Olen tässä mietiskellyt, kesän mittaan. Kaikenlaista. Ajattelin niistä osan tähän listata. Selittelemättä, vastaamatta. Toisista olen jo kirjoittanut. Toisiin en koskaan saa vastausta. Toisiin en haluakaan. Toiset tulevat kirjoituksiini, ehkä joskus. Irrotettuna asiayhteydestä, mielentilastani, kaikesta; nostettuna tähän ihan vain kysymyksinä.
Mutta totta toki, antavathan nämä kysymykset suuntaa siitä, millä mielellä olen ollut silloin, kun kysymys on mielessäni ollut. Ehkä tunnetilakin näkyy. Voi myös olla, että kirjoitushetkieni aikana kuuntelemani musiikki vaikuttaa siihen, mitkä kaikista kysymyksistä tulivat tähän listaan.
Listasin biisit tuonne tekstin loppuun. Mitä moinen sillisalaatti kertoo minusta?
Kuten sanoin, olen tässä mietiskellyt
Miten ihmeessä pikkulinnut pystyvät lentämään lujaa metsikössä puiden seassa kuin pujottelijat, törmäämättä toisiinsa, tai puihin?
Kulkevatko tiaiset isoissa jengeissä? Niin että talitiaiset ja sinitiaiset tulevat ensin, sitten hömötiaiset ja viimeisenä pyrstötiainen?
Henri Matisse on sanonut ”Don’t wait for inspiration. It comes while working.”. Hieno ajatus, uskonko itse tähän?
Kun metsässä puhun linnuille ja puille ja kannoille, tekeekö se minusta hullun? Pöhkön? Vai olenko silloin yksinkertaisesti vain läsnä, hereillä ja osana ympäristöäni?
Stoalainen filosofi Epictetus on sanonut, ”We have two ears and one mouth so that we can listen twice as much as we speak.”. Kuinka tuon opetteleminen onkaan niin vaikeaa? Miksi pitää aina olla itse äänessä??
Edesmennyt Tapio Suominen oli sanonut kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään ”Tämä helvetin sairaus syö elävältä.”. Minä olen omakuvaprojektissani kesällä 2023, raskaassa hypomanian rysähdysvaiheessa, kuvannut kuvan nimeltään ”Elävältä haudattu”. Tahdoin näyttää sen, miltä minusta tuntuu olla itsessäni, sairausjakson aikana, kun en enää tiedä paljonko minua itseäni on olemassa. Tapio Suominen oli lukuisia kertoja sanonut, ettei päätä elämäänsä, niin kuin minäkin olen sanonut, ja tulen aina sanomaan. Lopulta Suomisen sairaus kuitenkin päätti toisin. Miksi hän joutui päätymään moiseen ratkaisuun, päiviensä päättämiseen? Miten minä voin luottaa siihen, ettei minun käy niin? Mitä minä aion tehdä nyt ja aina, ettei vanhetessani mahdollisesti vaikeutuva sairauteni ja/tai kehoni väsyminen litiumiin aja minua samaan? Koska paljonhan on minun vallassani, onhan?!
Kun pääskysenpojat opettelevat yhtenä joukkiona lentämään, miten ne siltikään eivät törmää toisiinsa?
Kyllä, pohdinnan aiheeni OVAT laidasta laitaan
Miksi ihmiset sanovat asioita, joita ei siinä asiayhteydessä tarvita? Miksi toiset ihmiset voivat nostaa itsensä jalustalle, läpi elämänsä, niin että me muut olemme siinä alempana? Hyvää tarkoittavat ihmiset tekevät paljon pahaa, mutta kuinka paljon sitä täytyy kestää, milloin saa mitta täyttyä?
Miksi takaisin meneminen auttaa muistamaan sen jonkun, minkä unohti? Ja siis miten edes ehtii unohtaa niin nopeasti?
Vaikka kuinka tietää, että ikkunaan lujassa vauhdissa törmännyt pikkulintu kituu maassa, miksi sen tappaminen eli tuskista päästäminen on niin vaikeaa? Kuinka voikaan tuntua siltä, että lapiota nostavat kädet eivät ikinä olisi nostaneet mitään niin raskasta, eivätkä ikinä olisi toimineet niin vastentahtoisesti?
Miksi toiset ihmiset, yrittäessään päästä sinuiksi itsensä kanssa, tai ylipäätään löytääkseen hukassa olevan itsensä, pohdiskelevat niin paljon, että meinaavat hävittää itsensä entistä pahemmin, kun taas toiset eivät ikinä koe tarpeelliseksi muuttaa itsessään yhtään mitään?
Kuinka aurinko voi olla niin järkyttävän kuuma? Milloin kesän kaikki lukuisat ulkotyöt tehdään jos ei kestä kuumaa? Tottuuko siihen koskaan, että hyväkin laidunmaa alkaa kuivuuttaan halkeilla? Tai siihen, että heti kesän alussa näkee kukkia, mitkä ennen ovat kuuluneet loppukesään?
”Kuinka kummallista olla näin vapaana, näin rajattoman vapaana.” (Minna Canth)
Jos haluaa saada jotain aikaan, lienee tarpeen ymmärtää, että saadakseen jotain on luovuttava jostain. Ainakin mitä ajankäyttöön tulee. Mistä minä olen halukas luopumaan? Tai sinä?
Zenmestari Thich Nhat Hanh on sanonut, “Waking up this morning, I smile. Twenty-four brand new hours are before me. I vow to live fully in each moment and to look at all beings with eyes of compassion.” Uskon tähän, mutta näkyykö se päiväni aikataulussa ja tekemisissä?
Kun ampiaiset keräävät pesänsä rakennusainetta mökkini seinästä, ollen selkä maata kohti, miten ne pysyvät siinä? Miksei painovoima vedä niitä alas? (Kyllä, istuin kauan paikallani ja tarkkailin ampiaisten toimia.)
Eikun vetovoima? Painovoima? Kumpi?
Kuinka paljon voikaan rakastaa omaa elämäänsä ja omia tärkeimpiä ihmisiään? Kuinka onnea on, kun päivittäin tulee hetkiä, kun tuntuu että sisälle mahtuu universumin verran riemua, onnea, pelkoa, rakkautta ja sattumia?!
Voiko juuri siihen hetkeen sopiva musiikki auttaa tekemään treenin, millä ylittää voimansa ja jaksamisensa? ”Treenaa niin, ettet treenin loputtua jaksa yhtäkään toistoa” – onko se aina hyvä ohje?
Miksi kaatosateessa kuljeskelu tai tanssiminen on aina yhtä vapauttavaa?
Miksi pienet mustat kärpäset pyörivät aina silmien, korvien, suun alueella?
Jos kuusesta keräisi kaikki kerkät, kasvaisiko se kuitenkin?
Mitä Hesarin lasten kysymysten palstan toimittajat ajattelevat lasten kysymyksistä? Oletko sinä koskaan lukenut kysymyksiä?
”Mutta parempi kärsiä ja vaivaa nähdä kuin paikoilleen pysähtyä.” (Minna Canth)
Menneestä irti päästäminen ja itselleen anteeksi antaminen, kuinka se voi olla niin saatanan vaikeaa?
Miksi meditoiminen on niin vaikeaa? Saako meditoinnista meditoinnin hyödyt, jos pääosan siitä joko torkkuu, tai kipuilee lonkkia polvia nilkkoja, tai ajatukset kulkeutuvat minne kulkeutuvat, riepottaen tunteita laidasta toiseen?
Kuinka valtava määrä työvaiheita on siinä, että puusta tehdään klapeja talon lämmittämiseen?! Kuinka kiitollinen keho siitä kaikesta työmäärästä on?!
Miksei kukaan sanonut, mitä sanonnalla ”Pienet lapset pienet murheet isot lapset isot murheet” oikeasti tarkoitetaan?? Miksei kukaan kunnolla varoittanut siitä, kuin paljon sydäntä repii, kun ei voi muuten auttaa kuin vain olla siinä lähellä?!
Millainen olisi minusta tehty muistokirjoitus? Jos kuolisin kohta, millainen teksti olisi ja kuka sen kirjoittaisi? Jos kuolisin satavuotiaana, mitenkä sitten?
Kuinka tiukkaan saa sitoa itsensä omaan taloonsa, tilaansa, metsäänsä?
Yksi vielä, ihan suoraan juuri tästä hetkestä:
Vaikka tietää, että pönttöuuni työntää savut sisälle syksyllä ja/tai raskaalla matalapaineella, miksi se kuitenkin tulee yllätyksenä?
Ajastasi kiittäen ja kumartaen
Minna täältä Päiväkummusta (ja sen hivenen savuisesta vinttikamarihuoneesta…)
(Väitin otsikossa, että 26 kysymystä. Taisi niitä sitten muutama enemmän tässä kertyä…)
Postia Päiväkummusta -sähköpostikirjeet
Koska tietosuoja-asetukset turvaavat tietosi, tehdään asia huolella:
- Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset liittymislomakkeelle, jossa kysyn vain etunimesi ja sähköpostiosoitteesi
- Saat 1-2 minuutin sisään sähköpostiisi vahvistuslinkin, jota klikkaamalla pääset liittymään postituslistalle, ja saat ensimmäisen Postia Päiväkummusta.
- Melko usein vahvistuslinkki menee sähköpostisi roskakoriin tai roskapostikansioon, sieltä kannattaa siis käydä kurkkimassa.
- Mikäli vahvistuslinkkiä ei klikkaa, ei listalle pääse.
- Jokaisen Postia Päiväkummusta lopussa on ”poistu postituslistalta”-painike, joten pääset helposti irti, jos (jostain ihmeen syystä) niin haluaisit.
Kuuntelemani biisit
Depeche Mode – In Your Room (live)
Fintelligens – En vaihtais päivääkään
Disembodied Tyrant – Malphasian
RAYE, Hans Zimmer – Mother Nature
Bobby “Boris” Pickett, The Crypt-Kickers – Monster Mash
Thomas Newman – American Beauty
Falling In Reverse, Tech N9ne and Alex Terrible – Ronald
Linkin Park – The Little Things You Away
Creed – My Sacrifice ja With Arms Wide Open
Laurent Garnier feat. Alan Watts – Tales From The Real World
Pariisin Kevät – Sun yö on pian täällä
The HU feat. Halestorm & Lzzy Hale) – Song of Women
Red Hot Chili Peppers – Higher Ground
LAMB – Gorecki
UMGIDO – Voyage 2
Space 92 Live from Input Barcelona