Minä ja syömishäiriöni – Elämäni ahmintahäiriön kanssa

Etusivu » Minä ja syömishäiriöni – Elämäni ahmintahäiriön kanssa

Oletko sinä koskaan jäänyt katsomaan kissaa tai koiraa, joka jahtaa omaa häntäänsä? Välillä saa kiinni mutta sitten puraisee tai kynsii sen verran kovemmin, että pitää vingahtaa ja päästää irti, ja sitten taas hyrränä, että saisi kiinni hännästään.

Minä olen kuin tuollainen kissa.

”Haastava tunnetila -> ahminta helpottaa oloa -> ahmimiseen turvautuu yhä useammin -> tarve säännöstellä ja kieltää syömistä -> hallinnan tunne katoaa -> haastava tunnetila”

Söin mokkapalakuorrutetta. Tomusokeria, margariinia, kaakaojauhetta, kahvia. Tuosta noin vaan meni, olihan se kyllä hyvää mutta se itseni manaaminen hetken häiritsi, ennen kun tilalle tuli paksu ja painava olo. Syötyäni sen puoli kupillista kuorrutetta kiroan itseäni, kyvyttömyyttäni, kroppaani, sitä miltä se näyttää, ja kiroan suolistoni kuntoa ja kiroan itseni siitä kuinka ymmärrän kuinka paljon sokeria ja rasvaa mätän itseeni ja kaiken kiroamisen jälkeen silti syön lisää, koska ”Mitä väliä enää, johan retkahdin!”.

”Ahmiminen kohdistuu useimmiten sellaiseen ruokalajiin, esimerkiksi suklaaseen, makeisiin tai jäätelöön, joka tyypillisesti muuten kielletään itseltä.”

Kiroan omaa heikkoa tahdonvoimaani, olihan tuossa reilun puolen vuoden tauko ihan kaikista herkutteluista, oikein hyvä hyvän syömisen kausi, mutta tässä nyt olen.

Taas.

”Kaikkia ahminnan syitä ei tunneta tarkkaan. Ahminta on monen erilaisen syyn seuraus. Taustalla saattavat olla esimerkiksi: erilaiset stressitekijät, kuormittava elämäntilanne, traumaattiset tapahtumat, tunne-elämän haasteet, kielteinen minäkäsitys ja itsetuntoon liittyvät ongelmat.”  

Minä ja syömishäiriöni – Elämäni ahmintahäiriön kanssa

Hiljalleenhan se aina lähtee karkaamaan, päätyen tämän päivän kaltaisiin mättämisiin.

Nyt kun on taas avattu tie siihen, että vaikka ei kotona herkkuja olekaan, on aina olemassa ainekset mättämiselle, tulee sille tielle sitten lähdettyä joka päivä.

”Ahmintahäiriödiagnoosiin liittyy joitakin seuraavista oireista: huomattavan suurien ruokamäärien syöminen kerralla, suuri syömisnopeus, syöminen ähkyyn asti vaikkei ole nälkä, ahminnan salaaminen muilta ja voimakas itseinho ja itsesyytökset syömisen jälkeen.”

Yksi Fazerina ei ole paha, mutta porttiteoriaa voi tähänkin soveltaa. Pitkän herkuttoman (ja hyvän) kauden päätteeksi sallii itselleen yhden Fazerina-patukan. Parin päivän päästä vähän irtokarkkia. Siitä etiäpäin vähän sitä ja vähän tätä, hiljalleen määrää lisäten ja valikoimaa monipuolistaen ja aina vain useammin. Muutaman viikon päästä ollaan jo siinä, että joka päivä jotakin. Kertalaakista menee kaksi Runebergintorttua tai puolet voisilmäpullapitkosta tai jätskiä purkillinen. Neljäsataa grammaa irtokarkkia. Kaksi- tai ehkä kolmesataa grammaa suklaata.

Sitten alkaa kiukku olla jo isompi, mikä johtaa tiukkaan päätökseen, kaupasta ostettavien herkkujen vähenemiseen mutta itse tehtävien lisääntymiseen: ei mokkapaloja, mutta niiden kuorrutetta, ei omenapiirakkaa vaan sitä muruseosta, ei hillivoilepää vaan hilloa suoraan juuston päälle, seisten, jääkaapin edessä, salaa, ja jos ei ole hilloa, sokerikin käy.

Ongelmallista, koska ainesosia on aina keittiössämme.

Minä ja syömishäiriöni – Elämäni ahmintahäiriön kanssa

”Ahmintahäiriö on mielenterveydenhäiriö ja sellaisena se haittaa siitä kärsivän hyvinvointia, toimintakykyä tai ihmissuhteita. Ahmintaoire aiheuttaa psyykkistä kärsimystä ja voimakasta ahdistusta ja itseinhoa. Käsistä karkaava syöminen nostattaa häpeää ja saa siitä kärsivän piilottelemaan ongelmaa muilta.”

Karkit ja muut saa estettyä sillä ettei osta, mutta kuten näkee, kyllä tällainen ahmintahäiriöinen keksii muut tavat.

Miten tämä näkyy käytännössä?

Kerron kohta, kun ensin juoksen vessaan, taitaa tarvita jo kipittää. Sieltä se eilinen mokkapalakuorrutus kohta varmasti jo lentää ja kyllä, halusit tietää tai et, se nimenomaan lentää.

Pääseekö sisäinen kriitikkoni vauhtiin sen suhteen, miten syön nykyään, tai miltä nykyään näytän? Voisiko sisäisestä kriitikostani saada apua, olettaen että osaisin olla kuuntelematta sen räyhäämistä? Sen räyhäämisen uumeniinhan tässä nyt nimenomaan pitäisi kaivautua, että löytäisi syyn miksi nyt näin tekee itselleen.

”Ahmintahäiriö on kestoltaan usein pitkäaikainen ja kulultaan aaltoileva ongelma. Ahmintaoireen ajoittainen paheneminen esimerkiksi stressin tai kuormittavan elämäntilanteen yhteydessä on varsin tavanomaista. Kun arki on tasapainossa, syömisen säätely ja ahmintaoireen hallitseminen on helpompaa.”

Kun on tällainen ahmintahäiriötä sairastava, tai ainakin sellainen, jolle ahmintahäiriö on jättänyt tutut käyttäytymisen kaavat syvälle aivojen sisälle, täytyy ymmärtää, että jotain kipeää ja vaikeaahan sinne mättämisen taakse piilotetaan, ja turvaa syömiseltä haetaan.

”Ahminnan aikana ahdistus helpottaa ja vaikeat tunteet turtuvat. Kun ruoka toimii lohduttajana ja tunteiden tasaajana, ei taustalla olevia tunteita tarvitse kohdata.” 

Sähköpostitse tarinoita, sinullekin? (Teksti jatkuu kuvan jälkeen!)

Elämäni ahmintahäiriön kanssa – Tutut ja turvalliset keinot

Vino syöminen on kätevää. Ahmintahäiriö on sairaus ja minusta se on päihderiippuvuutta siinä missä tupakka tai some tai alkoholi, mutta onhan ahmintahäiriö kuitenkin aivan eri luokassa kuin anoreksia ja bulimia. Kun ruokaa on aina ympärilläni, saan siitä parhaat sättimiset itseään kohtaan. Siinä missä herkkujen määrä kiertyy suuremmaksi ja vinommaksi, lisääntyy myös itsekritiikin määrä. Hiljalleen mieli vääntää oikeaan suuntaan, syömishäiriön ja/tai tottumuksen haluamaan suuntaan.

”Ihmisellä on synnynnäinen taipumus saada lohtua suun avulla. Ruoka lisää mielihyvään vaikuttavien aivojen välittäjäaineiden serotoniinin ja dopamiinin pitoisuutta. Ruoka myös laskee elimistön stressitilaa.  

Kun ruoka kerta toisensa jälkeen lievittää mielipahaa, oppii sitä käyttämään lohduttajana. Koska syöminen parantaa hetkeksi oloa, jää se mieleen kokemuksena onnistuneesta tunteiden hallinnasta. Kun tämä toistuu, muodostuu tavasta vähitellen automaattinen. Lopulta jo tietty tunne tai tilanne voi laukaista ruoan himon ja tarpeen ahmia.”

Mieleni selviytymiskeinot taitavat jo tietää minne haluaa niin ja sitä kohti se kulkee, kuljettaa minua mukanaan. Minä hölmönä ajattelen siinä kierteen alussa, että ”tein niin reippaasti sitä ja tätä ja siksi voin ostaa lakupatukan ja pienen suklaapatukan, koska olen jo niin kauan ollut ilman herkkuja”, mutta se onkin vain mieleni nerokas suunnittelma. Kun ekan herkun ostaa, on jo tottumuksen tai syömishäiriön tekemällä tiellä.

”Syömishäiriön oireilla voi aiheuttaa itselleen fyysistä pahaa oloa, hakea kontrollin tai turvan tunnetta tai mielihyvää ja lohtua, kun itselle hyvää tekeviä keinoja psyykkisen pahan olon kanssa olemiseen ei tunnu olevan. Ahminta voi olla tapa hallita ahdistusta, turruttaa vaikeita tunteita tai rentoutua stressaavassa tilanteessa.”

Millainen olo mättäessä on? Onko se kuin tuijottaisi kiellettyä hedelmää? Onko se sitä, että siinä hetkessä olen ylimmäinen pomo, kuningas, hallitsija? Mikäs sitten on se, joka syöttää mieleen ajatuksia niin että menen tekemään herkkuja? Varsinkin tuota mokkapalakuorrutetta, mikä minun ajatuksissani on jo reunalla seisomista, syvyyksiin tuijottamista, eikä vähiten sen takia, mitä se vatsalleni tekee, sekä suolistolle että vyötärönympärykselle.

”Syömisellä tavoitellaan välitöntä mielihyvää, jota tavoitellaan vielä silloinkin, kun ahmimisen seuraukset ovat muuttuneet ei-toivotuiksi. Ahminta päättyy tyypillisesti siihen, ettei pysty enää syömään enempää. Ahmimisen voi keskeyttää myös jokin muu ulkoinen tekijä, esimerkiksi se, että ahmintaruoat loppuvat tai joku tulee paikalle.”

Kuinka kauan tämä oireilu, tämä syömishäiriö on ollut minussa?

Fitnesskilpailut ja niiden supertiukat kisadieetit vuosina 2000–2002 olivat aivan varmasti yksi iso syy, se järjetön mättäminen kisapäivien iltana ja ensimmäisinä viikkoina kisojen jälkeen ja se todella tiukka, rankan ehdoton perusruokavalio. Ehkäpä nuo kilpailuvuodet ja dieettien ajat, jolloin mieli ja keho olivat aikamoisessa pyörityksessä, olivat se mitä tarvittiin?

Ei mutta olihan jo ennen noita dieettejä ja sortumisia ja raskaita asioita mielen päällä. Olin erittäin vaikeassa ihmissuhteessa koko lukion ajan, tuntui että revin itseäni irti monestakin suunnasta. Muistan myös lukioaikana paastoilleeni. Lisäksi muistelen vajaa parikymppisenä pohtineeni kovasti sitä, etten tiennyt mitä tahtoisin elämälläni tehdä. Myös baarirälläämiset olivat tuota aikaa. Kaukaisin muisto karkeista menee kolmasluokkalaiseen minuun, kun kävin salaa kylän karkkikaupassa ja jäin kiinni naapurintädille, joka ystävällisesti syyllisti ja sätti ja takavarikoi karkkini.

Paljon tekijöitä, mitkä saivat syömishäiriön olevan enää fitnessvuosia vaille valmis puhkeamaan.

”Laihtumisen tavoitteleminen ja voimakas lihomisen pelko johtavat ongelmiin ruokasuhteessa. Ruokavalion rajoittaminen, syömisen säännösteleminen ja laihduttaminen saavat aikaan ristiriidan: mitä enemmän syömistään säännöstelee, sitä suuremmaksi todennäköisyys ahminnalle kasvaa.  

Syömisten karkaaminen käsistä ei johdu itsekurin puutteesta tai tahdonvoiman heikkoudesta – päinvastoin. Jyrkkä asenne syömisiin ja tiukka kurinalaisuus vain pahentavat ahmintaongelmaa. Usein ennen ahmintaa on hallitsematon, voimakas ja epämääräinen ahdistuksentunne. Kun ahmintakohtauksia seuraa ankara paluu takaisin kurinalaiseen ruokavalion rajoittamiseen, ahmimisen ja laihduttamisen noidankehä alkaa ylläpitää itseään.”

Erityisen altistavaa on fyysisen väsymyksen ja henkisen jännityksen yhdistelmä. Jos on väsymyksen lisäksi vielä nälkäinen, ei tarvita kovinkaan isoa tunnelatausta siihen, että ahminta alkaa.   

Mielenterveystalon ahminnan omahoito-ohjelma listaa tyypillisiä ahmintaa laukaisevia tunteita: 

  • suru, alakuloisuus, apeus 
  • viha, kiukku, ärsytys 
  • pelko, jännitys, epävarmuus 
  • ahdistus 
  • välinpitämättömyys 
  • turhautuminen 
  • yksinäisyys  
  • tylsyys 

Mutta miten tästä eteenpäin?

En koe olevani oikea ihminen kertoilemaan parantumisista, itse kun vieläkin kamppailen mättökausien kanssa, vaikka syömishäiriö minulla puhkesikin reilut kaksikymmentä vuotta sitten. Olen vajaat kaksi vuotta sitten kirjoittanut Loivaliikkeinen elämä – 1 sairaus, 1 häiriö, 1 toimintahäiriö ja mitä vielä -postauksessani:

  • ”Ahmintahäiriö BED – Tähän palaan joskus myöhemmin, sen vain mainitsen, että vanha ahdistuksenpurkukeinoni, se on helvetin syvällä tavoissa ja rutiineissa, ja jos ei ole tarkkana ärsykkeiden kanssa, aktivoituu vanha tapaluuppi ennen kun edes tajuat.”

Jos minä en voi tarjota muuta kuin vertaistukea ja lisää kirjoituksia tästä aiheesta, on onneksi viisaita tahoja ja niitä on lukuisia, ja niitä olen tässä tekstissä kirjoittanut kursiivilla (linkit tekstin lopuksi).

Minulla toimivat kaikki alla mainitussa listassa luetellut, mutta täytyy myöntää, että minulle tätä rimpuilua ja oireilua ovat tuottaneet ja epäilemättä jatkossakin tuottavat epävakaa persoonallisuushäiriö, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja sen sairausjaksot ja lääkitys. Silti, kyllä tässä on ollut hyviäkin kausia, ja niistä aika kovasti yritän kehua itseäni, taputtaa olalle.

Vaikka terapiaan ei pääsisikään, on tuo Mielenterveystalon ahmintahäiriön omahoito-ohjelma erittäin kattava ja hyvä. Sitä sinulle suosittelen, jos koet, että kaikki tämä tekstini on ”osui ja upposi!”-tyyppisesti sinuunkin.

Toipuminen on aina mahdollista:

  • Ensimmäinen itsehoidollinen askel on täsmäsyöminen, syömisrytmin säännöllistäminen.
  • Lisäksi, vaikka rohkeutta se vaatiikin, tulee lopettaa toistuva, kuuriluonteinen laihduttaminen sekä jyrkät dieetit.
  • Kun päivän aikana syödään määrällisesti riittävästi, ahmimisen taajuus vähenee jo ihan siitä syystä, että nälkä ei pääse kasvamaan liian suureksi.
  • Joustava ja salliva suhtautuminen ruokaan on tärkeää opetella: turhista rajoituksista ja jyrkistä syömiseen liittyvistä säännöistä tulee luopua. 
  • Ahmintakohtauksia kannattaa opetella ennakoimaan. Kun tunnistaa erilaiset tilanteet tai tekijät, jotka altistavat ja laukaisevat ahmintakohtauksia, niihin voi varautua ennalta.”

Ajastasi kiittäen ja kumartaen

Minna täältä Päiväkummun tilalta

Postia Päiväkummusta -sähköpostikirjeet

Koska tietosuoja-asetukset turvaavat tietosi, tehdään asia huolella:

  • Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset liittymislomakkeelle, jossa kysyn vain etunimesi ja sähköpostiosoitteesi (Jos kuvan kautta ei pääse, tässä suora osoite liittymislomakkeelle: https://paivakummunminna.activehosted.com/f/7)
  • Saat 1-2 minuutin sisään sähköpostiisi vahvistuslinkin, jota klikkaamalla pääset liittymään postituslistalle, ja saat ensimmäisen Postia Päiväkummusta.
  • Melko usein vahvistuslinkki menee sähköpostisi roskakoriin tai roskapostikansioon, sieltä kannattaa siis käydä kurkkimassa.
  • Mikäli vahvistuslinkkiä ei klikkaa, ei listalle pääse.
  • Jokaisen Postia Päiväkummusta lopussa on ”poistu postituslistalta”-painike, joten pääset helposti irti, jos (jostain ihmeen syystä) niin haluaisit.

Luettavaa muualla:

https://www.mielenterveystalo.fi/fi/syomishairiot/ahmiminen-bulimia-ja-ahmintahairio-bed

Katarina Meskanen 7.9.2022 Ahmintahäiriö (BED Lääkärikirja Duodecim) https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00819

https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/ahminnan-omahoito-ohjelma

Mitä olen aiemmin kirjoittanut: