Talvirauha. Mikä se on? Mitä se tekee, tai saa aikaan? Mistä se tuli?
Olisikohan ensimmäinen ajatus ollut joulurauhan julistaminen? Siitä kuinka kehotetaan hidastamaan, hiljentymään, vetäytymään rauhaan tärkeiden omiensa kanssa. Joo, kyllä se oli niin. Yksi ajatus Talvirauhan pohjalla oli joulurauhanjulistus (mistä se sitten tuli mieleeni, lokakuussa, on puhdas arvoitus…).
Luonnon merkitys Talvirauhaan on kiistaton. Ajatus hiljentymiseen, keskittämiseen lähti nimenomaan luonnosta, puista. Valtaosa luonnosta ja puista on hengissä läpi talven, eri tavalla vain kuin me ajattelemme. Eivät puut talven ajaksi kuole, ne vain vetäytyvät sisustaansa, juuriinsa, odottamaan. Talvirauha-ajatukseni tuli juuri siitä, kuinka puut pysyvät hiljaa paikoillaan, ja pääsääntöisesti kestävät myrskyt pystyssä. Kestävät kaiken hiljaa, kunnes valon lisääntyminen ne taas herättelee.
Nuo toivat ajatuksen Talvirauhasta.
Talvirauha eli voinko olla kuin puu?
Yksi syy oli pohdinta siitä, tarjoaisiko Talvirauha minulle mitään työkaluja tämän pimeän ajan jaksamiseen. Talviaikaan siirtyminen lokakuun lopussa on iso muutos, joka sotkee minun ja epäilemättä monen muunkin sisäisen kellon. Mitä enemmän tähän saisi apuja jostain, aina parempi, ja siksi Talvirauha.
Pohdin puita ja sitä, mitä voisin luonnolta oppia, saisinko siitä mallia ottamalla jotain apuja kestää vuoden raskain aika. Nämä marras- ja joulukuun päivät, jolloin on vain harmaus tai pimeys, ei mitään muuta, kun on nämä päivät, mitkä eivät lainkaan valkene tai kirkastu.
Puut kestävät sen, vaikka valoa tarvitsevatkin, ja myös pysyvät pystyssä, säässä kuin säässä.
Voisinko minä siis oppia siitä jotain? Voisinko minä olla puu?
Minä kyllä haluaisin olla puu.
Äh.
Perkele.
Kirjoittamisen Vimma ja Vastus
Kirjoittamisen vimma ja vastus, mistä Claes Andersonin kirjoitti kirjassaan, niitä useasti ajattelen. Kuin kaksoset. Vimma ja Vastus. Vääntävät kättä koko ajan. Tarvitsevat toisiaan mutta eivät halua toisiaan. Eivät pääse irti toisistaan, vaikka haluavat, mutta eivät kuitenkaan halua.
Minulla on kahdenkymmenenyhden vuoden kokemus identtisten poikien äitinä olemisesta ja siitä, mitä tuo identtisyys tuo mukanaan, kuinka heitä repii halu olla toisen kanssa mutta samalla on ärtymys siitä, ettei pääse olemaan yksinään eikä oma itsensä. Siksi kirjoittamisen Vimma ja Vastus ovat minulle kaksoset, molemmat aina läsnä, vaihdellen sitä, kumpi on vahvempana.
Minulla on halu kirjoittaa, Vimma on siis läsnä. On niin paljon, mistä haluaisin sinulle kertoa, ja toisaalta, mitä ihan vain haluaisin kirjoittaa itselleni, kirjoittamisen kautta ajattelen ja ymmärrän. Valitettavasti myös Vastus on täällä. Se tekee juuri tämän, että ajatukset ja lauseet katkeilevat, kirjoitus Talvirauhasta muuttuukin kirjoittamiseksi kirjoittamisesta.
Vastus tekee kaikista tökkivän ja Vastus tekee sen, että aloittaminen on edelleen aivan järkyttävän vaikeaa. Vastus on kirjoittaessa kuin yrittäisi kiskoa kavionsa maahan juurruttanutta suomenhevosjääräpäätä, tai yrittäisin antaa kissalle matolääkkeen, sellaisen nestemäisen mikä laitetaan iholle, jota ei kuitenkaan karvamäärän ja päätään kääntelevän kissan takia saa näkyville.
Olen kirjoittanut ennenkin näistä kaksosista, mutta koska ongelma edelleen on, tulee siitä kirjoitettua
Ensimmäiset kaksikymmentä minuuttia ovat silkkaa tuolissa kiemurtelua. Joudun pakottamaan itseni kirjoittamaan vaikka ainoa mitä tulee on silkkaa sontaa, deletenappulan ruokaa. Tässä vaiheessa kirjoittamisen Vastus myös tekee nälän, tai tarpeen siivota, tai viedä viherkasvit suihkuun, tai tehdä jotain muuta JUST nyt. Vähintäänkin Vastus laittaa tarttumaan puhelimeen uudestaan ja uudestaan, mikä onkin oikein oiva keino katkoa jalat lopuiltakin tarinanaluilta.
Kun olen kaikki sijaistoiminnot tehnyt, tai pakottanut pysymään paikallani, ainoa mikä houkuttaisi, olisi läppärin kannen kiinni läväyttäminen ja lujaa (oih miten teatraalista…) ja karjaisemaan läppärille tai ehkä kirjoittamisen universumille ”Vittu pidä tunkkis saatana!!”-toivotuksen.
Mutta kun ei se ole niin helppoa. Vaikka Vastus voittaisi, on Vimma edelleen paikalla. Ei se kirjoittamisen pakko häviä, päinvastoin, minulla on oikeasti paljonkin kerrottavaa sinulle, mutta en saa sitä ulos.
Kirjoitin, että haluaisin olla puu. Suoraan sanottuna en ole lainkaan varma, ovatko Talvirauha-ajatukseni toteutuskelpoisia, olenko lainkaan matkalla kohti puiden hiljaista paikallaanoloa. Nytkin on monta asiaa aivan levällään, mitä pitäisi tehdä tai olisi pitänyt tehdä jo eilen. Ei siis ole onnistunut päivieni rauhoittaminen vielä, ei vaikka joulukuun alkua jo mennään. Onneksi talvi on pitkä, vielä siis on aikaa.
Mutta siis mikä Talvirauha?
Haluan antaa itselleni rauhan keskittyä, hidastaa, yksinkertaistaa, saada aikaan, tehdä minulle tärkeitä ja merkityksellisiä asioita. Haluan oppia ymmärtämään, että moni asia (kaikki tärkeät asiat elämässä ja yrittäjyydessäni?!) on pitkä projekti ja prosessi. Kuin kokoaisi tuhannen palan palapeliä, mihin tulisi aina lisää paloja ja mikä aina vain laajenisi reunoiltaan.
Haluan rauhoittaa, hidastaa mutta haluan myös saada aikaan. Haluan ottaa mallia luonnosta, missä kaikki kulkee sykleissä, kaikelle on aikansa ja paikkansa eikä niitä voi muuttaa. Se, että kuulin mustarastaan laulun toissayönä majapaikkaani kävellessä, lumisessa metsässä, tuntui todella oudolta, ja asiaankuulumattomalta. Helteisiä viikkoja ei kuuluisi olla suomalaisessa toukokuussa. Polttopuiksi tehdyt puut eivät kuivu enää elokuussa vaan ne on tehtävä ennen juhannusta. Metsää ei voi ainakaan isossa mittakaavassa kaataa lintujen pesintärauhan aikaan. Jos poneja tulee laiduntamaan, niiden aita rakennetaan toukokuussa, ei enää syyskuussa.
Näiden pohjalta ajatellen valokuvaaja-kirjoittaja-talliyrittäjä-metsänhoitajaminällä olisi kyllä hyvin selvät sesongit jo luonnostaan, ainakin keväälle, kesälle ja syksylle. Talvirauha siis siksi, että saisin myös tämän pimeän ajan kulkemaan samalla jouhevalla tavalla. Viisasta luonnon kiertokulkua haluaisin itsellenikin, ja tästä tulee ajatus puuna olemisesta.
Talvirauha ei siis ole talviuni eikä talvihorros, ei kaamosväsymys eikä kaamosmasennus. Talvirauha on siis ihan vain rauha, pimeän ajaksi, aikaa sille, että saa tehtyä niitä, mitä kevään ja kesän kiireaikoina ei voi tehdä. Talvirauha on aikaa isoillekin projekteille, pitkäjänteistä työntekoa ja ajattelua.
Mitä Talvirauha siis käytännössä tarkoittaa?
Pitää päättää, mitä tahtoo tehdä. Tietäen sen, että tahti kaikessa tekemisessäni hidastuu näinä pimeinä aikoina, täytyy valita jokin asia, koska kaikkea ei vaan voi tehdä.
Mitä haluan tehdä? Miten sen asian elinkaari menee? Mitä se vaatii minulta?
Pohdiskelin pitkään, ja löysin neljä osa-aluetta, mitkä ovat läsnä sekä pitkässä juoksussa että päivittäisessä tekemisessä. Ja kääntäen sama, mikäli nämä eivät ole minussa joka päivä, eivät projektini voi edetä, enkä pääse ajatelmaani puusta, mikä koko talven odottaa rauhassa parempia aikoja.
Neljä asiaa joka päivälle:
- Tapa, jota vahvistan
- Tapa, jota kuihdutan hiljalleen pois
- Mitä saan aikaan
- Hyvinvoinnin vaaliminen
Lisäksi viides, hiukan kuin bonuksena:
- Tarjoan itselleni voittajaoloja tai edes pienen riemun ja itsetyytyväisyyden hetkiä sillä, että tartun asioihin, saan valmiiksi, teen jotain konkreettista, edes lyhyen tekemisen myötä.
Sinun Talvirauhasi on varmasti aivan eri näköinen kuin minun, mutta avaan tässä ihan konkreettisesti mitä nuo ylhäällä luettelemani tarkoittavat.
Hyvinvoinnista huolehtiminen, Se Tärkein
Jos en ole kunnossa, en voi vaatia muuta kuin hengittelyä. Tämä pätee sinuunkin ja erityisesti jos taakkanasi on sairaus, oireilu, stressi, huoli, kiireet ja niin edelleen. Siksipä, niin tärkeänä, että pitää kirjoittaa isolla ja vahvistettuna, HUOMIOI VOIMAVARASI ja pysy kartalla jatkuvasti vointisi suhteen! Talviaikaan siirtyminen ja pimeys tekevät sisäiselle kellollemme kepposia, paskamaisia sellaisia, joten se on syytä huomioida.
Minun hyvinvoinnistani vaaliminen vaatii näitä:
- 9 tuntia yöunille eli sänkyyn ihan viimeistään iltakahdeksalta. Keho ja mieli tahtovat herätä aina samaan aikaan, noin viideltä. Jos ilta venyy, törmäävät yöunet aamun herätykseen, mikä ei ole lainkaan hyvä.
- Puhelimessa notkumisen poistaminen ja koska se ei muuten onnistu, rajoitin käytössä koko päivän, se, mikä estää somen, nettiselaimen, kaiken muun paitsi musiikin ja viestit.
- Kun ulkotyöt vähenevät, muuttuvat liikunnat, mikä muuttaa myös syömisiä, ja kehon kuntoa ja kokoa. Otettava siis kävelyt mukaan ja myös punttitreeni (ja jos tiet ovat yhtä jäätikköä, sitten se kävelykin salilla!).
- Ruokailut ja se, ettei turhautuminen/ masennus/ sairausjaksot huononna ruokailujani eli siis käytännössä, varo ahmintaa eli herkkumättämisiä!! (Miten tämän teet onkin sitten eri juttu…)
- Taiteilijatreffit mielellään viikoittain, kuten kirjoittajaopettaja Julia Cameron neuvoo. Minulle se on kirppiksellä kuljeskelua, mikä hoivaa kirjoittamisen Vimmaa ihan todella vahvasti, auttaa luomaan tarinoita. Luovuus on se, mikä löytyy ajanhukkaamisesta ja ei-minkään-tekemisestä!
- Jumppa ja jooga, koska kroppa jumissa vähentyneen hyötyliikunnan ja koneella istumisen takia.
- Meditaatio! Merkitykset ja päämäärät ja tavoitteet eivät ole niin selkeät kuin kesällä, jolloin kaikki on suhteellisen selkeää. ”Käytä kaikki aika metsätöihin!” tai ”Kuvaa poneja aamulla, mene metsään, tule siirtämään ponit, mene takaisin metsään!” tai ”Tänään luvattu kovaa ukkosta iltapäiväksi, tee työt aamulla!” auttavat keskittymään. Talvella ei mitään vastaavaa ole, joten hyvin herkästi päiväni menevät haahuillen, mikä ei ole hyvää haahuilua. Siksi meditaatiot, että keskittyminen löytyisi, tekemisen syy ja tärkeys myös.
Nuo kun toimivat jollain tavoin, voi pohtia muita osa-alueita. Talvirauha on keskittymistä itseensä ja selkänsä kääntämistä kaikelle turhalle, mikä siis on seuraavaksi tärkein asia?
Tapa mitä vahvistan
Oi tästä saisi sata postausta pelkästään tästä tapa-asiasta, ja olenkin siitä kirjoittanut, ja tulen kirjoittamaan. Koska kaikkea ei voi muuttaa kerralla, varsinkaan jos on hiukan harmauden ja pimeän lannistama, siksi pitäisi tarkastella asioita, miettiä, mikä olisi Se Yksi, mikä pyörittäisi muitakin asioita ja nimenomaan hyvää kohti.
Minulla se on juurikin tämä kirjoittaminen, se, että Vimma ja Vastus olisivat jollain tavoin tasapainossa. Tämän takia kirjoittaminen olisi minulla päivittäistä, jotta ymmärrän, että pitkäjänteinen työ on se, mikä tuottaa tulosta.
Minulle siis tapa mitä vahvistan on se, että aamusivut kirjoitettuani avaan läppärin, ja Wordin, enkä sieltä poistu ennen kun puhelin kertoo puolen tunnin ajan tulleen täyteen. Kirjoitan, tai itken ja kirjoitan, ei väliä miten, kunhan taistelen läpi sen tuskaisen kakskyt minuuttisen. Yleensä sen jälkeen homma alkaa rullata, jolloin kirjoittaminen voikin jatkua ja huomattavasti helpompana.
Kirjoittamisen valitsen siksi, koska sen avulla pääsen unelmiini.
Aikaansaaminen, lopputuloksen näkeminen ja voittajaolo
Toki kirjoittaminen on aikaansaamista, tai kävelylenkki, tai sali, mutta nämä ovat sitä lähes jokapäiväistä, joiden vaikutus toki on kiistaton, mutta hankalasti mitattavissa. Minulle aikaansaaminen on ihan siis konkreettista tekemistä, mikä onkin helppoa, koska asumme vanhassa talossa, missä on aina tekemistä, ja lisäksi koska yrittäjyydessäni on monta kerrosta. Kirjansidonta, siinä näkee lopputuloksen. Keittiön kaapin järjestäminen, siinä näkee lopputuloksen. ja metsämökkini rakentaminen ja ruoanlaitto ovat aikaansaamista, ja tuovat voittajaolon.
Aikaansaaminen on keholla ja käsillä tekemistä, valmiin lopputuloksen näkemistä, tai ainakin sitä kohti kulkemista. Kun saa aikaan, tulee hyvinvoinnin vaalimisesta helpompaa, ja päättäväisyys lisääntyy, jolloin valitun tavan noudattaminen helpottuu.
Tämä on Talvirauhan osa-alueiden hyvä puoli, ne ruokkivat toisiaan!
Viimeisenä tulee tarpeeton ja/tai huono tapa
Kaikki tiedämme, että jos tahdonvoima ja pinttynyt tapa ovat nyrkkeilykehässä, tekee pinttynyt tapa tahdonvoimasta hakkelusta. Aamulla ehkä pystytkin pysymään tiukkana, mutta illalla, ehei, ei ole enää tahdonvoimaa jäljellä.
Ei kukaan voi päättää lopettaa päihdyttävien aineiden tai asioiden käyttöä, olipa kyse alkoholista, shoppailusta, ahmimisesta tai muista syömishäiriöistä, sosiaalisesta mediasta tai muista päihteistä. ”Nyt lopetan, kerrasta poikki!” – ei toimi, usko pois.
Emme me vaan voi lopettaa vahvaa tapaa, se on olemassa ikuisesti. Sen voi kuitenkin kiertää, ja siten hiljalleen saa vahvan tavan kuihtumaan, vetäytymään jonnekin aivojen poimuihin, missä se pysyy toivottavasti hiljaisena. (Jos tämä koko rutiinit ja tavat -asia kiinnostaa sinua, on Charles Duhiggin kirja, Tapojen voima : miksi käyttäydymme niin kuin käyttäydymme, aivan loistava!)
Minun kuihdutettava tapani, sitä ei tarvitse hetkeäkään miettiä. Jos luit kirjoitukseni sosiaalisesta mediasta, arvannet. Sosiaalinen media on minulle erittäin ongelmallinen, joten siellä oleminen, tai ylipäätään puhelimen käteen ottaminen noin sata kertaa päivässä, on käytöskaava, jonka tahdon kuihduttaa pois.
Talvirauhan kolmen muun osa-alueen vahvistaminen tukee sitä, että pystyn pysymään poissa turhasta somenotkumisesta. Vielä on paljon matkaa siihen, että pystyisin käyttämään instagramia VAIN työni puitteissa, mutta suunta onneksi on oikea. Facebookin kanssa olen jo hiukan pidemmällä, mutta siinä onkin ollut noin seitsemän vuoden vieroittautuminen…
Minun Talvirauhani on siis hiukan haparoivaa
Toisina päivinä saan kaikkia osa-alueita ainakin hetkittäin toimimaan. Toisina päivinä taas en, mikä tuottaa kiukkua ja harmitusta, mikä syöttää energiaa ja ajatuksia kaikkeen siihen, mikä ei olisi tarpeen. Toisina päivinä siis osaan olla puu, toisina en. Ajatus kuitenkin on kohti parempaa vointia, keskittynyttä tekemistä ja hyvinvoivaa kehoa ja siten mieltäkin. Kelpo suunta, etten sanoisi!
Ajastasi kiittäen ja kumartaen
Minna täältä Päiväkummusta
Postia Päiväkummusta -sähköpostikirjeet
Koska tietosuoja-asetukset turvaavat tietosi, tehdään asia huolella:
- Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset liittymislomakkeelle, jossa kysyn vain etunimesi ja sähköpostiosoitteesi
- Saat 1-2 minuutin sisään sähköpostiisi vahvistuslinkin, jota klikkaamalla pääset liittymään postituslistalle, ja saat ensimmäisen Postia Päiväkummusta.
- Melko usein vahvistuslinkki menee sähköpostisi roskakoriin tai roskapostikansioon, sieltä kannattaa siis käydä kurkkimassa.
- Mikäli vahvistuslinkkiä ei klikkaa, ei listalle pääse.
- Jokaisen Postia Päiväkummusta lopussa on ”poistu postituslistalta”-painike, joten pääset helposti irti, jos (jostain ihmeen syystä) niin haluaisit.
