Miksi epäonnistuminen on hyvä ja toivottava asia?

Etusivu » Miksi epäonnistuminen on hyvä ja toivottava asia?

Suomen Kielitoimisto määrittelee määrätietoisen ihmisen olevan päämäärästään tietoinen, suunnitelmallinen sekä kiinteästi johonkin suuntautuva. Sana ’jääräpää’ taas saa merkityksekseen ”Hakata, puskea päätään seinään, menetellä (tyhmän) itsepäisesti, härkäpäisesti; epäonnistua, yrittää turhaan.” Tuohon ei oikein sovi otsikko ”Miksi epäonnistuminen on hyvä ja toivottava asia”, eihän?! (Kulje matkassa läpi tämän kirjoitukseni, saat selvennyksen!)

Jääräpäisyys tuntuu olevan suomalaisille kelvollisena pidetty luonteenpiirre, jopa ihannoitu. Periksiantamattomuus, siitä me suomalaiset olemme hyvinkin ylpeitä.

Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -kirjasarjan Jussin oli pakko ojittaa suonsa, saadakseen maan viljelykuntoon ja tilansa sellaiseksi, että se kantoi perheen tarpeet. Kaikki muistavat Jussin lisäksi suon ja kuokan. Tietäen hämäläisen maaperän kivien määrän, se kuokka, miehestä puhumattakaan, joutui kääntämään kiviä ja kantoja saadakseen aikaan edes jonkinlaisen pellon. Kuka siis muistaa Jussin rikkinäisen selän? Tai sen, ettei Jussi oikein osannut puhua, ei edes vaimolle eikä lapsilleen? Tai sen, kuinka Jussin kaikesta hikoilusta ja vaimon venyvyydestä huolimatta perheellä oli aina vaan nälkä?

Vaikka fiktiota onkin, on kirjasarja loistava aikalaiskuvaus, kertoo kuinka 1900-luvun taitteen molemmin puolin ihmisten oli aloitettava iso urakka tyhjästä ja tehtävä se miten parhaaksi näki, valtavalla työmäärällä. Silloin oli pärjättävä sillä kaikella vähällä, mitä oli, ja muutettava toimimaton toimivaksi, ja epäusko (ja ehkä epätoivokin) päättäväisyydeksi.

Miksi epäonnistuminen on hyvä ja toivottava asia?

Nykyaikana, kun maailma on kuten se nyt on, ja valinnanvapaus on huumaava ja hurmaannuttava, on mahdollista valita muitakin tontteja ja tapoja elää. Siksi näen, että jääräpäisyys, tuo toistuva hanuri edellä puuhun kiipeäminen, on kuin hölmöläiset, jotka säkeillä kantoivat valoa torpan sisälle.

Usko tai älä, mutta kaikissa näissä on yhteistä: Alkoholistien perheiden tapaaminen vuonna 1981. Satu kolmesta Sarendipin prinssistä vuonna 1557. Sattumanvarainen terävä-älyisyys, tuosta sadusta johdettu termi, vuodelta 1754. Siunaustilaisuus ja maljannosto tapetuille videopeleille, suomalaisten supertaitajien perustamassa yrityksessä. Alusvaateinnovaattori-miljardöörin isä. Zenmestari, jota ehdotettiin Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi, vuonna 1967.

Riitta Katila, Stanfordin yliopiston tuotantotalouden professori, on sanonut, ”Ihmisen pitäisi juhlia epäonnistumisiaan, jotta niitä uskallettaisiin tehdä enemmän. Mitä enemmän tulee epäonnistumisia, sitä enemmän tulee myös onnistumisia. Epäonnistumiset ruokkivat onnistumisia.”

Tätä ovat monet sanoneet läpi aikojen, mutta todistettavasti tämä on merkattu muistiin ainakin vuonna 1981, jenkkiläisessä alkoholistien perheiden tapaamisessa. ”Insanity is doing the same thing over and over again and expecting different results.” (Hulluutta on tehdä sama asia uudestaan ja uudestaan, odottaen eri lopputulosta.).

Miksi epäonnistuminen on hyvä ja toivottava asia?

Muutamaa vuotta myöhemmin saman on kirjoittanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut Samuel Beckett, ”Ever tried. Ever failed. No matter. Try again. Fail again. Fail better.” (Koskaan kokeillut, koskaan epäonnistunut. Ei väliä. Kokeile uudestaan. Epäonnistu uudestaan. Epäonnistu paremmin.)

Thomas Jefferson on sanonut, “If you want something you never had, you have to do something you’ve never done.” Tämä saadaksesi jotain uutta, täytyy sinun tehdä jotain, mitä et ennen ole tehnyt menee useasti epäonnistumisen kautta, eikö?!

Naisten alusvaateinnovaattori ja miljardööri Sara Blakely on kertonut lapsuudessa isänsä kysyneen joka viikolla, missä lapset olivat kuluneella viikolla epäonnistuneet. Ei väheksyäkseen vaan kannustaakseen heitä kokeilemaan eri tavalla. Opettaakseen, että epäonnistumista ei ole epäonnistunut lopputulos vaan se, ettei ikinä yritä.

Mikko Kodisoja, Supercellin perustaja, nykyinen multimiljonääri on kertonut ”Aina silloin, kun tiimi päättää tappaa pelinsä [sen ollessa toimimaton, tai saanut huonon vastaanoton, tai kritiikin], koolle kutsutaan koko Supercellin henkilökunta. Pidetään yhteinen post mortem. Siis muistotilaisuus vainajalle, jossa juodaan samppanjaa. Ajatus on, että pettymyksestä huolimatta tehtiin oikein: yritettiin kovasti ja uskallettiin todeta, että ei tullut tarpeeksi hyvää.”

He siis perkaavat epäonnistumisen ja uskaltavat päättää olla jatkamatta samalla tavalla, vaikka olisi kulunut valtava määrä resursseja.

Mutta miten ne kolme Sarendipin prinssiä tähän kuuluvat? Mitä ne tarkoittavat?

Persialaissatu vuodelta 1302, minkä venetsialaismies käänsi italiaksi vuonna 1557, ja  englantilaismies englanniksi vuonna 1754. Sadussa Sarendipin kuningas lähettää kolme poikaansa ulkomaille oppimaan uutta. He joutuvat seikkailuihin, joissa he seuraavat johtolankoja ja tekevät niistä loogisia ja myöhemmin oikeiksi osoittautuvia päätelmiä. Sattumalta ja nokkeluutensa ansiosta prinssit löysivät asioita, joita he eivät olleet etsimässä.

Sadusta johdettu termi serendipisyys kuvaa yllättäviä, sattumalta tehtyjä löytöjä, jotka juontuivat sattumanvaraisesta terävä-älyisyydestä. Esimerkkinä on vaikkapa Nobelin fysiikan ja Nobelin kemian palkinnon saanut Marie Curie (1867–1934). Hänen onnistumisien ja keksintöjen on sanottu johtuneen tiedenaisen rohkeista kokeiluista mutta myös siitä, että Curie oli avoin uusille ja epätavallisille ajatuksille.

Lopputulos voi olla jotain aivan muuta kuin mikä on asetettu tavoitteeksi. Monet keksinnöt ja oivallukset ovat seurausta asiaan vihkiytymisestä ja valtavasta työmäärästä mutta myös epäonnistumisesta ja sattumasta. Rokote isorokkoon, Newtonin painovoimalait, penisilliini, post-it-viestilaput, röntgensäteet, jatkanko listaa?!

Miksi epäonnistuminen on hyvä ja toivottava asia?

Olennaistahan ei ole epäonnistuminen, ainakaan siinä mielessä miten me siihen aina suhtaudumme. Olennaista on se, mitä epäonnistuneen tapahtuman tai kokeilun jälkeen tekee.

Emme me kerrasta opi, vaan samaan virheeseen johtava tilanne tulee väistämättä eteemme uudestaan. Miten siis suhtaudumme asiaan ja toimimme seuraavan kerran, kun sama tilanne toistuu?

Voisiko yksi vaihtoehto olla ohje, mikä yleensä ovat tarkoitettu kirjailijoille? Minusta se toimii vallan mainiosti meille ei-kirjailijollekin.

Sir Arthur Quiller-Couch kirjoitti vuonna 1916 ”Murder your darlings.” ja vuonna 2000 Stephen King muotoili tämän On Writing: A Memoir of the Craft -kirjassaan muotoon ”Kill your darlings”.

Kill your darlings

Kirjailijoille tuo kehotus rakkaiden tappamisesta tarkoittaa tarinan hahmon, juonikäänteen tai tapahtuman hylkäämistä. Jos sama ajatus otetaan meihin ei-kirjailijoihin, voisivat hylättävät rakkaat olla jotain ajatuksistamme, tai joku mielipiteemme, tai asenteemme.

Monesti kaikki meille tärkeä (tai se minkä kuvittelemme olevan tärkeää…) kasvaa meille niin rakkaaksi, että luopuminen on raskasta ja vaikeaa, olkoonkin, että näkee jonkun ajatus- tai toimintamallin olevan huono/ haitallinen/raskas itselle tai läheisimmille. Vaikka näkee vaikutuksen, silti, eroon pääseminen on vaikeaa. Mutta onko se vähän niin, että nykyään, kun meillä on kaikkea niin paljon, ei enää osata nähdä, mikä on turhaa ja tarpeetonta? Ei löydetä sitä, mikä johtaa meitä tyystin väärään suuntaan? Tai sitä, mikä komentaa meitä kiinnittämään huomiomme jonnekin aivan muualle kuin minne pitäisi?

Kuten näet, tämä ”Kill your darlings” pätee, oli sitten kirjailija tai ei-kirjailija. Se pätee, olipa sitten kyse tulevan bestsellerkirjan henkilökaartista, tai vaikkapa omasta mielipiteestä, tai ruokavaliosta. Kun kirjailija saa tiputettua tekstistään ulos harhaan vieneen hahmon, kirjailijan alitajunta pääsee taas päästämään kaiken luovuutensa valloilleen, ja tarina lähtee taas etenemään.

Me ei-kirjailijat taas voisimme osoittaa kuinka paljon haluamme vaalia omaa hyvinvointiamme, jotta voisimme antaa paremmin aikaa läheisimmilleen, ja tämän tekisimme vaikkapa rajaamalla älylaitteen käyttöä. Niin että puhelimen avaisi vain vaikkapa kaksikymmentä kertaa päivässä, ja poistaisi ilmoitukset kaikista sosiaalisen median alustoista.

Muuri keskellä tietämme, osaammeko mennä muuten kuin mennä pää edellä?

Kill your darlings eli paranna omaa ja lähimpiesi vointia rajaamalla, keskittymällä (kyllä, tiedostan kuinka vääntyneeltä tuo virke kuulostaa mutta silti sen annan tähän jäädä).

Ihminen oppii nopeasti, kunhan vain löytää sille syyn ja motiivin. Kun hahmottaa, että seinä on tiellämme, voisimmeko istua alas, tarkkailla ja pohtia erilaista lähestymistapaa? Mitä jos tarkkailisi millainen este on kokonaisuutena, mitä sen ympärillä on, millainen tie johtaa seinän luo? Tutkisi seinän rakennetta ja eri kohtia? Eikä haittaa, vaikka kuluisi aikaa siinä ihmetellessä, kyllähän meillä nykyaikuisilla aikaa riittää (kirjoitin ajanhallinnasta täällä!)

Voisiko päästä jostain eri kohdasta läpi ihan vain kävelemällä? Pääsisikö läpi, jos suostuisi ottamaan avun vastaan? Ketä siihen tarvittaisiin? Tai jos tekisi laskelmia, mitä apuvälineitä tarvitsisi siihen, että saisi seinän lopullisesti kaadettua? Pääsisikö yli, löytyisikö joltain tikkaat? Trampoliini tai esteratsu? Tuulenpuuska ja iso leija? Paljon legoja tai rakennuspalikoita? Taikasauva?

Jos ei, voisiko vain etsiä jos jostain menisikin aivan uusi polku, aivan eri suuntaan? Tai ehkä tärkeimpänä, voisiko miettiä, onko koskaan edes pohtinut, miksi seinä on siinä tiellä? Tietääkö sitä edes miksi pitää seinää pitää takoa? Mikä on sen arvoista, että täytyy päästä toiselle puolelle, hinnalla millä hyvänsä? Tai voiko olla, että seinä on täsmälleen oikeassa paikassa mutta sinä väärässä?

Oletko koskaan ajatellut, kuinka paljon lapsilta voi oppia?

Taannoin seurasin yksivuotiaan siskontyttäreni yrityksiä päästä istumaan tuolille. Tyttö otti kiinni käsinojista, nousi toisella jalalla varpailleen ja toista jalkaa nosti istuimelle. Ei onnistunut, kurotti jalkaa enemmän. Ei onnistunut neljännelläkään kerralla, hermostui. Hetken tyttö kiukkusi mutta kun ymmärsi, että äiti kehui ja kannusti mutta ei tehnyt elettäkään auttaakseen, aloitti lapsi homman alusta.

Tai ei, ei alusta, ei tietenkään. Johan lapsipieni oli todennut, ettei se toimi, joten hän vaihtoi asentoa, yritti eri kohdasta, eri tavalla.

Aikansa siinä ähräsi, kunnes osasi. Istuessaan tuolissa lapsi nauroi ja taputti itselleen, oli silminnähden tyytyväinen itseensä.

Harmittaa niin vietävästi, etten ole osannut tuota. Olen missannut lukuisat juhlimisen mahdollisuudet. Harmittaa, etten ole ymmärtänyt palkita itseäni epäonnistumisistani, nostaa maljaa kaikille väärinpäin puuhun kiipeämisille, tai pää edellä muuriin osumisille.

En ole ymmärtänyt sitä, että epäonnistumiset olisi pitänyt toivottaa tervetulleeksi! Olisi pitänyt istua alas ja tutkia ne läpikotaisin. Pohtia ja riemuita vaikkapa sitä, mitä kaikkea hyvää meillä oli, epäonnistumisesta huolimatta. Nähdä, mitä epäonnistumiset ovat tuoneet mukanaan ja pohtia, mitenkä meni noin niinku omasta mielestä.

Miten me opimme hyväksi virheiden tekijäksi?

Aloita tarkkailemalla lapsia?

Yritys, erehdys ja kehu, ne ovat avainasemassa.

Pikkulapsilla on astetta helpompaa kuin meillä aikuisilla. Heillä on avoin mieli eikä jälkeäkään siitä, millä me aikuiset kiusaamme itseämme. Meillä on jääräpäisyys ja ehdottomuus, perfektionismi ja armottomuus itseämme kohtaan ja sen vierellä edellisten sukupolvien taakka, ja lisäksi hukassa oleminen. Näillä me pystytämme eteemme jättimäisiä muureja, mitkä eivät koskaan tule katoamaan.

Tai siis katoavat ne seinät, kyllä, mutta vasta sitten kun olemme (yleensä kantapään kautta) oppineet, että ehdottomuus, armottomuus ja perfektionismi ovat asioita, mistä pitää poisoppia. Samalla yleensä me ymmärrämme sen, että jos omia asenteita ja luulojaan ei koskaan kyseenalaista, saattaa mennä ohi se tosiasia, että on voinut alun perinkin olla täydellisen väärässä.

Kill your darlings – korjaa väärät asenteet ja toimimattomat rutiinit ja turha pelko epäonnistumisia kohtaan

Vaikeaa on oppia epäonnistumisestaan ja uskaltaa nöyrtyä, peruuttaa tai tutkia uusia suuntia. Suunnattoman vaikeaa on myöntää virheensä. Tuskallista on tehdä valtaisia, kipeitä ja raskaita muutoksia korjatakseen vallitsevaa tilaansa tai tilannettaan.

Se ON vaikeaa ja raskasta, koska silloin aina joudut nöyrtymään, todennäköisesti pyytämään apuakin. Kuten kirjoitin, ei se Jussikaan tahtonut antaa periksi ja sepä se on, suomalainen perisynti, ajatus/ oletus siitä, että pärjää itsekseen.

Miten päästä eroon epäonnistumisen pelosta?

Vuonna 2016 Julian Birkinshaw ja Martine Haas julkaisivat Harvard Business Review:ssa tekstin ”Increase Your Return on Failure”, nämä kolme kohtaa ovat sieltä poimittuja.

  • Ensimmäisenä meidän olisi hyvä ymmärtää, että me metsästäjä-keräilijäihmiset pelkäämme tuntematonta, uutta, jotain mitä emme hallitse, mikä on historiassamme ollut eloonjäämisen kannalta ainoa mahdollisuus (ja koska aivomme muuttuvat hyvin hitaasti, on aivojemme rakenne ja toiminta aikalailla samat kuin luolamiehillä…).

Kun joku asia muuttuu tunnetuksi, voi se edelleen olla haastava, muttei se pelota. Omien epäonnistumisien tutkailu on askel kohti uskallusta kokeilla, mikä on ainoa mahdollinen tapa päästä eteenpäin. Epäonnistunut suoritus läpikäydään tarkkaan, mietitään miten se olisi pitänyt suorittaa, että olisi ollut nappisuoritus ja sitten taas jatketaan eteenpäin.

  • Toisena tärkeytenä olisi epäonnistumisten läpikäynti muiden kanssa. Supercellin koko väki on epäonnistuneen pelin kohtaloa mietittäessä paikalla, urheilija pohtii valmentajansa ja huoltojoukkojensa kanssa, miksi me siis jäämme yksinämme pohtimaan?
  • Kolmantena olisi hyvä ymmärtää, että kysymys on kokonaisuuksista. Yhdessä asiassa epäonnistuminen harvemmin on kaiken tuho. Siksipä epäonnistumisen kriisissä olisi hyvä muistaa olla tyytyväinen niistä kaikista asioista, mitkä silläkin hetkellä toimivat.

Kärsimys ja onni, epäonnistuminen ja unelmien tavoittaminen

Vietnamilailainen Zenmestari Thich Nhat Hanh on sanonut, ettei haluaisi elää ilman kärsimystä, “You have the right to make mistakes, but you don’t have the right to continue making mistakes. You have to learn from the mistakes.” (Sinulla on oikeus tehdä virheitä, mutta ei samoja virheitä uudestaan. Virheistä on otettava opikseen.)

Ei ole tarpeen, tai edes syytä toivoa ongelmatonta hetkeä, koska ei se elämä nyt vaan mene niin. Ei ainakaan, jos on haaveita tai unelmia tai tahtoa kehittyä ja kasvaa ihmisenä.

Elämä kun ei ole paikalleen juurtumista varten vaan parhaimmillaan on etenemistä ongelmasta ongelmaan.

Ajastasi kiittäen ja kumartaen

Minna täältä Päiväkummun tilalta

P.S. Tässä kevätkauden workshopit, hyvinvointipäivät ja kuvauspäivät! Lisää tuonnempana.

Postia Päiväkummusta -sähköpostikirjeet

Koska tietosuoja-asetukset turvaavat tietosi, tehdään asia huolella:

  • Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset liittymislomakkeelle, jossa kysyn vain etunimesi ja sähköpostiosoitteesi (Jos kuvan kautta ei pääse, tässä suora osoite liittymislomakkeelle: https://paivakummunminna.activehosted.com/f/7)
  • Saat 1-2 minuutin sisään sähköpostiisi vahvistuslinkin, jota klikkaamalla pääset liittymään postituslistalle, ja saat ensimmäisen Postia Päiväkummusta.
  • Melko usein vahvistuslinkki menee sähköpostisi roskakoriin tai roskapostikansioon, sieltä kannattaa siis käydä kurkkimassa.
  • Mikäli vahvistuslinkkiä ei klikkaa, ei listalle pääse.
  • Jokaisen Postia Päiväkummusta lopussa on ”poistu postituslistalta”-painike, joten pääset helposti irti, jos (jostain ihmeen syystä) niin haluaisit.

(Tämä teksti on julkaistu 24.6.2020 ja päivitetty 3.2.2025.)

Luettavaa muualla:

Epäonnistumisia pitää juhlia, sanoo Stanfordin suomalaisprofessori – nyt hän kertoo, kuinka mokat ovat avain menestykseen, Virve Rissanen. HS 30.6.2017 https://www.hs.fi/teknologia/art-2000005273177.html

 Tracing quotations, Quotes Investigator. 23.3.2017. https://quoteinvestigator.com/2017/03/23/same/

(Sara Blakely) https://www.rauhala.fi/blog/tyon-uusi-suunta-on-epaonnistua-ja-juhlia-sita

Supercellin salaisuus, Sami Sillanpää. HS 1.5.2020 https://dynamic.hs.fi/a/2020/supercell/

What Does It Mean to Kill Your Darlings?, Masterclass 18.1.2020 https://www.masterclass.com/articles/what-does-it-mean-to-kill-your-darlings#what-are-the-origins-of-the-phrase-kill-your-darlings

Increase your return on failure, Julian Birkinshaw & Martine Haas. Harward Business Review 05/2016 https://hbr.org/2016/05/increase-your-return-on-failure

Learning from Mistakes- Thich Nhat Hanh

https://www.kirjastot.fi/kysy/onko-olemassa-sanonta-etta-lyo?language_content_entity=fi

Mitä olen aiemmin kirjoittanut: