasin hiiren katseen, kun varomattomasti avasin roskiskaapin oven ja unohdin sen, että pitää vähän kolauttaa ovea ennen kun avaa, varoittaa hiirtä, että se kipittää piiloon. Nättihän tuollainen pieni hiiri on, mustat nappisilmät, hurjan kauniit korvat.
Kerran käteni osui hiireen, kun kumpikaan meistä ei ollut tarkkana. Sillä on kiire jonkun herkullisen roskan kanssa, ja minä en katsonut, kun jotain olin roskikseen laittamassa. Se tunne, kun tuntee roskiksessa pehmeää ja lämmintä ja elävää, edes hipaisun verran, sysää liikkeelle kyllä tosi nopeasti vahvan, primitiivisen inhoreaktion. Olettaisinkin, että eleeni ja liikkeeni olivat suoraan kuin ”tältä inhoava ihminen näyttää ja näin hän kiskaisee kätensä pois”-opetusvideosta.
Ai miksi hiiri pitää tappaa?
Lisätietoa tekstin lopussa olevista linkeissä, mutta siis hiiri voi levittää tauteja, se voi ulosteellaan saastuttaa ympäristönsä, tuhota rakenteita, lämpöeristeitä, kankaita ja muita materiaaleja JA syödä sähköjohtoja.
Vaikka siis nätti onkin, niin en siltikään tahdo mitään hiiripopulaatiota talooni, koska siinäpä sitten olisikin metsästysprojekti, jos omin voimin pitäisi tehdä, saati maksaa ammattilaiselle. KattiKatin metsästystuokiot ja sille vaihtoehtona ”Ennaltaehkäisy, oikeaoppinen karkottaminen ja tarvittaessa ammattilaisten apu ovat avainasemassa ongelman ratkaisemisessa.”, aika lailla eri maailmasta nuo tavat!
Siksi KattiKatin metsästyspuuhat lämmittivät, tekipä kerrankin jotain muuta kuin vain nukkui uuninpankolla.
Ei muuten kauaa kestänyt, että toinen hiiri tuli rapisemaan. Hetken oli mielessä ”Voivoivoi, tuliko sieltä äiti/isähiiri etsimään puolisoaan ja voivoi, mitenkä, jos hiirilapsia oli, ne sitten pärjäävät, jos tuokin listitään.”. Hyvä. Just noin. Eläimen inhimillistäminen on JUST se, mitä tarvitaan…
KattiKatti metsästi sen toisenkin, Tyyne sai lisää piilotettavaa/ syötävää.
Sen jälkeen on ollut hiljaista ja KattiKatti on palannut taas uuninpankon lämpimään.
Rauha Päiväkummussa.
Hetken, ainakin.
Ajastasi kiittäen ja kumartaen
Minna täältä Päiväkummun tilalta
Postia Päiväkummusta -sähköpostikirjeet
Koska tietosuoja-asetukset turvaavat tietosi, tehdään asia huolella:
- Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset liittymislomakkeelle, jossa kysyn vain etunimesi ja sähköpostiosoitteesi
- Saat 1-2 minuutin sisään sähköpostiisi vahvistuslinkin, jota klikkaamalla pääset liittymään postituslistalle, ja saat ensimmäisen Postia Päiväkummusta.
- Melko usein vahvistuslinkki menee sähköpostisi roskakoriin tai roskapostikansioon, sieltä kannattaa siis käydä kurkkimassa.
- Mikäli vahvistuslinkkiä ei klikkaa, ei listalle pääse.
- Jokaisen Postia Päiväkummusta lopussa on ”poistu postituslistalta”-painike, joten pääset helposti irti, jos (jostain ihmeen syystä) niin haluaisit.
Luettavaa muualla:
Jyrsijöiden levittämät sairaudet Suomessa, Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2005;121(3):295-302 https://www.duodecimlehti.fi/duo94779