Valkoinen paita, punaiset housut, sama tyyli oli koko espoolaisen fysioterapiakeskuksen henkilöstöllä. Minun punaiset housuni olivat tanssiliike Piruetista, sellaiset löysät verryttelyhousut.
Tytär oli tuolloin jo syntynyt, ja niin olivat itse asiassa kaksospoikammekin. Pääsin fysioterapiakeskukseen töihin, koska treenasin kovaa ja säännöllisesti heidän kuntosalillaan, tuolloin kun olin vielä fitnesskilpailumaailmassa mukana. Voisi siis ajatella, että olin siellä tuttu näky, pieni sali kun oli, missä kaikki tiesivät kaikki. Muistan kyllä kun yrittäjä itse tuli kysymään kiinnostaisiko työt, ei heitä haitannut vaikka en vielä silloin ollut opiskellut alaa, he olivat valmiit tarjoamaan koulutuksen, sekä kuntosaliohjaaja- että aerobicohjaajan kurssit. Tuohon asti olin ollut parturi-kampaajana, joten punaisten housujen myötä tuli aika iso muutos alaan. Tai niin no, asiakaspalvelua ja kuuntelemistahan kummatkin duunit vaativat mutta kuitenkin, iso ja mieluisa muutos.
Nuo punaiset housut ovat nytkin jalassani. Muutama reiät on korjattu, hiukan on jonkun maalausurakan jäljiltä tervaa toisessa lahkeessa, muutamissa kohdissa alkaa kangas olla jo tosi ohutta mutta noin muuten, nämä punaiset housut ovat edelleen hyvät ja nimenomaan just nyt hyvät: reisillä ja takapuolella on tilaa olla, vyötärökään ei näissä löysissä housuissa kiristä.
Mutta nämä taitavatkin olla ainoat housuni, mihin tämä kymmenen senttiä mahtuu. Kaikissa muissa housuissa tunnen vyötäröni koko ajan ja kinnaa ja kiristää joko vatsasta tai reisistä tai pyllystä, tai sekä että.
Ja sekös harmittaa, se, että vaatteet kiristävät.
Kymmenen senttiä ärsyttää
Mutta koska ärsyyntyminen on tässä hommassa se viimeinen, mitä tarvitaan, yritän siis pohtia asiaa nyt aivan eri kantilta.
Kymmenen senttiä on liikaa, kyllä. Mutta jospa miettisinkin mitä kaikkea siihen mahtuu? Tekisikö se tämän helpommaksi ja edes vähän vähemmän itsekriittiseksi, kun suurin piirtein tietäisi, mikä vyötäröäni on kasvattanut tuon kymmenen sentin verran?
Koska siis tottahan on, että kymmeneen senttiin mahtuu paljon, sen kymmenen ylimääräisen sentin lisäksi. Koko liikasenttien ja -kilojen ajan elämä on edennyt, arki kulkenut, isot ja pienet ilot ja myös vastoinkäymisen mahtuneet mukaan.
Kasvavan kokoni lisäksi on ollut pimeyttä, valoa ja harmautta ja näitä kaikkia sekä ulkomaailmassa että itseni sisällä. Oli mania, masennus ja sekamuotoinen jakso – suurin piirtein koko kaksisuuntaisen mielialahäiriön kirjo. Oli vanhan lääkkeen annostuksen lisääminen ja uuden lääkkeen mukaan ottaminen.
Kymmenessä sentissä on paljon vyötäröä kasvattavaa ja sitä on monenlaisena. Ei se onneksi pelkkää herkkumättämistä ole, ei tietenkään, vaan on myös kakkukahveja kaksikymmentäviisivuotiaan tyttäremme kunniaksi, leffailtoja karkkeineen samaisen lapsukaisen kanssa, kakkuja läheisteni kanssa minun omissa synttäreissäni. On kakkuja juhannuksena, kakkuja kaksospoikiemme kaksikymmentäyksi- ja kaksikymmentäkaksivuotispäivänä sekä kakkuja roadtrippini varrella, ystävällisten ja vieraanvaraisten ihmisten tarjoamana.
Toki myönnän, onhan tuossa levenneessä vyötärössä mukana ihan itsekseni syömiä herkkuja, toisinaan ihan silleen kaksin käsin kaatamalla mätettyjä (kiitos vaan syömishäiriöni ahmintahäiriön…).
Mutta niinhän se on. Eletty elämä jättää jälkensä, muistonsa ja seurauksensa. Sekä hyvässä että huonossa.
Se, mikä kasvatti vyötärönympäryksen kahdeksastakymmenestä yhdeksäänkymmeneenneljään, siihen vaikuttaa valtava määrä asioita, niin kuin jo tuossa luettelinkin. En tiedä kannattaako sieltä mitään noukkia, muita tärkeämmiksi, tai onko se edes mahdollista.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen
Mutta selkeitä kulkuja kyllä on nähtävissä.
Mania kiihdyttää aineenvaihduntaa, mikä näkyi syksyllä 2024 tosi timminä kroppana. Masennus (saattaa) kerätä kiloja, mikä näkyi marraskuussa. Kaksi lääkkeistäni, just ne mistä nostettiin annostusta, ja mikä otettiin uutena, molemmat voivat nostaa painoa. Lisääntynyt paino tarjoaa jatkuvan syyn sättiä itseään, ja itseärtymys/ -kiukku/ -syyttely vain lisäävät tällaisen epävakaan persoonallisuushäiriöisen ihmisen itsesättimistä, mitä vielä pahentaa muisto siitä tiukasta kehosta, mikä syksyn maniassa oli. Nämä kaikki tarjoavat oivan syyn vanhalle ahdistuksenpurkukeinolle eli ahmintahäiriölle ja kas, itseään ruokkiva noidankehä on valmis.
Tiedän, minun pitäisi ymmärtää, että manian tuoma hoikkuus ja lihasten selvä piirtyminen eivät ole realistisia. Harmi kyllä tuossa maniassa olin hurjan tyytyväinen ulkonäkööni ja siihen, miltä kehoni näytti. Nyt, kun olen kaukana suosituksesta, ja vielä kauempana manian kunnosta, on kroppani minun mielestäni pääsääntöisesti kamala. Ja kun inhoan sitä, miltä näytän, saa vanha syömishäiriöni koko ajan polttoainetta itseensä niin, että ahminta nousee taas voimiinsa. Ja kun herkkumättäminen on voimissaan, on aivan turha vain keskittyä laihduttamiseen.
Ei onnistu.
Kysymys tässä nyt siis on lihomisesta, ja nimenomaan kasvaneesta vyötäröstä. Mikä kymmenen senttiä? Mikä se on?
Lääkärikirja Duodecim (linkki tekstin lopussa): ”Suurissa tutkimuksissa on todettu, että kun naisilla vyötärön ympärys 80 cm ja miehillä 94 cm ylittyy, sairauksien vaara alkaa kasvaa. Vyötärölihavuus on kyseessä, kun ympärys ylittää naisilla 90 cm ja miehillä 100 cm, ja tällöin sairauksien vaara on selvästi suurentunut.”
Minun vyötärönympärykseni on nyt yhdeksänkymmentäneljä senttiä, mikä on mittaushistoriani suurin luku ikinä (jos ei oteta huomioon kahta raskautta). Ei, en ole raskaana, sen testasin jo ensimmäisessä epätoivon hyökyaallossa.
Olen siis vyötärölihava
Eikö tuo lihominen muka näy muualla?
Näkyy toki, mutta reittä tai lantiota mitatessa ero entiseen ei ole niin suuri. Ne ovat noin viisi senttiä isommat, mutta jumppapöksyt ja juurikin nämä punaiset housut eivät vielä niin kiristä, pylly ja reidet mahtuvat kyllä. Mutta kuten kirjoitin, kaikissa muissa paitsi punaisissa housuissa vatsan kohta kiristää aika reilusti. Se kiristää sekä vaatteessa että hermossa.
Mitä nyt siis aion tehdä tälle kymmenelle sentille?
Saman kuin olen jo moneen kertaan tehnyt. Aloittamalla sen minkä olen jo moneen kertaan osannut. Miettimällä, toteamalla, päättämällä, pilkkomalla ja tekemällä. Muutos vaatii suurta muutosta, ja ensimmäinen lähtee siitä, miten asian sanoittaa. Mieheni sanoisi, ”Älä yritä tehdä, vaan tee!” ja tottahan tuokion. Jos muotoilen asian itselleni, että YRITÄN laihduttaa, houkutus jättää kesken ensimmäisen hankalan paikan tullen on suuri. Jos taas PÄÄTÄN laihduttaa, on siinä ihan eri viesti itselleni, päättäväisempi, halukkaampi. ”Pitäisi yrittää laihduttaa, koska painoa on liikaa” ja ”Aion laihduttaa, saadakseni koko hyvinvointini paremmalle pohjalle”.
Huomaat varmasti eron?
Toistan itseäni. Mitä aion tehdä yhekskytneljäsenttiselle vyötärölleni?
Aion siistiä syömisiä. Aion tihentää ruokailuvälejä. Aion pysähtyä syömistuokiooni ja vahtia etten vahingossa valu syömään liian myöhään illalla. Koska nyt on hyvät säät ja salikortissakin taas aikaa, haluan harrastaa kuntoliikuntaa useammin, silloin homma liikkuu oikein päin. Duodecim kertoo, että vyötärölihavan kannattaa laihduttaa liikuntavoittoisesti, koska liikunta vähentää vatsaontelon rasvaa, vaikka paino ei laskisikaan.
Makeanhimo, se on tässä nyt yksi haastava juttu ja se, että syön pysyäkseni hereillä, syön tylsistymiseen, syön palkitakseni, syön kunnolla pöydän ääressä, kirjaa lukien, ja syön seisaaltaan, vähän salaa, hiljaa suklaan kääreitä avaten.
Alkupäivän syömiset on siistit, iltapäivällä menee sotkuiseksi eli just väärin päin. Luulisin syöväni liian vähän, tulee makeanhimo, tarve syödä mitä vaan.
Kahdeksankymmentä senttiä tuntuu kyllä ihan hirveän vaikealta, kaukaiselta, lähes mahdottomalta. Koska jos nyt tässä mietin, milloin olen aikuisiällä ollut kahdeksassakymmenessä sentissä, on kerrat laskettavissa yhden käden sormilla.
Silloin, kun kirjoitin fantasiatarinaani, silloin vyötäröni oli alle kahekskyt senttiä. Saattoi johtua siitä, että kirjoitin niin intensiivisesti, että unohdin syödä kunnolla, en vaan voinut irtaantua tarinan maailmasta sen vertaa, että olisin hakenut edes pikaista välipalaa. (Näin jälkikäteen ajatellen saattoi myös olla mania, joka piti painoa alhaalla.)
Toinen kerta, kun olin tuossa terveellisen vyötärönympäryksen alueella, oli minun ärtyvän suolen oireyhtymä ollut pitkään ja pahana päällä, silloin olin aika likellä kahdeksaakymmentä.
Aina, kun mania on ollut vahvana, olen ollut kahdeksassakymmenessä.
Eli siis vyötärönmittani on siis ollut suositeltavissa lukemissa vain silloin, kun olen ripuloinut kuukausia ja/tai kun olen hullun taiteilijan lailla keskittynyt kirjoittamiseeni ja/tai silloin kun olen ollut syvällä sairausjaksoni syövereissä?!
Ei mitenkään siis turhan terveellisiä tapoja olla hoikka.
Mutta miksi vyötärönmitta? Miksei vaikkapa painoindeksi BMI? Tai ihan vaan elopaino? Ja miksi mittaus nimenomaan mittanauhalla, ei vaa’alla?
Lääkärikirja Duodecim: ” Vatsaontelon sisällä sijaitsevien rasvasolujen toiminta on vilkkaampaa kuin ihon alla sijaitsevien. Vatsaontelon rasvakudokseen kertyy runsaasti sytokiineja erittäviä tulehdussoluja, mikä ylläpitää haitallista tulehdusreaktiota. Vatsaontelon sisältämä laskimoveri kulkeutuu suoraan maksaan, missä runsaat rasvahapot ja sytokiinit aiheuttavat aineenvaihdunnan häiriöitä, joista yksi on rasvan kertyminen maksasoluihin.”
Lääkärikirja Duodecim: ”Tärkeimmät vyötärölihavuuteen liittyvät sairaudet ovat: tyypin 2 (aikuistyypin) diabetes, verenpaineen kohoaminen, unihäiriöt ja hengityskatkot nukkuessa, veren rasvahäiriöt (metabolinen oireyhtymä), sydänsairaudet (sepelvaltimotauti), naisilla kuukautiskierron häiriöt, liikakarvoitus ja hedelmällisyyden aleneminen ja eräät syöpäsairaudet (esimerkiksi kohtusyöpä ja vaihdevuosien jälkeinen rintasyöpä).”
Eli siis minun kymmenen liikasenttiä, tai ylikin, vyötärölläni ovat vyötärölihavuutta, joka on kuin avoin tie kohti vakaviakin sairauksia?
Siinä kyllä ihan kelpo motivaation lähde laihduttamiseen, eikö?
Hesarissa oli ” Noin puolet naisista lihoo viidenkympin tienoilla vaarallisesti”-otsikolla juttua siitä, kuinka viisikymppisten naisten vyötärölihavuus on lisääntynyt. Tuo olisi voinut sopia minuun, paitsi että juttu/tutkimus oli tehty vaihdevuosinaisista.
Vaikka en vielä vaihdevuosissa olekaan, hahmotan näin neljäkymmentäyhdeksän vuotiaana olevani aivan siinä vaihdevuosien kynnyksellä. Jos olen vyötärölihava jo ei-vaihdevuosi-ikäisenä, mitenkä sitten, kun hormonitoiminta muuttuu??
Jutussa kerrottiin: ”Vaihdevuosien aikana eli noin 45–55-vuotiaana munasarjatoiminta hiipuu ja kuukautiset loppuvat. Silloin noin puolella naisista paino tutkimusten mukaan nousee, osalla jopa kilon vuodessa. Tyypillisesti rasva jakautuu kehossa eri lailla kuin ennen, nyt rasvaa alkaa kertyä vyötärölle ja vatsaonteloon sisäelinten ympärille. Päärynävartalo muuttuu monilla omenavartaloksi, joka on vaarallisempi kuin päärynävartalo.”
Omenavartalo, sepä se on.
Jos minulta kysytään, saisi olla kymmenen senttiä kapeampi omena.
Seuraavassa postauksessa työkaluja ja ajatuksia tuon omenan kaventamisesta.
Ajastasi kiittäen ja kumartaen
Minna täältä Päiväkummun tilalta
Postia Päiväkummusta -sähköpostikirjeet
Koska tietosuoja-asetukset turvaavat tietosi, tehdään asia huolella:
- Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset liittymislomakkeelle, jossa kysyn vain etunimesi ja sähköpostiosoitteesi (Jos kuvan kautta ei pääse, tässä suora osoite liittymislomakkeelle: https://paivakummunminna.activehosted.com/f/7)
- Saat 1-2 minuutin sisään sähköpostiisi vahvistuslinkin, jota klikkaamalla pääset liittymään postituslistalle, ja saat ensimmäisen Postia Päiväkummusta.
- Melko usein vahvistuslinkki menee sähköpostisi roskakoriin tai roskapostikansioon, sieltä kannattaa siis käydä kurkkimassa.
- Mikäli vahvistuslinkkiä ei klikkaa, ei listalle pääse.
- Jokaisen Postia Päiväkummusta lopussa on ”poistu postituslistalta”-painike, joten pääset helposti irti, jos (jostain ihmeen syystä) niin haluaisit.
Aiemmin tästä aihealueesta kirjoittamaani:
Minä ja syömishäiriöni – Elämäni syömishäiriöni kanssa
Luettavaa muualla:
Vyötärölihavuus (keskivartalolihavuus, omenalihavuus) Lääkärikirja Duodecim 18.10.2022 Sisätautien erikoislääkäri Pertti Mustajoki https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00890
Noin puolet naisista lihoo viidenkympin tienoilla vaarallisesti Kira Gronow HS 8.5. (maksumuurin takana) https://www.hs.fi/elama/art-2000011178273.html