Minulta loppuu aika kesken. En eilen saanut tehtyä sitä enkä toissapäivänä tätä, siitä edellispäivänä jäi tuo, ja niin edelleen ja niin edelleen. En ehdi. Jää tekemättä, siirtyy eteenpäin, päivä kerrallaan aina vaan, jää tekemättä, en ehdi, oivoioi vaikeroin, kun en ehdi.
Harva se päivä totean, että aika loppuu kesken.
Ja siis tähdennettäköön, että en pohdi elämänmittaisia asioita tai sitä, että voin kun eläisin niin-ja-niin vanhaksi, että ehtisin nähdä/ kokea jne jotain. Ei, kun pohdin aika pieniä asioita, sitä-tai-tätä työasiaa, tai päivittäistä meditointia, tai muuta (no okei meditoinnin pohtiminen on hyvästä, sitä saakin vähän harmitella, jos ja kun jää tekemättä).
Minulta loppuu aika kesken.
Paskat.
Se mitään lopu. Aika ei koskaan lopu, paitsi ehkä sitten jos koko universumi räjähtää, enkä tiedä loppuuko silloinkaan, lasketaanhan nytkin aikaa taaksepäin vaikkapa dinosaurusten aikakauteen, jolloin maapallokin otti aikamoisen iskun vastaan.
Tieteen Termipankki vastaa kysymykseeni siitä, kuka on keksinyt ajanlaskun, että ”Sen selvitti aleksandrialainen tähtitieteilijä Sosigenes Julius Caesarin toimeksiannosta noin vuonna 46 eaa., jolloin luotiin juliaaninen ajanlasku.”
Kun googletan dinosaurusten aikaa, pohtiessani tätä aika-asiaa ja universumin räjähdystä, kertoo Tunturisusi seuraavaa: ”Geologiset kaudet ovat Maan kehityksen kausia, joista suurimpia nimitetään maailmankausiksi ja niiden osia kausiksi ja epookeiksi. Viimeisimmät kolme maailmankautta olivat paleotsooinen maailmankausi (542 – 251 mvs), mesotsooinen maailmankausi (251 – 66 mvs) ja kenotsooinen maailmankausi (66 mvs – jatkuu edelleen nyt). Dinosaurukset kehittyivät, elivät ja kuolivat sukupuuttoonkin mesotsooisella maailmankaudella.”
Niin ja tuo mvs, se siis tarkoittaa miljoonaa vuotta sitten.
Ajanhallintaongelmia – Et vain osaa käyttää tuntejasi oikein?!
Turha siis minun tai kenenkään muunkaan on väittää, että aika loppuu kesken, että ei ehdi kaikkea.
Ei se aika lopu, ei kesken, eikä ollenkaan.
Minä vain olen väärässä paikassa väärän asian kanssa väärin mitoitetun olemisen suhteen, jos kerran minusta tuntuu, että aika loppuu kesken. Kykyni hallita aikaa on siis väärä?
No hei daa-a, kuka muka voi hallita aikaa?? Urpo.
Pisteet minulle kuitenkin siitä, että kyselen. Einstein on sanonut, että ”Tärkeää on olla lopettamasta kyselemistä”, joten hyvä että kyselen. Mutta siis ”Kykyni hallita aikaa on väärä?” ei ole huono pohdinnan kohde, se vaan on täydellisen väärin muotoiltu. Tuo kyseinen kysymys, nuo sanat, ne eivät tätä pohdintaani ajan riittämättömyydestä vie rakentavalla tavalla eteenpäin. Koska siis oletan, että kysyessään itseltään kysymyksiä niiden toivoisi vievän eteenpäin, ei taaksepäin, eikä todellakaan itsensä syyttelyyn.
Einstein on myös sanonut, ”I have no special talent. I am only passionately curious.”. (Ei minulla ole erityislahjakkuuksia, olen vain intohimoisen utelias.) En siis ole väärillä urilla kysellessäni itseltäni, kysellessä ja kyseenalaistaessa.
Miksi muuten itsensä kyseenalaistaminen kääntyy niin nopeaan itsensä syyttelemiseksi ja negatiiviseksi tökkimiseksi?? Jos tiedekin kerran lähestyy totuuksia siten, että tutkijoiden väitteitä saa ja pitääkin kyseenalaistaa, minkä myötä he palaavat takaisin tutkimuksensa pariin, ja mahdollisesti korjaavat jotain tutkimuksessaan tai sen johtopäätöksen muotoilussa tm, niin miksi tuo ei pätisi itsensä suhteen??
“I think and think for months and years. Ninety-nine times, the conclusion is false. ”The hundredth time I am right.” (Mietin ja mietin ja mietin ja yhdeksänkymmentäyhdeksän kertaa on johtopäätökseni väärä, sadannella kerralla olen oikeassa.)
Yksi lemppariajatelmistani on Einsteinin ajatus siitä, miten ongelmia ratkaistaan, miten suhtaudutaan kysymyksiin ja vastauksiin. Mainio sivusto Quote Investigator kertoo, että Einsteinilta kysyttiin kerran, kuinka hän viettäisi aikaansa, jos hänelle annettaisiin ongelma, josta hänen elämänsä riippui, ja hänellä olisi vain yksi tunti aikaa ratkaista se.
Hän vastasi sanomalla käyttävänsä 30 minuuttia ongelman analysointiin, 20 minuuttia ratkaisun suunnitteluun ja kymmenen minuuttia ratkaisun toteuttamiseen. Tästä on tuolla sivustolla monenmoisia versioita, pointtina kuitenkin tuo sama, eli ongelman analysoinnin ja oikean sanoittamisen tärkeys.
Siispä, kiitos Einstein, muotoilepa Minna kysymyksesi ”Kykyni hallita aikaa on siis väärä?” uudestaan.
Ajanhallintaongelmia – Et vain osaa käyttää tuntejasi oikein?!
Koen sammuttelevani tulipaloja, joka päivä. Koen, että aika ei riitä, että aina iltaisin joudun toteamaan, mikä jäi tekemättä. Tiskit jäi tiskaamatta, tai uunit lämmittämättä, tai blogi kirjoittamatta, tai jotain.
Millainen on suhteeni aikaan? Miten käytän ne kaksikymmentäneljä tuntia, mitä minun vuorokaudessani on?
Tuosta on yksi suuri idolini Arnold Schwartzenegger puhunut. Hän on pohtinut, miten ihmiset aina voivottelevat just sitä samaa, mitä minä voivottelen. Hän ihmettelee, miten niin ei voi ehtiä. Eräässä puheessa hän lähti laskemaan vuorokauden tunteja, osoittaakseen, että kyllä ehtii. Toisinaan lasken hänen esimerkkinsä mukaan, lasken vuorokauden tunteja, jotta näen mitä kaikkea mahtuu tai ei mahdu päiviini.
Se on toimiva tapa. Kertoo myös siitä, millainen arvomaailmani on. Paperille kun kirjoittaa, hahmotan vielä paremmin, mihin aika menee. Tässä siis sinulle esimerkkinä minä, joka työskentelen itselleni eli kotona, enkä juurikaan käy missään:
Aikaa ei voi hallita, mutta tekemisiään todellakin voi
Kaksikymmentäneljä tuntia eli vuorokausi.
Siitä vähennä yöunet, mitkä olisi syytä olla kahdeksan tuntia, jää kuusitoista tuntia.
Kaikki ruokailut ja välipalat, tunti, puolitoista, paljon? Ehkä pari tuntia yhteensä, jää siis neljätoista tuntia. Harrastus, liikunta, ulkoilu, tunti kaksi, monta? Vaihtelee, tiedän, mutta ollaan nyt vaikka tässä hetkessä, pohditaan vaikka tätä päivää tai huomista. Kävelylenkki yksi tunti, siihen mahtuu vaatteidenvaihdot ja samalla polttopuiden hakeminen puukuurista. Kolmetoista tuntia.
Venyttelyyn, meditointiin, joogaan, taukojumppaan, mitä nyt sitten teetkään, tunti vaiko jopa enemmän, eli kaksi? Otetaan tunti, siihen menee vartin meditointi ja vartin jooga ja parit jaloitteluhetket. Kaksitoista tuntia.
Meillä on neljä kissaa. Kaksi aikuista, jotka ovat ulos-sisään-ulos-sisään ja kaksi naperoa. Kissojen ruokintaan ja ovimikkona toimimiseen ja paskahuussien siivoamiseen ja muuten vain ihmettelyyn menee minulta ainakin heittämällä puolitoista tuntia päivässä. Kymmenen ja puoli tuntia.
Työnteko eli kuvankäsittely, kirjoittaminen ja some. Niihin menee laiskana/ huonona päivänä nolla tuntia, hyvänä työpäivänä kymmenen tuntia, miten siitä lasket tuntimäärän? Myönnän, hankalasti, tämä on työssäkäyvillä ihmisillä paljon helpompi, kun sinä voit laskea työpäivän pituuden plus työmatkat ja vähentää sen yhtenä könttänä. Mutta onneksi mehän jo aiemmin ymmärsimme, että vaikea on mitään muuta kuin elää tätä päivää ja pohtia huomista. Laitetaan vaikka neljä ja puoli tuntia. Kuusi tuntia jäljellä.
Siirtymät, iltatoimet, aamutoimet, pukeutumiset riisuuntumiset peseytymiset, tunti, kaksi? Sanotaan puolitoista, aina tulee sellaisia hetkiä kun ei tee mitään jo listatuista mutta kuitenkin vievät aikaa. Neljä ja puoli tuntia.
Vanha maalaistalo, puulämmitys, siihen kuluva aika on nollasta tunnista kolmeen, neljään tuntiin. Mutta koska nyt on pikkupakkanen, eikä tuule, voi laskea, että puiden haku, tulien sytyttäminen ja tarkkailu ja kaikki se, siihen menee tunti ylimääräistä. Eikun siis ei se ole ylimääräistä, vaan ihan vain aikaa. Kolme ja puoli tuntia.
Minä varastan omaa aikaani somella – Kuinka tyhmä voinkaan olla?!
Kirjoitin ylempänä jo somesta, siitä kuinka se on mukana työajassani, stoorien teko ja julkaisut feedeihin. Ihan en ole vielä saanut somea olemaan VAIN työväline, joten joudun kyllä myöntämään, että työhön kuuluvan somen lisäksi on lukuisia somenotkumistuokioita, sellaisia ”Oho mite mä jäinki tänne notkumaan?!”- tuokioita.
Huonoina päivinäni voi mennä kolmekin tuntia, hyvinä päivinä, kun instan käyttö on hyvin hallittua, ehkä vartti, jos sitäkään. Tämän jälkeen siis hyvässä päivässä on jäljellä edelleen suurinpiirtein tuo yllä mainittu kolme ja puoli tuntia. Huonona päivänä saattaa someaikavaras viedä kaksi tuntia, eli jäljelle jää puolitoista tuntia, tai saattaa viedä kaiken jäljellä olevan, ja tehdä sen hyvin häiritsevästi eli pitkin päivää, pieninä hetkinä.
Jos siis minulla on paska päivä, olen väsynyt, kiukkuinen, ajelehdin, saattavat päivän vapaat tunnit olla sitten siinä.
Ajattele!
On siis hyvä tehdä näitä Schwartzeneggerin ”tuntilaskelmia”, eikö! Tuo alkuperäinen ongelmani, ”Minulta loppuu aika kesken” onkin ihan totta niinä päivinä, kun en keskity.
Paskan päivän tunnit on käytetty, mutta hyvässä päivässä meillä on siis vielä kolme ja puoli tuntia. Hyvänä päivänä some oikeasti on työtä, ja vikkelästi tehty, jolloin siihen menee puoli tuntia. Vielä siis on kolme tuntia. Minun aamu on hidas ja pitääkin olla, kolme kupillista kahvia ja aamusivujen kirjoittaminen ja läppärillä kirjoittamista, ihan vaan että saisin viholliseni eli kirjoittamisen vastustuksen pois itsestäni. Noihin menee puolitoista tuntia.
Puolitoista tuntia jäljellä, ajattele!!
Siinä ehtii hakea lapset tarhasta tai viedä treeneihin tai mennä kauppaan tai siivoilla tai lukea kirjaa tai ulkoilla tai saunoa tai käytyä hierojalla ja tuijottaa seinää tai maisemaa tai telkkaria tai mitä vaan ja hyvänen aika että ehtii!
Olen siis ehdottomasti Schwatrzeneggerin ihailija, koska hän ON aivan oikeassa ihmetellessään miten ihmiset eivät muka ehdi. Myönnän kyllä, että ruuhkavuosia ei syyttä ruuhkaisiksi sanota, mutta silloinkin on vara valita, suppeammin kyllä, jos täytyy liitää sinne tänne tonne mutta loppupeleissä, sekin on oma valinta. Tiedän, ja olen kirjoittanut ruuhkavuosista ja ajasta ja tyhjyydestä Kun lapset muuttavat pois kotoa ja “Sun ruuhkavuodet on ohi!”.
Aikaa on meillä kaikilla tasan niin kauan kun sydämemme lyö. Kun se sen lopettaa, se on sitten siinä. Silloin toki olisi oikeutettua pohtia ”Minulla loppuu aika kesken!!”, mutta luultavammin se et enää ole sinä, joka tuota pohdit, vaan omaisesi jotka saattavat surra sitä miten he itse käyttivät aikaansa.
Ajanhallinta – nykyajan yksisarvinen
Aikaa ei voi hallita, siksi koko termi ajanhallinta on erittäin harhaanjohtava. Mitä jos ihan ensimmäisenä myöntäisi sen valitettavan tosiasian, ettei minun aikani ikinä tule riittämään kaikkeen? Kornia mutta täyttä totta on, että minun aikani ei tule riittämään edes kaikista tärkeimpiin ihmisiin, tai tekemisiin. Ja kun ottaa huomioon kaikki aikaamme turhaan tärväävät asiat, ehdin vielä vähemmän.
Ihme kuinka helpolla me ihmiset hukkaamme aikaamme. En tarkoita sitä, että pitäisi kulkea jotenkin supervalaistuneena siitä, että kohtamekuollaaneimeehditäkuitenkaankaikkea-transsissa, mutta ainakin minua tämä oivallus ravisteli, aika lailla. Se, näkyykö se mitenkään arjessani, tuo järkkyminen, sitä en tiedä. Toivottavasti edes hiukan vähemmän on tarpeetonta ajanhukkaa.
Tämä on sama kuin ruokahävikki!
Joku kasvattaa kasvit, eläimet, kaiken. Joku siirtelee niitä, joku käsittelee, ruokkii juottaa ja niitä työstetään ja kuljetetaan viedään kauppoihin hinnoitellaan asetellaan hyllyyn. Kaikki on hyvin, jos tuote ostetaan, ja se oikeasti syödään (tai edes koira tai kanat syö sen). Mutta ajattele, kun se lentää sellaisenaan roskiin, tai kompostiin.
KAIKKI se aika, raha ja vaiva, mitä kyseiseen ruoka-aineeseen tai tuotteeseen meni, on hukkaa.
Samalla tavalla se pätee minuun, ja sinuunkin. Tosin sillä erotuksella, että jos ruokajäte kompostoidaan, jatkaa se edes elämäänsä multana ja ehkä pääsee joskus kukkapenkkiin mutta sinä ja minä, meitä ehkä ei laiteta kompostiin.
Mieti mihin aikasi laitat
Mieti, mihin aikasi laitat. Minä ainakin mietin, sekä toiveikkaana etukäteen, että tyytyväisenä/ ärsyyntyneenä huomattuani, kuinka taas on päivä ollut viisas tai sitten vähemmän viisas.
Aina sanotaan, että koskaan ei tiedä mikä on sydämen viimeinen lyönti. Hyvää on, ettei tiedä, mutta hämmentävää on, kuinka turhuuksiin saan ajan kulumaan, minä ainakin.
Onneksi aina voi parantaa, koska huomenna on taas uusi kakskytneljä tuntia, mistä voi lähteä vähentämään tunteja. Toisaalta, jos huominen ei tule, no sittenpä ei enää ole turhaa ajankulutusta tai lorveksimista tai somettamista tai mitä lie.
Ehkä sen voisi ajatella niin, että mitä just nyt teet, se on oikeasti se ainoa mitä voit tehdä. Suunnitella voit huomista, mikä ehkä toteutuu ehkä ei, ja miettiä voit eilistä ja etenkin sen hyviä piirteitä, mutta just nyt, mitä teet, just nyt. SE on se, mikä merkkaa.
Ajastasi kiittäen ja kumartaen
Minna täältä Päiväkummusta
P.S. Hiphiphurraa, tämä on joulukuun neljäs postaus! En uskaltanut etukäteen leveillä joulukuun tiuhalla julkaisutahdilla, koska en edellisvuosina ole suurista suunnitelmista ja etukäteishuutelusta huolimatta pysynyt omassa päätöksessäni. En vieläkään huutele, vaan vain kuiskaan, että hiphei, hyvä minä! Huomisen postauksessa avaan arvonnan, A3-kokoisen seinäkalenterin, ponikuvillani täytetty. Kalenterit tulivat eilen ja ovat upeita!
Postia Päiväkummusta -sähköpostikirjeet
Koska tietosuoja-asetukset turvaavat tietosi, tehdään asia huolella:
- Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset liittymislomakkeelle, jossa kysyn vain etunimesi ja sähköpostiosoitteesi
- Saat 1-2 minuutin sisään sähköpostiisi vahvistuslinkin, jota klikkaamalla pääset liittymään postituslistalle, ja saat ensimmäisen Postia Päiväkummusta.
- Melko usein vahvistuslinkki menee sähköpostisi roskakoriin tai roskapostikansioon, sieltä kannattaa siis käydä kurkkimassa.
- Mikäli vahvistuslinkkiä ei klikkaa, ei listalle pääse.
- Jokaisen Postia Päiväkummusta lopussa on ”poistu postituslistalta”-painike, joten pääset helposti irti, jos (jostain ihmeen syystä) niin haluaisit.
Luettavaa muualla:
https://www.tunturisusi.com/dinosaurukset/geologiset.htm
https://tieteentermipankki.fi/wiki/T%C3%A4htitiede:ajanlasku