Minun piti kirjoittaa sinulle seinäkalentereistani, niistä mitkä ovat myynnissä. Ajattelin pikaisesti ehkä esitellä kaikki kuvat, ei sen ihmeempää ollut tarkoituksenani. Mutta kalenterimarkkinointini kuitenkin jäi pahasti tiedonetsinnän jalkoihin, kun jäin miettimään mitä kaikkea sain kesän aikana nähdä ja kuvatakin. Jäin lueskelemaan hevoslauman käyttäytymisestä (linkki tekstin lopussa). Ajatus tuon tiedon etsimiseen tuli ties mistä, ehkä kalenterin kuvista, mutta kuitenkin, löysin vahvistuksen ajatukselleni, olin aivan oikeassa. (Villi)hevoslaumoissa johtajana on aina tamma.
Minulla on täällä Päiväkummun tiluksilla aina ollut vain oreja, tai ruunia, joten minun laumoissani johtajakin siis on ori. (Olen kirjoittanut tallitoiminnastani oman postauksen!) Olen nähnyt ja ikuistanut kuviksi varsa toisensa jälkeen sen, mitä tapahtuu, kun laumaan laitetaan tulokas. Kait se on hiukan sama työpaikalla, kun siellä aloittaa työt uusi ihminen, tai lastentarhassa, kun tulee uusi työntekijä tai uusia lapsia.
Tai no ei ehkä ihmismaailmasta löydy vastinetta lauman arvojärjestyksen rakentamiselle, eikä todellakaan sille, kuinka toisinaan tulokas haastaa aivan satalasissa johtajaa. Aattele nyt, jos uusi lapsi päiväkodissa tai uusi työntekijä toimistossa hyppäisi suoraan pomon pöydälle tanssimaan…
No mutta, hevosten maailmassa silloin on hyvä, kun kaikki kulkee samalla tavalla, samat rutiinit vallitsevat, samat kellonajat, samat systeemit. Hevoset ovat toki mukautuvaisia, mutta kuitenkin, voivat parhaiten tasaisessa elämässään. Kun laumaan laitetaan uusi hevonen, räjähtää kaikki käsiin, hetkellisesti. Aina se tulokas sotkee hevoslauman systeemit, ainakin siksi aikaa kunnes laumanjohtaja on saanut tulokkaan ymmärtämään, missä sen paikka on (ja erityisesti sen, että se paikka ei ole arvojärjestyksen yläpäässä).
Muistan kuinka aina aivan haltioituneena seurasin hevosten liikehdintää ja elekieltä. Se oli kiehtovaa seurattavaa. Valtavan kiehtovaa, varsinkin sitten kun jo osasi hevosten elekielen ja ymmärsi sen kaiken, mitä hevoset toisilleen puhuivat!
En ole laskenut täällä asuneiden hevosten ja ponien määrää, tuolta kuvakansioista ja kovalevyiltähän sen voisi tarkistaa. Talliyrittäjäksi ryhdyin silloin kun muutimme maalle, joten valokuvaamiseen käyttämäni aika kasvoi jo oman paikan ja maaseudun myötä, ja viimeistään ensimmäisten varsojen myötä kuvaamiseen käytetty aika ja kuvattujen kuvien määrä räjähti moninkertaiseksi. Vuodesta 2012 vuoteen 2019, olin pihattotalliyrittäjänä, vaan enpä muista kuinka paljon hevosia täällä asui. (Talliyritykseni loppuvaiheista olen kirjoittanut täällä.) Paljonko hevosia? Parikymmentä? Kolmatta kymmentä? En ole määrää laskenut, mutta jokaisen varsan kyllä muistan.
Mennään nyt kuitenkin hetkeksi kalentereihin
Minulla on nyt, tänäkin vuonna, myynnissä A3-kokoisia seinäkalentereita. Poni- ja /tai maisemakuva täyttää koko paperin, kirjoitustilaa ei siis ole. Päivien numerot ovat sivun alareunassa yhtenä rivinä. Tai ei nyt ihan vaan rivinä, on siellä välit sunnuntaiden ja maanantaiden välillä, että pysyy kärryillä viikkojen suhteen. Myös pyhäpäivät on merkattu.
Minä kun näissä kirjoituksissani niin kovin herkästi lähden jonnekin aivan sivuteille, niin tässä kohdassa on ihan selvä risteys ja sivuloikan mahdollisuus, jos kävisi pohtimaan tätä pyhäpäiväasiaa, ja sitä, kuinka paljon enää nyky-yhteiskunnassa on merkitystä sen suhteen, onko pyhä vai ei.
Pyrin nyt kuitenkin pysymään aloittamallani linjalla, hevosissa ja niiden laumaelämässä ja kalenterini kuvien kuvaushetkissä. Kirjoitin kyllä muistilappuuni, että nyky-yhteiskunnan 24/7- ja 365-mentaliteetista saisi kelpo aiheen ihan omalle postaukselleen, siitä, kuinka ennen kaikki pysähtyi vaikkapa pitkäperjantaina, ja kuinka nyt ei mikään koskaan pysähdy.
Kesäni neljän ponioriin kanssa
Tämän kesän kuvilla mennään ja voihan pojat, kyllähän näiden tänä kesänä kuvaamieni kuvien vyöryssä riittää muutamankin vuoden kalentereihin! Viime kesänä täällä laidunsi kaksi ponia, tänä kesänä oli ihan oikea lauma, neljä ponioria. Vaikka viime kesän oriit olivat hurjan kauniita ja kuvauksellisia, saa neljä ponia aikaan paljon enemmän leikki- ja riehutuokioita kuin kaksi, ja minulle tarjoiltiin sitä kovasta kaipaamaani hevosten elekieltä yllin kyllin!
Viime kesän liikkumisista ja myös riehuttamisista vastasi yksivuotias Kyösti. Sen kaverina oli valtavan kaunis valkoinen ori Pertti. Jo viime kesän lopulla Kyöstistä näki, että sen ego oli jo kasvanut, vaikka Pertti hyvä johtaja olikin, piti Kyöstin järjestyksessä. Tänä kesänä, kun nyt kaksivuotias Kyösti tuli laitumelle, tuli se kyllä ihan voittaja-asenteella!
Kalenterikuvissa näkyy tuo Kyöstin valtava ego. Kalenterin tammikuun kuvan kuvaushetkessä oli tavallaan jännät paikat, siinä Kyösti ihan tosissaan haastoi laumanjohtajaksi nousseen aikuisen oriin Aapon. Tuosta kuvasta hiukan näkyy, kuinka Kyösti oli toistuvilla näykkäilyillä saanut Aapon kaulan pienille venteille. Aapon kaulassa ei siis ollut likaa, vaan verta…
Valtataistelua, sitähän se luonnonvaraisissakin hevos- ja ponilaumoissa on. Nuoret oriit haastavat laumanjohtajia, testaavat, pääsisikö itse nousemaan johtavaksi oriiksi. Mikäli lauma on sekalauma, tai villihevoslauma, on arvojärjestyksessä ylimmäisenä tamma, joka toimii koko lauman johtajana. Johtavan oriin päätehtävä on puolustaa laumaa ja levittää genomiaan, geeniperimäänsä, ja juuri siksi kilpailevan lauman johtava ori voi hyökätä varsojen kimppuun ja jopa tappaa ne, estääkseen ”väärän” genomin leviämisen.
Kyösti ei ollut tappamassa ketään, se vaan olisi mielellään itse ollut Se Pomo. Se halusi testata, voiko Aapon johtajuuteen luottaa.
Se kyllä tiedusteli Aapolta että ”Mitenkäs on, tuliskos meikkiksesta pomo?!”, toisinaan kipakalla asenteella ja vahvoilla äänenpainoilla, mutta yhtä kaikki, läpi kesän, vaikka oikein hyvin tiesikin Aapon vastauksen. Toisaalta, ehkä tuosta väännöstä myös näki, miten hevosten luonteenpiirteet periytyvät, näki, millainen on isänsä poika.
Yhtä jääräpäitä molemmat!
Lauman järjestäytymisestä
Yleensä uudet hevoset luottavat arvojärjestyksessä ylempänä olevaan, eivätkä todellakaan heti ja suoraan käy haastamaan johtajaa. Muistan tallivuosieni varrelta kaikki hevoset, mutta en kaikkia laumaanlaittamisia. Ison egon varsat ja laumaan laittamiset muistan kyllä joka ikisen. Muistan edelleen sen huolen ja pelon, mikä tuli siitä, jos hevoset oikein kunnolla painivat (jos tämä ilmaus nyt tässä kohden kelpuutetaan), . Yksi niistä varsoista, joka testasi laumanjohtajaa, se ei laumaan sopinut ollenkaan ja sen siksi otin asumaan erilleen, mutta muut kyllä sitten hyväksyivät oman paikkansa laumassa, hyvä niin. Niina Viitamäki kirjoittaa hyvässä ”Hevosen luontainen käyttäytyminen”-postauksessaan:
”Lauman jäsenyys ja arvojärjestyksen selkeys antaa hevosille turvallisuuden tunteen. Kesyjenkin hevosten stressitiloja mitatessa on havaittu, että arvoasteikossa ylimpänä olevan hevosen läsnäololla on rauhoittava vaikutus muihin hevosiin. Varsat hakeutuvat mielellään toisten varsojen seuraan ja leikkivät yhdessä railakkaita juoksulenkkejä. Kun varsa seurustelee ikätoveriensa ja aikuisten hevosten kanssa, se saa samalla harjaannusta hevosten ”kielessä” ja käyttäytymissäännöissä.”
Tämä näkyi tämän kesän laumassa, ja näkyy myös kalenterini kuvissa
Jos tammikuu ja kesäkuu ovat valtataistelua, leikkiä ja vauhdin hurmaa näyttävät sitten kalenterini helmi-, marras- ja joulukuu. Helmikuun kuvassa laumanjohtaja-Aapo intoutui pierupukkilaukkaan hänkin, laumanjäsenten jo mentyä lujaa laitumen päästä päähän. Myös joulukuun kuva on Aaposta, joka intoutui vauhtiin ja hurmokseen kaverin kanssa (sen leikkikaverin olen tylysti poistanut tuosta kuvan etureunasta…).
Marraskuun kuvassa näkyy yksi leikin vaihe, kun Kepponen ja Tauno olivat posket ja sieraimet vastakkain, ennen kun taas menivät hyvinkin vikkelään, välillä pysähtyen ja pystyyn loikkien.
Toki tänä kesänä hienoisena huolena oli ajatus siitä, voiko laumaan laittaa oreja ja vielä sellaisia, jotka ovat jo aikuisia, ja ovat siitoskäytössä. Oletusarvona oli, että vaikka astuva ori tietenkin on tammalaumansa kuningas, voi monta kuningasta muodostaa hyvin toimivan lauman kunhan ei ole tammoja näkö-, kuulo- eikä hajuetäisyydellä.
Koskaan ei saa olettaa,
mutt nyt oletusarvomme toteutui, hyvä niin, eli lauma oli tiivis, toimiva, hyvä ja rauhallinen ja niin olivat kaikki neljä poniakin siinä.
Viitamäki kirjoitti, ”Hyvä itseluottamus parantaa hevosen mahdollisuuksia päästä ylemmäs arvojärjestyksessä” ja tämä nauratti minua kyllä kovasti, koska tuo vei ajatukseni suoraan Kyöstiin ja nimenomaan tuohon tammikuun kuvaan. Kyöstillä oli aivan huikean kokoinen ego, ja siksi se suoraan haastoi Aapo-johtajan. Jos tiukkaan takertuviin kasveihin vertaisi, oli Kyösti kuin tummarusokin siemenet villasukkani varressa, tai ponien otsatukissa, tai takiainen villapaidassa. Kyösti ei hetkeksikään antanut periksi, vaan oli kiinni toisen takajalassa tai hännässä ja tai kyljissä tai kaulassa (kuten kuvasta näkyy).
Muistelisin, että ehkä noin vartti tuon kuvan oton jälkeen Aapo oikeasti hermostui (luulen, että se salaa nautti kun sai näyttää johtajuuttaan nulikalle, joka muuten oli sen oma poika), ja kaikella painollaan pakotti Kyöstin väistämään ja ymmärtämään, kuka on johtaja ja piste.
Nuo ovat tilanteita, missä valokuvaajaminäni on kotonaan. Kun hevoset leikkivät/ riehuvat/ saati oikeasti ottavat mittaa toisistaan, ovat ne hurjan ryhdikkäitä ja liikkuvat paljon, mikä on aina kuvaamisen arvoista. Toisaalta, koska ponit täällä asuessaan ovat minun vastuullani, joten onhan siinä riekkumista katsellessa hienoinen huoli. Noin vahvassa johtajuusväännössä voi sattua ja isostikin, ja siinä sitten minun lupsakat kuvaustuokioni saattavat muuttua haavojen tai muiden vammojen hoitamiseksi.
Eivät muuttuneet, hyvä niin
Ja niin, se Nooran ja minun yhteinen pohdintani siitä, voiko astuvia ja aikuisia oreja laittaa samaan laitumeen, siitä myös Viitamäki kirjoitti, ”Toisilleen vieraat oriit suhtautuvat toisiinsa erittäin hyökkäävästi. Luonnossa oritappelut eivät yleensä johda toisen kuolemaan, koska tappiolle jäävällä on paljon tilaa tunnustaa toinen voittajaksi ja poistua paikalta.”
Kyösti jäi tuossa tappiolle, mutta sen persoonaan ei kyllä mahdu tuo ”poistua paikalta”. Jääräpäisenä ja hämmästyttävän vahvan kunnon ja kestävyyden omaavana se tietenkin haki johtajuutta laumassa seuraavina tuleviin nähden. Tästä loistoesimerkki on kesäkuun kuva, missä kaksivuotias Kyösti ja kolmevuotias Tauno leikkivät/ testaavat toisiaan. Myös tuossa oli minäni hyvin vahvasti kahtia jakautunut. Talliyrittäjäminä oli lähes kauhuissaan kun nuo kaksi hyppivät pystyyn ja kuten kuvasta näkyy, todellakin todella pystyyn. Valokuvaajaminäni, se luonnollisesti riemuitsi aivan haltioituneena saamistaan kuvista.
Ja kyllä, yhdistelmä talliyrittäjä-valokuvaaja on raskas, kun yhtä aikaa riemuitsee ja pelkää…
En tiedä mitä sinä tästä tekstistä tuumasit, minä tykkäsin, aiheesta ainakin, hevosten laumaelämä ja hevosten kieli ja elekieli ja valokuvat ovat minulle rakkaita aiheita.
Kerron kyllä lopuistakin kalenterini kuvista, mutta seuraavassa postauksessa.
Ajastasi kiittäen ja kumartaen
Minna täältä Päiväkummun tilalta
Postia Päiväkummusta -sähköpostikirjeet
Koska tietosuoja-asetukset turvaavat tietosi, tehdään asia huolella:
- Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset liittymislomakkeelle, jossa kysyn vain etunimesi ja sähköpostiosoitteesi
- Saat 1-2 minuutin sisään sähköpostiisi vahvistuslinkin, jota klikkaamalla pääset liittymään postituslistalle, ja saat ensimmäisen Postia Päiväkummusta.
- Melko usein vahvistuslinkki menee sähköpostisi roskakoriin tai roskapostikansioon, sieltä kannattaa siis käydä kurkkimassa.
- Mikäli vahvistuslinkkiä ei klikkaa, ei listalle pääse.
- Jokaisen Postia Päiväkummusta lopussa on ”poistu postituslistalta”-painike, joten pääset helposti irti, jos (jostain ihmeen syystä) niin haluaisit.
Luettavaa muualla:
Hevosen luontainen käyttäytyminen https://www.luontoaidinhevoset.com/50
Johtajuus ja eläinsuojelulaki https://minnatallberg.com/2014/09/08/johtajuus-ja-elainsuojelulaki/