Elämä maaseudulla

Toive leudosta keväästä ja muisto kovasta pakkastalvesta

17
helmi
Etusivu » Toive leudosta keväästä ja muisto kovasta pakkastalvesta

Kutsun niitä keväthumpsauksiksi. Sellainen tulee, kun saa äkillisen oivalluksen siitä, että pimeä aika on jäämässä/ jäänyt taakse. Silloin tulee humpsaus, kun valo tulee suunnasta, mistä se ei pitkään aikaan ole tullut, tai kun sitä on tietyn kellonlyömän jälkeenkin, ehkä vasta viiden-kuuden välillä.

Keväthumpsaus, se on minulle sellainen hyväntuulisuuden ja onnellisuuden hihkaisu, lämmin tunne, kun hahmottaa, että kevät saattaa oikeasti joskus tullakin. Jos pitäisi valon lisäksi nimetä kaikista vahvin syy humpsaukseen, sanoisin että kuivat autotiet. Se, kun autoteiden asfaltti on näkyvillä ja kuivana, kuukausien luistelun/lumen/loskan/peilijään jäljiltä. (Jos asut kaupungissa, et ehkä tähän voi samaistua mutta usko kun sanon, kuinka sitä hihkuu ajaessaan hyvää kuivaa tietä, ilman pelkoa siitä, että neljänkympin nopeuskin on luistinratamaisella tiellä liikaa!)

Sen olen oppinut täällä maaseudulla asuessani, että sääennusteet todellakin ovat vain ennusteita, nekin, mitkä tulevat suoraan meteorologilta. Silti oli mukavaa lukea Forecan blogia (linkki tekstin lopussa!), missä oli kevään sään ennusteista, maalis–toukokuun jaksolle.

Toive leudosta keväästä ja muisto kovasta pakkastalvesta ja paukkupakkanen

Meteorologien mukaan saattaa olla tulossa ”lauha maaliskuu ja lämmin huhtikuu”. Ennuste ei tietenkään ota suoraan kantaa kevään alkamiseen, mutta ”luvassa voi olla aikaisia kevään merkkejä, vaikka se ei poissulje takatalvien mahdollisuutta.”

Pari päivää sitten aamulla oli -10 astetta ja upea auringonnousu ja valossa kylpevä maisema ja saman päivän illalla -1 ja upea kuurainen usva. Voisikohan siis varovaisesti toivoa, että tällainen sää jatkuisi helmikuussa, maaliskuussakin?

Jäin pohdiskelemaan tammikuun säitä.

Muistatko vuoden 2024 tammikuun sään?

Muistan kuinka kuvasin vuoden ensimmäisen omakuvan. Otin sen 27 asteessa pakkasessa ja vaikka alastonkuvaprojekti onkin, oli kyllä todellakin kaikki mahdolliset vaatteet päällä. 2024 tammikuun alussa oli viikon jakso, kun lämpötila oli kahdenkymmenen pakkasasteen molemmin puolin. Muistatko, kuinka silloin uutisoitiin sähköautojen suurista vaikeuksista, ne kun hyytyilivät joka puolella, ja uutisoitiin myös sähkönkulutuksesta, ja ihmisten taloudellisista ahdingoista jättimäisten sähkölaskujen takia, ja polttopuista, ja ylipäätään kaikesta mikä liittyi paukkupakkasjaksoon.

Tammikuun 2024 ja 2025 tammikuun alku Jokioisilla:

Maalaisromantiikkaa kyllikseen

Muistan kuinka meilläkin oli tilanne, jokaisena aamuna. Kun piti olla työntämässä auton käyntiin, että mies pääsee töihin. Totta kai juuri tuo viikko oli kolmivuorotyötä tekevällä miehelläni aamua, joten aamuneljältä oli herätys. Vaikka tähtitaivas oli upea, myönnän, siinä saattoi taivaat jäädä ihmettelemättä, kun yritti saada auton käyntiin.

Lipsuvat kengät, just heränneenä ja ennen aamukahvia, yrittämässä pinnistää kaikki voimansa ja ylikin, että saisi auton työnnettyä käyntiin, jotta ehdottoman säntillinen mieheni pääsisi töihinsä, autolla, joka oli ainoa, ja paikassa, josta taksilla töihin meno olisi ollut kallis ja siksi täysin mahdoton vaihtoehto. Forecan tilasto toi mieleeni maitohapoille menneet tärisevät reiteni ja lähes hysteerisen naurun siinä kun miehen kanssa heitettiin yläfemmat itsellemme ja yhteistyömme voimalle, käynnissä olevan auton vieressä.

Ja tämä sama siis kaikkina niinä viitenä päivänä, sillä kovan pakkasen viikolla.

En sinusta tiedä, mutta itse pidän siitä, että katsoo välillä taaksepäin, ja sitähän tuo tammikuun 2024 sään tutkaileminen on. Kun peilaa jo menneeseen, saa sieltä ehkä voimaa ja hyviä ajatuksia tähän päivään. Hölmö hokema, vai mainosko se on, kovassa sateessa sanottu ”Ei sada yhtään nii paljo ku eilen!” toimii tässäkin: tämän tammikuun 2025 kylmin päivä Jokioisilla oli -14 astetta. 

Vähän eri kuin 2024, jolloin yhdeksänä päivänä oli yli kahdenkymmenen asteen pakkanen.

Puulämmitteisen talon asukkina, itse polttopuunsa tekevänä, ajatus paukkupakkasjaksojen puutteesta on riemastuttava ja erittäin toivottava ja toiveikas. Tai tarkennettakoon, onhan meillä osa klapeista ostettu. Ihan tosi kovasti toivon, ettei tarvitsisi enää ostaa lisää, tuon nyt käytössä olevan viidentoista motin lisäksi.

Vaikka kuinka kaikki kunnia polttopuukauppiaalle ja hänen hyvälle hinnoittelulleen, silti seitsemänsataakahdeksankymmentä euroa on sellainen summa, jonka soisin pysyvän ihan vaan omassa käytössä.

Tuossa samassa Forecan meteorologien blogissa oli termisen kevään aikatauluista. Täällä Hämeessä, vuosina 1991–2020, kevät on alkanut maaliskuun viimeisellä viikolla. Sinne on nyt siis noin seitsemän viikkoa. (Terminen kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvämmin nollan yläpuolelle.)

Ai miten niin odotan kevättä?!

Odotan, todellakin.

Sähköpostitse tarinoita, sinullekin? (Teksti jatkuu kuvan jälkeen!)

Toive leudosta keväästä ja muisto kovasta pakkastalvesta ja luistinrata pihallamme

Luulisin, että minulla kevään odotus on kaipuuta metsähommiin. Kunnolla ja turvallisesti metsätöitä, eikä lumen ja/tai lätäköiden seassa liukastellen niin kuin viikko sitten kun kävin testaamassa (juu, en sen jälkeen ole käynyt). Voi myös olla, että olen väsynyt meidän pihaan ja ajotiehen, mitkä ovat olleet peilijäässä ties montako viikkoa (kuukautta?). Pihan liukkaus vaihtelee ei-liukkaan jään ja järkyttävän-liukkaan jään välillä, päivän säästä riippuen. Jos unohdetaan harmitus siitä, että kaikkialla on vain jäätä, niin on muuten aika mielenkiintoista, miten se jään pinta voi olla niin monenlaista!

Ja toisaalta, jos jäätä miettii, ja harmittaa, niin voi olla onnellinen siitä, ettei tallini enää ole toiminnassa, koska tuollaiset jäätiköthän ne olivat yks syy pihattotallini lopettamiseen. Yksikseen on kurja liukastella, mutta huomattavasti kurjempaa se oli silloin, kun pöhköt eläväiset orivarsat eivät osanneet hillitä menoaan.

En muista kerroinko, mutta liukastuin tuossa pihan jäätiköllä, loukkasin polveni. Onnea oli, ettei käynyt pahasti, ja suurta onnea oli vakuutusyhtiö, joka positiivisesti yllätti.

Itse asiassa nyt kun asiaa miettii, olen tyytyväinen liukastumiseeni! Sain vakuutusyhtiöltä maksusitoumuksen fysioterapeutille, joka sitten hoiti polvea ja myös bongasi ihan muita asioita kuin polven, ja osasi niihin antaa hyvä jumppaohjeet.

Vielä kun tekisikin niitä liikkeitä…

Ei vaan, nyt kolmen käyntikerran jälkeen niitä olen joka päivä tehnyt, koska keksin itselleni syyn tehdä.

Haluan erämaahan

Kyllä. Sen takia kuntoutan polveani.

Lueskelin tänään Ylen uutisia ja tämä uutinen herätti pohtimaan meidän Lapin reissua ja jutun pariskunnan matkaa (linkki lopussa), jotka olivat jo aloittaneet matkansa, minkä tekemiseen heiltä menee kaksi ja puoli vuotta.

Meille riittää viikko.

Mutta heillä onkin aivan hullu matkasuunnitelma. Reitillään he kulkevat kahdenkymmenenseitsemän  maan läpi, lajeina heillä on hiihto, juoksu, uinti, pyöräily ja purjehdus. ”Rajojen hakeminen on kuitenkin asia, mihin pariskunta matkoillaan pyrkiikin. – Se onnistumisen fiilis, kun on haastanut itsensä äärirajoille, on jotain, mihin olen itse jäänyt koukkuun, Rautavuori sanoo.”

Tässä minä, lukiessani tuota juttua, en voi kuin ihmetellä. Ymmärrän itsensä haastamisen, ja ylittämisen, ja sitähän meidän kaikkien on hyvä joskus tehdä, mutta että tuossa mittakaavassa?!

25 000 kilometriä!? Juoksu Rovaniemeltä Helsinkiin ja uinti Helsingistä Tallinnaan ja pyöräily Euroopassa eikä ollenkaan suorinta tietä Välimerelle?! Ei heille sitten yhtään vähempi riittänyt?!

Ihailen, nostan hattua, mutta pidän kyllä sekopäisenä (ja myös miljonäärinä, jos on varaa tuollainen tehdä!!). Ei minulla ainakaan kantti eikä fyysinen eikä psyykkinen kunto kestäisi, ja kas siitäpä päästään takaisin minun fyssarille ja häneltä saamiini liikkeisiin. Oivalsin, että jos kuntouttaa polvensa ja nilkkansa kunnolla (ja tarkkailee ukkovarpaansa asentoa!), on ehkä mahdollisuus saada polvi kuntoon ja siten olisi mahdollista päästä nyt kesällä vaeltamaan.

Lapin erämaahan haluaisin, Kevon kanjonireitin kulkemaan uudestaan. Siellä on syytä polven, ja kaiken muunkin, olla kunnossa, se on ylös-alas-ylös-alas-kulkemista koko viidenkymmenenkahdeksan kilometrin matka, siellä keskellä ei-yhtään-mitään.

On aivan eri asia tehdä jumppaliikkeet koska fyssari käskee kuin siksi, että keksii päämäärän, jonne päästäkseen on oltava keho kunnossa eli tehtävä ne liikkeet.

Toive leudosta keväästä ja muisto kovasta pakkastalvesta ja metsätöiden kaipuu

Forecan kevätsääjutun myötä elättelen toiveita, että maaliskuussa pääsisi jo aloittamaan metsätyökauden (metsähommista kirjoitin täällä). Mutta ei se ole pelkkä metsätyö, mitä kaipaan, olkoonkin, että metsätyöt ovat juuri sopivaa haastetta minulle. Minulle metsätyökausi on itse asiassa tehotonta metsän siivoamista vesurin ja/tai raivaussahan kanssa. Pidän siellä paljon taukoja, jolloin vain olen ja kuuntelen. Pitkiä aikoja istun metsämökissäni ja toivon näkeväni lintuja läheltä.

Viime kesänä keltasirkku tuli hyvin läheltä nähdyksi kuin myös peukaloinen, pyrstötiainen ja pajulintu!

Siksipä voisin tuon metsätyötoiveeni sanoittaa toisin: haluaisin päästä taas hoivaamaan hyvinvointiani ja lisäämään metsän hiljaisuudessa viettämääni aikaa, metsätyökauden myötä.

Mutta ei onneksi lintujen näkemiseen tarvitse metsätöitä. Riittää, että tästä nyt nousen ylös ja menen ikkunan ääreen. Lintukirja kirjoittaa ”Pihan linturuokintapaikalle töyhtötiaisen saa vain, jos ruokinta on havumetsän laidassa.”.

Onpa onnea, että meidän ruokintapaikan töyhtötiaiset eivät tuota vissiin tienneet, koska tuossa ne syövät, pihan koivussa, paikassa, missä ei ole havumetsästä tietoakaan!

Linnuista vielä, ja keväthumpsauksista.

Mustarastaan laulu! Tiedän, ja näen, tuossahan meidän ruokintapaikalla on mustarastas juuri nyt, mutta ne ovat vielä vaitonaisia. Siksipä ensimmäiset mustarastaan laulut, niitä kuuntelee jotenkin niin hartain ja liikuttunein mielin.

Mitenkä kevään odotus sinulla? Linnut, lisääntynyt auringonvalo, maltillisempi pakkanen, mikä?

Ajastasi kiittäen ja kumartaen

Minna täältä Päiväkummun tilalta

P.S. Tämä teksti oli viimeisimmässä Postia Päiväkummusta -sähköpostikirjeessäni. Alla olevaa kuvaa kun klikkaat kuvaa, pääset sinäkin liittymään postituslistalle!

Postia Päiväkummusta -sähköpostikirjeet

Koska tietosuoja-asetukset turvaavat tietosi, tehdään asia huolella:

  • Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset liittymislomakkeelle, jossa kysyn vain etunimesi ja sähköpostiosoitteesi (Jos kuvan kautta ei pääse, tässä suora osoite liittymislomakkeelle: https://paivakummunminna.activehosted.com/f/7)
  • Saat 1-2 minuutin sisään sähköpostiisi vahvistuslinkin, jota klikkaamalla pääset liittymään postituslistalle, ja saat ensimmäisen Postia Päiväkummusta.
  • Melko usein vahvistuslinkki menee sähköpostisi roskakoriin tai roskapostikansioon, sieltä kannattaa siis käydä kurkkimassa.
  • Mikäli vahvistuslinkkiä ei klikkaa, ei listalle pääse.
  • Jokaisen Postia Päiväkummusta lopussa on ”poistu postituslistalta”-painike, joten pääset helposti irti, jos (jostain ihmeen syystä) niin haluaisit.

Luettavaa muualla:

Kevään ennuste julki – tältä näyttää maalis–toukokuun jakso! Karita Kontula-Sokka 6.2.2025 https://www.foreca.fi/meteorologilta/g97p9hrv

Lihasvoimin Norjasta Afrikkaan, Maija-Liisa Juntti 8.2.2025 https://yle.fi/a/74-20140301

Mitä olen aiemmin kirjoittanut: